Eksoottinen näkymä Marsiin - ultraviolettikuvat paljastavat planeetan pilviä
Punaisen planeetan kaasukehä on ohut, mutta monin tavoin muuttuva sään ja vuodenaikojen vaihtuessa. Nasa julkaisi MAVEN-luotaimelta ultraviolettikuvia, jotka korostavat planeetan pilviä.
MAVENin IUVS-kamera havainnoi ultraviolettialueella, näkyvän valon ulkopuolella. Oheisten kuvien värit on siis valittu korostamaan yksityiskohtia.
Vasemmanpuolimmaisessa kuvassa erottuu Argyre Planitian törmäysallas, joka on noin 1800 kilometrin kokoinen ja viisi kilometriä syvä. Ylävasemmalla erottuvat Valles Marineris -repeämälaakson itäiset osat.
Sekä törmäysallas että repeämälaakso näyttävät ympäristöään vaaleammilta, sillä ne ovat alavia alueita, joilla esiintyy utua. Marsin eteläinen napajäätikkö on valkoinen läikkä kuvan alaosassa.
Oikeanpuoleinen kuva esittää suunnilleen samoja pituusasteita pohjoisempana. Violetti väri näyttää pohjoisnavalle kerääntynyttä otsonia ja pohjoisessa on myös valkoisena erottuvia pilviä. Valles Marineriksen syvät alueet näkyvät vaaleina alavasemmalla.
MAVEN saapui Marsin kiertoradalle syyskuussa 2014. Sen päätavoitteena on tutkia Marsin kaasukehää ja sen karkaamista avaruuteen.
Marsin kiertoradalla on parhaillaan toiminnassa seitsemän luotainta, joitka ovat Nasan Mars Odyssey, MRO ja MAVEN, ESAn Mars Express ja TGO, Kiinan Tianwen-1 ja Arabiemiraattien Hope.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)