Maapallon meret höyrystyvät miljardin vuoden kuluttua

Ranskalaisen tutkimuksen mukaan maapallon meret tulevat höyrystymään noin miljardin vuoden kuluttua. Tulos julkaistiin uusimmassa Nature-lehdessä.

Auringon kirkkaus kasvaa tasaisesti sen vanhetessa. Tämän takia myös maapallon lämpötila nousee. Ilmiön vaikutukset ovat kuitenkin havaittavissa vain jos lämpötiloja tarkastelee miljoonien vuosien aikaskaalassa.

Lämpötilan noustua riittävästi meret alkavat höyrystyä. Ilmakehässä oleva vesihöyry vahvistaa maapalloa lämmittävää kasvihuoneilmiötä ja planeettamme lämpötila nousee entisestään, kunnes kaikki meret ovat haihtuneet pois. Näin on jo tapahtunut esimerkiksi Venuksen kohdalla, jonka uskotaan muinoin olleen Maan tapaan merien peittämä planeetta.

Maan merien kohtalo on ollut tiedossa jo pitkään. Nyt julkaistun tutkimuksen mukaan kasvihuoneilmiön karkaaminen on kuitenkin luultua hitaampi tapahtuma, ja siksi myös meret katoavat satoja miljoonia vuosia myöhemmin kuin mitä tähän asti on oletettu.

Merien höyrystyminen ei vielä tee maapallosta täysin elinkelvotonta, sillä vuoristoihin, luolien suojiin ja maan alle voi jäädä kuumia suolavesialtaita. Mikrobit voisivat elää näissä paikoissa jopa miljardi vuotta ennen kuin nekin kuolevat sukupuuttoon.

Aiheesta lisää Nature (englanniksi)