Taiteilijan kuvassa näkyvät Enceladus-kuu ja Saturnus. Kuva Nasa / JPL-Caltech

Avaruuden plasma-aallot ääntelevät Cassinin nauhoituksessa

Kun Cassini-luotain teki yhden Saturnusta lähimmistä ohituksistaan, se taltioi planeetan ja Enceladus-kuun välillä liikkuvia plasma-aaltoja. Nyt tutkijat ovat muuntaneet aallot musiikiksi.

Nasan Cassini-aluksen havainnot osoittavat ensimmäistä kertaa, että plasma-aallot kulkevat magneettikenttiä pitkin suoraan Saturnuksen ja sen kuun Enceladuksen välillä. Kenttäviivat ovat kuin sähköpiirejä, joissa energia virtaa edestakaisin kappaleesta toiseen.

”Encaladus on tällainen pikku generaattori Saturnuksen ympärillä. Me tiedämme, että se on jatkuva energian lähde”, sanoo Ali Sulaiman Iowan yliopistosta.

”Saturnus vastaa laukaisemalla signaaleja plasma-aaltojen muodossa.”

Nasan tutkijat muunsivat plasma-aaltonauhoitukset ääneksi samalla tavalla kuin radio muuttaa sähkömagneettisia aaltoja musiikiksi. Aaltojen 16-minuuttinen nauhoitusaika on tiivistetty 28,5 sekunnin mittaiseksi.

Cassini saapui Saturnuksen luo vuonna 2004. Musiikiksi muunnettu nauhoitus taltioitiin 2. syyskuuta 2017. Kaksi viikkoa myöhemmin aluksen annettiin tarkoituksella tuhoutua Saturnuksen kaasukehässä.      

Aiheesta lisää Jet Propulsion Laboratory (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto