Tutkijat ovat pitkään yrittäneet ymmärtää, kuinka syntyivät aminohapot, jotka ovat proteiinien rakennusosasia. Suosittu teoria 1800-luvun lopulta ideoi lämpimän lätäkön, jonka aineksista aminohappoja muodostui salamoiden energian myötävaikutuksella.

1950-luvulla ajatusta toteutettiin koepullossa, jossa salamoita matkivat sähköiskut välähtelivät varhaisen maapallon ilmakehän oletettujen kaasujen seassa. Tuloksena oli 20 erilaista aminohapppa.

Sittemmin ilmeni, että oletus ilmakehän koostumuksesta oli pielessä. Nykykäsityksen mukaisen kaasuseoksen sidosten hajottaminen vaatii paljon enemmän energiaa. Aminohappoja on silti voinut muodostua, mutta huomattavasti vähemmän.

Auringon uskotaan lähettäneen nuoruudessaan 3–10 päivän välein sen mittaluokan roihuja, joita nykyään tavataan vain kerran sadassa vuodessa. Niistä tutkivat saivat hiljattain idean, että purkausten energeettiset protonit ovat voineet synnyttää tehokkaasti aminohappoja.

He testasivat ideaa laboratoriossa ampumalla protoneja kaasukehän jäljitelmään. He myös tekivät vertailevan kokeen sähköiskuilla.

Oleelliseksi osoittautui metaanin määrä, jonka pitoisuus varhaisen maapallon ilmakehässä on epäselvä. Kun metaania oli seoksesta 0,5 prosenttia, protonit tuottivat havaittavia määriä aminohappoja. Sen sijaan sähköiskut vaativat 15 prosenttia metaania, ennen kuin aminohappoja muodostui laisinkaan.

"Jopa silloin aminohappojen tuotanto oli miljoona kertaa vähäisempää kuin protoneilla", sanoo Vladimir Airapetian Nasasta. Kun otetaan vielä huomioon, että varhainen Aurinko oli roihuamisestaan huolimatta 30 prosenttia nykyistä viileämpi, tarkoitti kylmempi ilmasto myös niukempaa salamointia.

Jos kahdesta prosessista pitää valita, voittaja tuntuu selvältä. "Salamat näyttävät nyt vähemmän todennäköisiltä ja Auringon hiukkaset enemmän todennäköisiltä", sanoo Airapetian.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)