Jari Saukkonen (vas) ja Samuli Vuorinen palkittiin tähtikuvauksesta. Kuva Mikko Suominen

Stella Arctit jaettiin tähtikuvaajille

Ursa palkitsi ansioituneita harrastajia Tuorlan tähtipäivillä. Jari Saukkonen ja Samuli Vuorinen ovat kehittäneet tähtikuvausta Kirkkonummen komeetan Komakallion tähtitornilla. 

"Tähtikuvissa on nähtävissä ihan oikeasti kaikenlaisia astrofysikaalisia ilmiöitä ihan harrastajapohjalta", Jari Saukkonen valaisee innostuksensa taustaa. "Eli ei vain se, että saa kauniin kuvan, vaan myös että ymmärtää mitä kuva kertoo ja mitä prosesseja siihen liittyy."

Jari Saukkonen ja Samuli Vuorinen vastaanottivat lauantaina Stella Arcti -palkinnot tähtikuvauksestaan.

"Nykyään meillä alkaa olla tähtikuvaus automatisoitua", Samuli Vuorinen sanoo. "Oma mielenkiinto on eniten kohdistunut siihen, että pääsee vaikka kirjoittamaan ohjelmia tietokoneella kuvaukseen liittyen, käsittelemään kuvia tai ylipäätään luomaan jotain uutta, mistä voisi olla hyötyä muillekin"

Kirkkonummen Volsissa sijaitseva Komakallio on yksi Suomen keskeisimmistä tähtikuvauspaikoista. Se palvelee laajempaakin kuvausyhteisöä pääkaupunkiseudun suunnalla.

Kun kuvataan todella himmeitä sumuja, kuvausajat lähtevät kymmenestä tunnista ylöspäin”, Saukkonen laskee. ”Tämän kauden pisin projektini taisi olla 18 tuntia. Valotus piti jakaa viidelle tai kuudelle yölle.”

Valotukset ovat pitkiä ja Etelä-Suomen talvet usein varsin pilvisiä, joten valokuvaus on suunniteltava tarkasti. ”Kun maapallo pyörii ja taivas kääntyy, niin selkeänä yönä työn alla voi olla kolmesta neljään kohdetta”, Saukkonen kertoo. Jossain vaiheessa kutakin kuvaa on viimein saatu valotettua tarpeeksi, jotta himmeiden kohteiden hienovaraiset yksityiskohdat alkavat erottua.

Vuorista viehättää syvän taivaan kohteissa niiden kauneus. "Ne ovat salaperäisiä ja monelle tuntemattomia. Kun näitä kuvia näyttää kavereille, he aina yllättyvät, että tuollaistakin avaruudessa on", Vuorinen kertoo.

"Olisi eri juttu jos kuvaisin vaikka eläimiä", Vuorinen hymyilee. "Vaikka luontokuvauskin on todella mukavaa, niin kyllähän kaikki tietävät, miltä vaikkapa karhu näyttää. Tähtikuvaamisessa on tällainen ekstraelementti, moni ihminen ei ole nähnyt niitä kohteita aiemmin."

Ursan merkittävintä harrastuspalkintoa Stella Arctia on jaettu vuodesta 1988 lähtien.

Ursan lehdistötiedote

Jari Saukkosen kuvagalleria ja Samuli Vuorisen kuvagalleria

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto