Mars oli elinkelpoinen planeetta jo ennen maapalloa

Uuden tutkimuksen mukaan Mars oli merien peittämä ennen kuin maapallo oli ehtinyt edes täysin muodostua. Teoriassa elämää olisi tuolloin voinut syntyä naapurimme merissä.

Amerikkalaisessa tutkimuksessa havaittiin viitteitä siitä, että punaisen planeetan kaasukehä oli aikoinaan paljon paksumpi sekä koostui molekulaarisesta vedystä.

Nykyisin Marsin kaasukehä on erittäin ohut ja se koostuu pääasiassa hiilidioksidista.

"On paradoksaalista, että niin monet havainnot viittaavat nestemäiseen veteen varhaisessa Marsissa, vaikka vesi jäätyy nykypäivän Marsissa ja muinainen Aurinko oli 30 prosenttia nykyistä himmeämpi", selittää Steve Desch Arizonan osavaltion yliopistosta.

Nyt julkaistu tutkimus perustaa väitteensä Curiosity-mönkijän mittauksiin Marsin savesta. Saven vedyn isotooppijakauma viittaa vahvasti siihen, että suuri määrä molekulaarista vetyä on aikoinaan karannut naapurimme kaasukehästä avaruuteen.

Tutkimusryhmän laskujen perusteella molekulaarinen vety on riittävän voimakas kasvihuonekaasu, jotta sen ansiosta lämpimät tai jopa kuumat meret saattoivat lainehtia naapurimme pinnalla useiden miljoonien vuosien ajan.

Ajan myötä vety kuitenkin karkasi avaruuteen ja Mars menetti lämmittävän vaippansa.

Jos tulkinta on oikea, Mars saattoi jonkin aikaa olla yhtä sopiva elämän synnylle kuin maapallo ellei jopa sopivampi. Vetykaasukehät voivat nimittäin olla erityisen hyviä elämän alkuun saattamiseen.

Tämä elämän alulle suotuisa ajanjakso Marsin historiassa sijoittuu aivan aurinkokuntamme alkuvaiheisiin - aikaan, jolloin maapallo ei ollut vielä kokenut Kuun synnyttänyttä suurta törmäystä ja kehittynyt nykyiseen muotoonsa. 

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)