Mars Reconnaissance Orbiterin kuva pinnanalaisesta jääkerroksesta Marsin rinteen läpileikkauksessa. Kuvan värejä on vahvistettu. Kuva Nasa / JPL-Caltech / UA / USGS

Marsin jyrkänteiltä paljastui pinnanalaista jäätä

Marsin kiertoradalta otetuista kuvista on tunnistettu paikkoja, joissa paksu jääkerros pistää esiin jyrkänteen reunalta. Koska jään päällä on vain vähän maata, se olisi helposti tulevaisuuden Mars-matkaajien hyödynnettävissä.

"Tänään julkistettu tutkimus antaa meille yllättävän ikkunan, josta voimme nähdä suoraan näihin paksuihin pinnanalaisiin jäätiköihin", sanoo Shane Byrne Arizonan yliopistosta.

Nasan Mars Reconnaissance Orbiter -luotaimen kuvista löytyi kahdeksan sijaintia, missä eroosion syömien rinteiden leikkauksista paistaa paksuimmillaan satametrinen jääkerros. Kyse on tutkijoiden mukaan verraten puhtaasta vesijäästä, jonka päällä on vain 1–2 metriä kiveä ja pölyä.

Alun perin lumena sataneessa jäässä näkyy joissakin paikoissa vyöhykkeisyyttä ja värivaihtelua, mikä saattaa auttaa tutkijoita pääsemään paremmin selville Marsin ilmastohistoriasta.

Lähellä pintaa oleva jää on myös hyvä uutinen tulevaisuuden miehitettyjä Mars-lentoja ajatellen.

"Astronautit voisivat periaatteessa vain mennä sinne sangon ja lapion kanssa ja ottaa kaiken veden, mitä he tarvitsevat", Byrne sanoo.

Aiemmin todisteita välittömästi pinnan alapuolella olevasta jäästä on saatu muun muassa punaista planeettaa kiertävien luotainten spektrometri- ja tutkamittauksista. Jäätä on havaittu paljastuneen myös tuoreista meteoriittikraattereista.

Kaikkiaan Marsista kolmasosan uskotaan olevan pinnanalaisen jäätikön peitossa.

Aiheesta lisää Jet Propulsion Laboratory (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...