Aloittelijan tyhmiä kysymyksiä

Aloittaja Nuadhu, 05.03.2007, 09:56:12

« edellinen - seuraava »

Nuadhu

Tongin tässä taas vanhoista pölyista Konuksen KJ-6 60/800 putken, ja sen verran mitä olen sillä joskus pongaillut, en ole saanut mitään muuta näkyviin, kuin kuun ja marsin silloin kun se näkyi paljain silminkin. Mutta yhtään tähteä, tai kuuta pienempää kohdetta en ole saanut kiikariin. Marsinkin löytäminen oli kovan työn takana! Kiikarissa on etsintähtäin, mutta kun ei sillä tahdo mitään saada nähtyä. Apua tähän asiaan! Millä ihmeellä saan ne tähdet kiikariin?!

Juze-81

Itsekkin olen aloittelia mutta suosittelisin lataamaan http://www.stellarium.org/ ohjelman ja katsomaan sieltä missä päin mikäkin kohde luuraa. Etsin tähtäin kannattaa kohdistaa mahdollisimman hyvin niin kohteetkin löytyvät myös hitusen helpommin.:) kysymys on hitusen muotoiltu oudosti?  >en ole saanut mitään muuta näkyviin, kuin kuun ja marsin silloin kun se näkyi paljain silminkin. Mutta yhtään tähteä, tai kuuta pienempää kohdetta en ole saanut kiikariin.< minkäs kokoisia okulaareja sulla on siinä putkessa ja onko sulla barlowia?
Juhani P

Nuadhu

Tarkoitin tällä, että en saa niitä tähtiä yksinkertaisesti tähtäimeen :-\ Ei tässä ole se ongelmana, että en tiedä missä mikäkin on. Barlowia ei ole, mutta okulaarit ovat kokoa 20mm ja 8mm. Eli en saa sitä kaukoputkea tavallaan kohdistettua kohteeseen, tähtäimeen.

oki

Osta ursasta kaukoputket-käyttäjänopas siinä neuvotaa,miten tähtäinputken saat kohdistettua. Opas muutenkin aloittelialle tarpeen.

Nuadhu

#4
Tarkoitin, että en saa mitään näkyviin, mutta se saattaapi johtua juuri tästä, että tähtäinputki ei ole kohdistettu oikein. Kiitos!
En vain kyllä oikein tiedä viitsisikö alkaa mitään kirjoja ostelemaan...

Never

#5
20mm okulaarilla saattaa tuo suurennos olla liian suuri, jos siihen ei ole tottunut ja varsinkin jos etsinputki ei pelitä kunnolla. Etsimen suuntauksen tarkastus päivällä vaikka johonkin puuhun, illalla sitten mielummin vaikka suuremman okulaarin kanssa niitä tähtiä etsimään tai sitten etsin vaan niin tip top kuntoon että kohteet löytyy suoraan 20mm okullaki.

/JAke

Nuadhu

Yeah... Kiitoksia! Pitää kehitellä jonkulainen tsydeemi tähtäinkiikarin kohdistamiseen, koska en omista mitään harrastukseen liittyvää kirjaa. Netistäkään ei löytynyt pikaisella katselulla, mutta pitääpi tonkia tarkemmin.

einari

Lainaus käyttäjältä: Never - 05.03.2007, 14:52:13
20mm okulaarilla saattaa tuo suurennos olla liian suuri, jos siihen ei ole tottunut ja varsinkin jos etsinputki ei pelitä kunnolla. Etsimen suuntauksen tarkastus päivällä vaikka johonkin puuhun, illalla sitten mielummin vaikka pienemmän okulaarin kanssa niitä tähtiä etsimään tai sitten etsin vaan niin tip top kuntoon että kohteet löytyy suoraan 20mm okullaki.

/JAke

Tuota noin. Kai se 20mm okulaari kuitenkin on parempi alkuun kohdistaa kuin 8 millinen.
___
Tapio

Meade-mad

Vaikka ei omista yhtään kirjaa niin meistä jokainen omistaa kirjaston!

Lähes kaikista kunnan kirjastoista löytyy tämän harrastuksen perusteokset. Kirjoja voi lainata myös tähtiyhdistyksistä. Myös Ursasta.

jk
Sima (engl. mead) on käyttämällä valmistettava miedohko alkoholi- ja virvoitusjuoma, joka tehdään hunajasta, vedestä ja käytetään hiivalla (Wikipedia).

