Matkapuhelinverkkomme näkyvät jo lähitähdille

Mobiiliverkkojemme olemassaolo näkyisi lähitienoon eksoplaneetoille, mikäli siellä olisi käytössä jonkin verran omaamme kehittyneempää teknologiaa.

Jos missä tahansa kymmenen valovuoden säteellä maapalloa tarkkailisi nykyisiä radioteleskooppejamme noin sata kertaa herkempi laite, se havaitsisi puhelinmastoistamme lähtevän säteilyn.

Tänä vuonna julkistettujen tutkimustulosten taustalla oli runsaasti maanpäällistä salapoliisityötä. Osoittautui yllättävän hankalaksi tehtäväksi selvittää, kuinka paljon puhelinmastoja planeetallemme on pystytetty ja millä teholla ne säteilevät.

”Kun aloitimme tutkimuksemme, minulla ei rehellisesti sanoen ollut aavistustakaan, paljonko mastoja on. Yksityisillä yrityksillä on tiedot omista torneistaan, mutta kenelläkään ei ollut globaalia tai edes kansallista käsitystä näistä asioista”, toteaa Michael Garrett Manchesterin yliopistosta.

Avoimen datan, monenlaisten arvioiden ja simulaatioiden perusteella hän laati työtovereidensa kanssa karttoja mastojen sijainneista ja lähetystehoista kaikkialla maailmassa.

”Simuloimamme tulos on alaraja mobiililiikenteen tuottamalle radiosäteilylle. Tietokannassamme on nyt 30 miljoonaa mastoa."

Maan pyörimisen vuoksi signaalin havaittu voimakkuus vaihtelisi selvästi vuorokauden aikana. Vaihtelu voisi auttaa vierasta sivilisaatiota tekemään päätelmiä esimerkiksi mantereiden ja merten jakaumasta planeetallamme.

Garrett ennustaa, että maapallolta vuotavan säteilyn profiili tulee muuttumaan jokaisella vuosikymmenellä. Seuraava iso käänne on tiedossa satelliitti-internetin yleistyessä.

Aiheesta lisää tällä viikolla ilmestyneestä Tähdet ja avaruus -lehdestä 5/2023.