Etelä-Karjalan Novan jäsenlehti

Aloittaja kaih, 03.03.2012, 11:22:38

« edellinen - seuraava »

kaih

Hei kaikki,

Etelä-Karjalan Novan viimeinen paperinen jäsenlehden numero 2/2011 on viimein ilmestynyt ja sen pdf-tulosteen voi kuka tahansa käydä lukemassa

http://www.ursa.fi/yhd/nova/tht/THT_2011-2.pdf

Tämä lehden ilmestymisen myötä yhdistys siirtyy siis paperisen jäsenlehden teosta verkkojulkaisuun, jota suunnitellaan jo. Vuonna 1979 perustettu lehti tietyllä tavalla lakkaa ilmestymistä mutta jatkaa elämäänsä sähköisessä muodossa. Pohdimme toista vuotta yhdistyksen piirissä mikä merkitys on perinteen vaalimisella vai kannattaako pienen yhdistyksen käyttää lähes kolme neljäsosaa vuosibudjetistaan paperisen lehden valmistus- ja postituskuluihin. Ja sama asia toisinpäin: jos tähtiharrastusseura perustettaisiin nyt, millä tavoin se alkaisi tiedottaa toiminnastaan? Tuskin ainakaan ensimmäisenä paperille monistetun lehden avulla.

Hyvän tähtiharrastusjutun pimittäminen kuukausitolkulla ja sitten jakelu puolen vuoden välein verrattain pienelle harrastajajoukolle ei oikein istu enää tämän päivän ajatteluun. Kuten jo aiemmin tässä yhteydessä todettiin, meidänkin lehden (sinänsä hiukan kömpelöä) pdf-tulostetta verkossa lukevat sadat tähtiharrastajat ympäri Suomea. Tämä tarkoittaa että tiettyinä aikoina Tähtiharrastustietoa on Suomen toiseksi luetuin tähtiharrastuslehti. Tämä jos mikä tarjoaa mielenkiintoisia tulevaisuuden kehitysnäkymiä.

t: Kai Hämäläinen