Kävin tänään taas tuolla Bergössä, nyt kun Kuu alkoi nousta vasta vähän myöhemmin. Olin paikalla noin 21.15-23.45 (varsinaista havaintoaikaa tuohon mahtui reilu tunti :-) ja vain yksi koiranulkoiluttajapariskunta tuli vastaan yhdeksän jälkeen. Ketään tai mitään muita ei näkynyt.
Melkeinpä luulen, että jos tuolla joku kulkee, niin tokkopa juuri huomaa siinä vähän sivussa pimeässä käkkivää havaitsijaa, ellei sitten laitteet heijasta otsalampun tms. valoa. Tiehän on siis tietysti pimeä, eli jokaisella kulkijalla on jokin oma valo mukana. Ja valohan näyttää vain sen, mihin sillä osoittaa.
Tänään oli Kuu nousemassa 23 paikkeilla, mikä varmaan vaikutti jo kymmenen jälkeen taivaan valoisuuteen. Tuntui myös että ilma oli jonkin verran kostea, eli ehkä ihan parasta läpinäkyvyyttä ei ollut. Linnunrata esimerkiksi ei näyttänyt ihan niin selkeältä kuin joskus aiemmin. Pohjoinen ja itäinen taivaanranta olivat selvästi muita valoisampia. (Idässä varmaan ainakin Kuu vaikutti Helsingin lisäksi, pohjoisessa Espoon valot.)
Laskeskelin kuitenkin koemielessä Pegasuksen neliöstä vasemman alakolmion alueen tähdet (
http://www.imo.net/visual/major/observation/lm, kenttä 6), jotka näkyivät paljain silmin. Helposti näkyviä oli 6, ja ohi katsoen ja erityisesti hakien kykenin löytämään yhteensä 9. Taulukon mukaan rajamagnitudi olisi ollut minulle siis 5.49 / 6.13, riippuen kumpaa arvoa käyttää.
Andromedan galaksi näkyi komeasti (siis kaukoputken läpi, vaikka pystyi sen erottamaan paljaalla silmälläkin), mutta Kolmion galaksia en kyennyt löytämään (ehkä osaamattomuuttani, mutta epäilisin että olosuhteet eivät olleet suotuisia).