GOCEn putoamispaikka sijaitsi Etelä-Atlantilla. Pudotessaan satelliitti oli liikkumassa radallaan (keltainen viiva) pohjoiseen. Kuva Mikko Suominen / Heavensat

GOCE-satelliitti putosi lähelle Etelä-Amerikan eteläkärkeä

Euroopan avaruusjärjestön GOCE-satelliitti tuhoutui ilmakehässä kello kahden jälkeen Suomen aikaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Putoamisalue oli Etelä-Atlantilla ja sijaitsi kokonaisuudessaan meren päällä.

Viimeinen yhteys satelliittiin saatiin kello 0.42 maanantaiyönä eli reilu tunti ennen putoamista, kun ratakorkeus oli laskenut alle 120 kilometriin. Tuolloin satelliitin laitteiden lämpötilat olivat huomattavasti normaalia korkeammat, mutta se oli operoijiensa yllätykseksi vielä toiminnassa.

Yhdysvaltojen sotilassatelliiteista ja valvonnasta vastaava USSTRATCOM ilmoitti GOCEn pudonneen 80 kilometrin korkeudelle maanantaiyönä kello 2.16 Suomen aikaa. Käytännössä satelliitti oli tuossa vaiheessa jo hajoamassa palasiksi, jotka putosivat todennäköisesti 200 kilometrin säteelle kyseisestä paikasta.

Putoamisalue sijaitsee noin 400 kilometriä Falklandin saarista etelään ja 360 kilometriä Tulimaan saaren itäkärjestä itään. Toistaiseksi ei ole tiedossa, että kukaan olisi nähnyt putoavan satelliitin luomaa tulipalloa. Se olisi ollut havaittavissa säästä riippuen satojen kilometrien säteellä. Putoamisalueella oli ilta ja Aurinko oli juuri laskenut.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)

GOCEn viimeiset tunnit hetki hetkeltä Spaceflight 101 -sivustolla (englanniksi)

GOCEn ratakorkeuden lasku Heavens-above.com-sivustolla

 

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto