Leonidien tähdenlentoja esiintyy taivaalla lähiöinä

Tähdenlentoja lentää tulevina öinä taivaalla. Leonidien maksimin ennustetaan tänä vuonna olevan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Leonidien meteoriparvi johtuu siitä, että maapallo kulkee avaruudessa sijaitsevan vanhan pölyvanan läpi. Siihen kuuluvat pienet kappaleet näkyvät tähdenlentoina törmätessään planeettamme ilmakehään.

Pikkuruisten meteoroidien nauha on komeetta Tempel-Tuttlen peruja. Jokaisella kierroksellaan aurinkokunnan sisäosissa kyseinen pyrstötähti jättää taakseen avaruuteen yhden pölyvanan.

Leonidien maksimin ennustetaan tänä vuonna olevan nyt 17./18.11 eli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Käytännössä maksimi Suomessa on aamuyön myöhäisinä pimeinä tunteina.  

Jos taivas on selkeä saattaa erittäin hyvissä olosuhteissa näkyä vain noin kymmenkunta tähdenlentoa tunnissa. Kyseessä ei siis ole erityisen näyttävä tapahtuma. Lisäksi pilvet todennäköisesti peittävät näkyvyyden monella alueella.

Tutkijat ovat ennustaneet myös leonidien yksittäisten pölyvanojen osumia maapalloon. Ranskalaisen Jeremie Vaubaillonin laskujen mukaan tänä vuonna kiinnostavia ajankohtia ovat myös tulevan maanantain eli 19.11. aamuyön kello 01.27 seutu sekä 26.11. klo 01.26 Suomen aikaa. 

Mainittujen kellonaikojen tuntumassa leonidien aktiivisuudessa voi olla pientä ja lyhytaikaista, mutta havaittavaa piikkiä.   

Leonidit ovat kuuluisia aika ajoin toistuvista meteorimyrskyistään, joista viimeisin oli vuonna 2002.  

Myrskyillä on karkeasti 33 vuoden pituinen jakso eli noin 33 vuoden välein voi jollain maapallon pituuspiireillä esiintyä jopa tuhansia tähdenlentoja tunnissa muutaman tunnin ajan. Seuraavien myrskyjen ja meteoripurkausten mahdollisuus koittaa vuoden 2032 paikkeilla.