Asteroidipommitus paransi Marsin elinkelpoisuutta

Kosmiset kolarit eivät aina ole uhka elämälle. Marsin neljä miljardia vuotta sitten kokema asteroidi- ja komeettapommitus saattoi tuoda planeetalle lämpöä ja luoda paikallisia maanalaisia lämpimän veden verkostoja. Ne olisivat olleet sopivia paikkoja mikrobien elinympäristöiksi.

"Mikäli elämää oli muinaisessa Marsissa, on pommituksesta ollut sille suurta hyötyä", arvioi Stephen Mojzsis Coloradon yliopistosta Boulderista. "Silti mitkään malleistamme eivät mahdollista, että planeetta olisi pysynyt lämpimänä pitkiä aikoja."

Tutkijat spekuloivat, että Marsin parhaat paikat elämälle ovat saattaneet vastata Yellowstonen kansallispuiston hydrotermisiä lähteitä. Joissakin niistä esiintyy mikrobeja kuumuudesta ja happamuudesta huolimatta.

Tutkimuksessa mallinnettiin kraatterien alaisia olosuhteita supertietokoneella tehdyssä simulaatiossa. Tulosten mukaan yksittäinen asteroiditörmäys saattoi lämmittää Marsia vain muutamien miljoonien vuosien ajan. 

Aurinkokunnan sisäosien uskotaan kauttaaltaan kärsineen myöhäisenä suurena asteroidipommituksena tunnetusta kaudesta karkeasti neljä miljardia vuotta sitten. Pommituksen on arveltu aiheutuneen jättiläisplaneettojen ratojen muuttumisesta.

Muinaisen Marsin olosuhteista ja tulivuoritoiminnasta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä 4/2016.

Aiheesta lisää University of Colorado Boulder (englanniksi)