Vahvasti epäilen kuitenkin, että T+A:lla tai wikipedia entryllä olisi jotain tuosta lehdistötiedotteesta poikkeavaa tietoa, kun NASA on vasta lupaillut sitä tulevaksi tuonne The Astrophysical Journaliin. Tällaisten tulosten julkistamisessa kun menee oma aikansa.
Tiedä sitten millaisessa muodossa aikovat paperin kirjoittaa. Jos tulokset julkaistaan letterinä, voi vertaisarvioitu paperi olla ulkona varsin ripeästikin. Lisäksi kannattaa vilkuilla arXiv:a (
http://arxiv.org/), jonne monella eksaktien tieteenalojen tutkijalla on tapana lähettää ennakkovedos artikkeleistaan ennen varsinaisen referoidun julkaisun hyväksymistä "oikeisiin" lehtiin. Voidaan myös olla onnellisia, että tutkimusryhmä on päättänyt kirjoittaa planeetasta paperin
ApJ:n eikä
Natureen tai
Scienceen. Nämä jälkimmäiset ovat siinämäärin "prinsessalehtiä", että pienikin ennenaikainen hiiskuminen tuloksista (esim. julkaisua edeltävä lehdistötiedote) johtaa paperin välittömään hylkäämiseen.