Maailmankaikkeus laajenee edelleen. Kuva Nasa / ESA / G. Illingworth / D. Magee, P. Oesch (UC Santa Cruz) / R. Bouwens (Leiden Univ) / HUDF09 Team

Kosmologi tyrmää Aalto-yliopiston tiedotteen - "Haittaa ihmisten ymmärrystä tieteestä"

Viime päivinä on kerrottu suomalaisten kehittämästä valon massa-aaltoteoriasta. Lehdistötiedote esittää asian siten, että teoria universumin laajenemisesta ei ole enää tarpeen. Syksy Räsäsen mukaan tästä ei ole kysymys.  

Suomalaiset tutkijat osoittavat tuoreessa julkaisussa, miten valo etenee läpinäkyvässä väliaineessa.

Ryhmän kehittämä massa-aaltoteoria saattaa ratkaista satavuotisen valon liikemäärän paradoksin, joten se on merkittävä avaus. 

Mikäli Aalto-yliopiston tutkija Mikko Partanen kollegoineen on teoreettisessa ja laskennallisessa työssään osunut oikeaan, saavutus voi olla historiallinen. 

Jokin muu vie tosin huomion. Tulos on esitetty siten, että teoria maailmankaikkeuden laajenemisesta voidaan nyt hylätä.

Erikoinen väite ei esiinny Physical Review A -lehdessä ilmestyneessä tutkimuksessa, vaan on peräisin Aalto-yliopiston lehdistötiedotteesta. 

"Julkaistussa tutkimuksessa ei mainita mitään kosmologisista sovelluksista", Syksy Räsänen Helsingin yliopistosta toteaa Tähdet ja avaruus -lehdelle.

"Kosmologiaan liittyvät kommentit lehdistötiedotteessa osoittavat tietämättömyyttä kosmologiasta", hän sanoo.

Aalto-yliopisto esittelee ryhmän tutkimuksen ikään kuin se johtaisi universumin laajenemisen hylkäämiseen. 

"Tällä hetkellä Hubblen lakia selitetään Dopplerin ilmiöllä. Etäisten tähtien osalta punasiirtymä näyttää kasvavan, mikä puolestaan tukee laajenevan maailmankaikkeuden hypoteesia”, Aalto-yliopiston Jukka Tulkki sanoo tiedotteessa. 

”Uuden valon etenemistä koskevan teoriamme pohjalta tämä hypoteesi ei ole enää tarpeellinen”, modernin kosmologian kivijalka kuitataan.   

"Pelkkää hölynpölyä, sanoisin", toteaa Esko Valtaoja kuultuaan Tulkin väitteen. Valtaojan mukaan nyt esitelty mekanismi ei pysty selittämään useita erilaisia universumin laajenemista tukevia havaintoja.  

Syksy Räsänen on samaa mieltä. "Vastaavat ideat on heitetty roskakoriin vuosikymmeniä sitten, jolloin havaintoja oli paljon vähemmän kuin nykyään.”

Räsänen vertaa Tulkin väitettä vaihtoehtoisiin selityksiin siitä, miksi laivat katoavat horisontin taakse. Maapallo ei kuitenkaan muutu litteäksi näiden spekulaatioiden myötä.

"On valitettavaa, että Aalto-yliopistolta tulee tällainen tiedote, joka haittaa ihmisten ymmärrystä tieteestä", Räsänen harmittelee.

"Toisin kuin lehdistötiedotteessa sanotaan, maailmankaikkeuden laajeneminen ei ole hypoteesi. Se on järkevän epäilyn tuolla puolen oleva tosiseikka."

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto