Tiistaiaamun tulipallo paloi loppuun Perämeren yllä - video putoamisesta Lohtajalta

Tiistaiaamuna kello 8.08 kirkas valoilmiö näkyi lähes koko Suomen pilvistä selkeillä alueilla. Tulipallon lento päättyi Perämeren yllä ja kappale paloi todennäköisesti ilmakehässä loppuun.

Vain muutaman sekunnin kestänyt valoilmiö nähtiin Pohjois-Lappia myöten (ks. ajantasainen kartta). Eniten havaintoja saapui Lounais-Suomesta, luultavasti koska siellä oli selkein sää tapahtuman aikaan.

"Se oli hämmentävän kirkas, kookas ja värikäs", kuvailee Tuula Nikulainen Salosta. "Kelta-valkean pallon peräpää oli turkoosi, josta jatkui valkea pyrstö."

Tulipallotyöryhmän Esko Lyytisen analyysin mukaan tulipallo sammui Perämeren yllä. Myös Ruotsin infraääniasemien havainnot viittaavat samaan tulokseen. 

Kappale saapui avaruudesta jyrkässä kulmassa ja varsin nopeasti, joten se todennäköisesti paloi loppuun ilmakehässä.

Johannes Karhula onnistui tallentamaan ilmiön Lohtajalla sijaitsevalla kamerallaan. Karhulan havainto sisältää linkin YouTube-videoon joka näyttää suhteellisen jyrkässä kulmassa putoavan ja kirkkaan tulipallon.

Tapauksesta oli saapunut keskipäivään mennessä Ursan Taivaanvahti-palveluun noin puolen sataa havaintoa. 

Havainnot ilmiöstä Taivaanvahdissa

Voit ilmoittaa oman havaintosi Taivaanvahtiin