Marsluotaimien sisällä on luultavasti edelleen elinkelpoisia mikrobeja
Punaisen planeetan pinta on hyvin epäystävällinen paikka kaikelle elämälle. Luotaimien sisällä mikrobit voivat kuitenkin selviytyä elinvoimaisina vuosikymmenien ajan.
Kanadalaisen Yorkin yliopiston tutkijat ovat mallintaneet, miten pitkään mikrobit säilyvät elinkelpoisina Marsiin lähetetyissä luotaimissa.
Mallissa huomioidaan maapallolla tehty alusten sterilisaatio sekä matka-aika naapuriplaneetallemme. Matkan aikana luotain on alttiina avaruuden tyhjiölle, lämpötilavaihteluille, aurinkotuulelle ja ultraviolettisäteilylle.
Punaisen planeetan pinnallakin lämpötilavaihtelut voivat olla suuria. Otsonikerroksen sekä Marsia suojaavan magneettikentän puuttuessa Auringon säteily pääsee vahingoittamaan eliöitä helpommin kuin Maassa. Lisäksi kuivuus, pieni paine ja maaperän myrkyllisyys vähentävät hieman mikrobien määrää.
Tulosten perusteella luotaimen näkyvät pinnat sterilisoituvat jo yhdessä Marsin päivässä.
Luotaimen sisäosien sterilisointiin kuluu paljon pidempi aika: noin sata Marsin päivää lämmitettyjen komponenttien osalta ja jopa 25 Marsin vuotta ei-lämmitettävien sisäisten osien kohdalla. Yksi Marsin vuosi on 687 maapallon päivää, joten 25 Marsin vuotta vastaa 47 maapallon vuotta.
Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
