Dinkinesh paljastui kaksoisasteroidiksi
Jupiterin troijalaisasteroideille matkaava Lucy-luotain ohitti Dinkinesh-asteroidin 1. marraskuuta. Nyt julkistetut kuvat paljastavat, että Dinkinesh onkin kaksoisasteroidi.
Arvion mukaan suurempi kappaleista on noin 790 metrin kokoinen ja pienempi noin 220 metrin kokoinen. Nasa on julkaissut niistä kuvasarjan animaationa.
"Kuvasarja on upea. Se osoittaa, että seurantajärjestelmä toimi kuten suunniteltiin myös silloin, kun maailmankaikkeus antoi meille odotettua vaikeamman kohteen", selittää Tom Kennedy Lockheed Martinilta.
Luotain ohitti kaksoisasteroidin noin 400 kilometrin etäisyydeltä 4,5 kilometrin sekuntinopeudella. Käytännössä yksityiskohtia erottui vain muutamien tuntien ajan. Siihen asti Dinkinesh oli Lucylle vain valopiste.
Kyseessä ovat pienimmät Marsin ja Jupiterin välisen asteroidivyöhykkeen kappaleet, joita on tähän mennessä tutkittu läheltä. Muut luotaimilla tutkitut saman kokoluokan asteroidit ovat kiertäneet melko lähellä Maan rataa.
Tiimi arvioi, että kaikki lähiohituksen aikana kerätty data saadaan siirettyä maapallolle noin viikon kuluessa.
Dinkinesh päätyi Lucyn kohteeksi sattumalta. Luotaimen ollessa jo matkalla tämän vuoden tammikuussa Nasa ilmoitti huomanneensa, että Lucyn ja Dinkineshin radat sallivat lähiohituksen. Luotaimen rataa hienosäädettiin sen toteuttamiseksi.
Lucy laukaistiin matkaan lokakuussa 2021. Luotaimen on määrä ohittaa 12-vuotisella taipaleellaan vielä yhdeksän muuta asteroidia, joista yksi on asteroidivyöhykkeen kappale ja loput troijalaisasteroideja. Seuraavana on vuorossa Donaldjohanson-asteroidin kohtaaminen vuonna 2025.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)