Terveisin  J armo   Kem pas

Never

Lainaus käyttäjältä: einari - 05.03.2007, 15:28:10
Tuota noin. Kai se 20mm okulaari kuitenkin on parempi alkuun kohdistaa kuin 8 millinen.

Duh? ??? Steroidit puhuu  ;D

Nuadhu

Kiitos vastauksista kaikille! Kohdistin tähtäinputken jotenkuten tässä tunti sitten yhteen puuhun 8mm okulaarilla. Pitää katsoa jos taivas selkenee illaksi, jos vaikka pääsisi tähtiä katselemaan. Käväisen tässä joku päivä maakuntakirjastossa lainaamassa muutaman kirjan. Joo, ja tosiaan olen vielä melko aloittelija tässä hommassa, ikääkin vasta sen 12? vuotta. Mutta kuitenkin vielä kiitoksia kaikille, jos vielä tulee jotain ideoita ym. huomautuksia niin postatkaa vaan. Barlowin voisi jossain välissä hommata kun kerkeän, ja rahaa on.

Never

Lainaus käyttäjältä: Nuadhu - 05.03.2007, 17:56:10
Kiitos vastauksista kaikille! Kohdistin tähtäinputken jotenkuten tässä tunti sitten yhteen puuhun 8mm okulaarilla.

Joo tosiaan, sillä 20mm okulla onnistuu varmaan vielä helpommin. Täällä stadissa on ainakin selkeää, mutta kuuhan se siellä näkyy kanssa joten havainnointi jää taas myöhemmälle.

Nuadhu

Jestapa jepulis. Eipäs muuten näkynyt kuutakaan kirjoitushetkellä täällä Rovaniemellä :D Tarkistin vielä oikein Stellariumilla asian, ettei olisi ollut jossai talon takana. No, kohdistetaan sitten huomenna 20mm okulaarilla taas johonkin puuhun, ja toivotaan selkeää säätä. Mitähän sitä alkaisi katselemaan...? Täällä on muuten yksi todella hyvä paikka! Se on korkealla, ja siellä on vähän puita, eikä yhtään rakennusta. Kaiken lisäksi sieltä on todella hienot näköalat kaupunkiin, mutta on sen verran korkealla, etteivät kaupungin valot ole haitaksi. Niin, ja se on n. 400m päästä meidän asunnostamme. Voisi ottaa kuvia sieltä joskus, sen verran hienot näköalat.

Never

Kannattaa aloittaa helpoista kohteista, kuten nyt kuu, Saturnus näkyy muistaakseni ihan hyvin. Pienellä putkella näkyy hyvin kirkkaimmat ja kookkaimmat kohteet riippuen tietysti havaintopaikan pimeydestä. Mm. M44, M42, Seulaset jne jne jne ovat hyviä kohteita kun löytyvät melkein poikkeuksetta aina paljain silminkin.

Ja tietysti vaikka valosaastetta ei näkyään, sitä hyvin usein on. Helpoin tapa katsastaa tilanne nopeasti on ottaa pitkiä valotuksia kameralla jokaisesta ilmansuunnasta. Vaikka Rovaniemi nyt aika korvessa onkin, uskon että kaupunki aiheuttaa melkoiset valosaasteet, joten yritä katsoa toiseen suuntaan.

Korkeiden paikkojen ongelmat ja hyvät puolet on aika yksinkertaiset. Korkealla tuulee ja tuivertaa enemmän. Oma havaintopaikkani on kalliolla  76m merenpinnasta ja siellä on kyllä aina kylmä, aina tuulee ja poikkeuksetta huono seeing. No ainakin sumu jää matalalle pelloille vaeltamaan eikä hyökkää kalliolle. Toisaalta, 1km patikointi täysin pimeässä, kaukoputken ja repun kanssa ei ole aina sitä järkevintä puuhaa, mutta jos jaksaa niin mikäs siinä. Käy kattomassa sitä kalliota, niinhän se tietty parhaiten selviää mihin se soveltuu ja mihin ei.

/Jake

Nuadhu

No, Orionin tähtisumua, jos se näkyy, ja Saturnusta olisi aie katsella kunhan ilmat selvenee. Se kukkula on tosiaan parinsadan metrin päässä omasta asunnosta, eikä sinne tarvitse kiipeillä. Valosaaste ei tuota ongelmia, kunhan ei ihan taivaanrantaa pitkin katsele... Tässä aamusella räpelsin jotenkin sen 20mm okun kanssa, ja jotenkuten kohdistin sen yhteen puuhun.