Tutkijat selvittivät Marsin parhaat kohteet fossiilien löytämiseen

Jos punaisella planeetalla on ollut joskus elämää, se on saattanut jättää todisteita olemassaolostaan Marsin kiviin. Tutkimusryhmä selvitti, mitkä ovat parhaat paikat ja kiviainekset etsiä fossiilitodisteita naapuriplaneetalta.

Laaja selvitys aiheesta julkaistiin nyt toukokuussa Journal of Geophysical Research -lehdessä. Tutkimuksen perusteella mahdolliset marsilaiset fossiilit löytyisivät todennäköisimmin muinaisten järvien alueella sijaitsevista rautapitoisista kivistä.

Etenkin kivet joissa on runsaasti myös silikaatteja ovat tällä hetkellä lupaavimpia kohteita, sillä nämä aineet auttavat säilyttämään fossiileja.

Parhaat kohdekivet muodostuivat 3-4 miljardia vuotta sitten, jolloin Mars oli lämpimämpi ja planeetan pinnalla oli paljon vettä, joka olisi voinut ylläpitää elämää.

Fossiilien metsästäjien onneksi punaisella planeetalla kivet ovat paljon paremmin säilyneet kuin yhtä vanhat kivet maapallolla. Tämä johtuu siitä, ettei Marsissa ole laattatektoniikkaa, joka ajan myötä tuhoaa kiviä ja niiden sisällä olevia fossiileja.

Nyt esitetyt havainnot voivat auttaa Nasan seuraavaa marskulkijaa työssään. Mars 2020 -mönkijän tehtävänä on kerätä kivinäytteitä, jotka voitaisiin myöhemmin kuljettaa maapallolle analysoitavaksi.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)