Oudosta valoilmiöstä

Aloittaja Ayla, 07.09.2011, 10:35:16

« edellinen - seuraava »

Ayla

Kyselen viisaammilta, sillä itse en tiedä minkä valoilmiön eilen näin illalla. Haluaisin kuulla mielipiteitänne.

Olen nähnyt elämäni aikana elosalamoita eikä tämä sellaiselta yhtään vaikuttanut. Eilen 6.9. noin kl 22-23.30 välillä näin pari lyhyttä välähdystä - mitään salamaa ei näkynyt eikä ääntä kuulunut. Se ei näyttänyt myöskään elosalamalta. Välähdyksen jälkeen sähköt asunnosta menivät hetkeksi.

Eka outo valovälähdys oli väriltään vaalea (kesto tosiaan maksimissaan sekunnin), mutta näytti kuin valo olisi tullut pikemminkin maasta (kuin jätti-isolla spotilla olisi valaistu taivaalle). Taivas valaistui alhaalta (ei ylhäältä) melko suurelta alalta täysin. Saman tien sähköt menivät hetkeksi poikki. Pian sähköt palasivat, mutta tuli uusi välähdys edellisen valovälähdyksen sijainnin vierestä. Nyt valo oli täysin kirkkaan oranssi - kuin todella korkean tulipalon lieskat olisivat nousseet hetkeksi maasta ylöspäin ja laajalla alueella. Tämäkin kesti hetken vain (max. sekunnin). Tälläkin kertaa sähköt katkesivat hetkeksi, mutta palasivat pian takaisin. Taivaalla näkyi kirkkaita tähtiä selkeästi, joten ilma oli melko kirkas. Myös siellä päin, mistä valoilmiöt näyttivät tulevan, ilma oli jopa vieläkin selkeämpi. Puolisoni oli siellä päin työmatkalla ja kertoi, että taivas on pilvetön ja kuu valaisee todella hyvin. Hän ei nähnyt näitä valoilmiöitä. Minun lisäksi kaksi lastani näkivät tämän jälkimmäisen oranssin lieskamaisen valoilmiön.

Myöhemmin illalla vielä tuli joitakin vastaavia valovälähdyksiä ja sähköt katkesivat hetkeksi. Harmittelin etten saanut ilmiöstä kuvaa, sillä se oli aika vaikuttavan ja mielenkiintoisen näköinen.

Jos joku osaisi kertoa mistä kyse, olisin kiinnostunut tietämään. Ikinä en ole lähes 40 vuotisen elämäni aikana vastaavaa nähnyt... Asun Keski-Suomessa.

pnuu

Vaikuttaisi kuvauksen perusteella sähkölinjojen tai -muuntajan oikosuluilta ja kipinöinniltä.
Panu Lahtinen
"You haven't really been anywhere until you've got back home",
Twoflower in "The Light Fantastic"

JussiR

Ilmeisesti jostain ottaa oikosulkua. Olisikohan vaikka puun oksa,joka osuu linjaan.
Myös isommat linnut saa samanlaista aikaan, jos törmäävät lankoihin.

Jos tuollaista tapahtuu jatkossakin, niin kannattaa ilmoittaa sahkölaitokseen.
JussiR

kalevi

#3
Tuo ois ollu makee nähä videolla!kiiltää kuin romukulta

MattiH

Lainaus käyttäjältä: pnuu - 07.09.2011, 10:41:53
Vaikuttaisi kuvauksen perusteella sähkölinjojen tai -muuntajan oikosuluilta ja kipinöinniltä.


+1

Ayla

Kiitos vastauksista. Samaiset välähdykset ja sähkönkatkeamiset näkivät ja kokivat jotkin muutkin lähiasukkaat, mutta kukaan joiden kanssa keskustelua ei ole eläessään vastaavaa nähneet. Voisiko oikosulku tosiaan valaista niin mahdottoman ison osan taivasta ja valo ylettyä niinkin korkealle  :shocked: Alhaalta ylöspäin se näytti kuitenkin tulevan ja sää oli tosiaankin melko selkeä ja tyynikin. Ja tosiaankin välähdyksen väri vaihteli eikä mitään "purkausta tai kipinäsuihkua" erottunut - vain laajalti välähtävä taivas horisontissa (alhaalta ylöspäin). Tosin enpä ole mikään tietoniekka/ ammattilainen sähkö- tai luonnonilmiöiden suhteen  :laugh:

iosainio

Kysy paikalliselta sähköverkon haltijalta, onko verkossa ollut häiriöitä. Takavuosina, kun Turussa telakka oli jokisuussa ja hitsaustyötä tehtiin paljon taivasalla, jo hitsauksen valokaari vilkkui aika kauas epäsuorastikin. Ja sähkön jakeluverkolla voi syntyä vikatilanteessa valokaaria, jotka ovat monta kymmentä kertaa pidempiä ja laajempia. Sellainen kajastaa sopivissa olosuhteissa helposti kymmenen kilometrin päähän.

Yleensä verkon suojausjärjestelmä ensimmäisen vian jälkeen palauttaa sähköt samantien. Jos vika heti uusiutuu, kestää palautuminen pari minuuttia ja kolmannella perättäisellä vikakerralla jäävät sähköt pois, kunnes vika on paikallistettu.

Toisessa menetelmässä sähköä tuupataan verkkoon, kunnes tulee kunnon oikosulku ja siihen mennessä voi tulla useitakin valokaarivälähdyksiä.

Nikke

Vuosia sitten Kangasalla ajellessani huomasin myös sinisiä välähdyksiä. Ilmassa oli ukkosen tuntua ja välähdyksien paikka vastasi muuntajien paikkoja, joten päättelin itse myös, että kyseessä oli sähköisestä ilmasta johtuvia muuntajien oikosulkuja tms. Ei kovin harvinaista, mutta vaikuttavan näköistä hämärän aikana katsottaessa.
Skywatcher Evostar 102
Nikon D3100
Panora 8x40

JVO


einari

Muistelin että taivaanvahdissa olisi samanlaista havaintoa ollut.

http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/6630
___
Tapio


marsil81

Kyllä se vaikuttais olevan valokaari 20 kV:n linjassa,joko oksa on taipunut lankoihin kiinni tai sitten joku puu on kaatunut linjalle,ensin tulee häikäisevä valokaari,sitten automatiikka katkaisee sähkön ja yrittää uudestaan päälle muistaakseni alle sekunnin kuluttua,jos linjassa on edelleen maasulku oksan tai muun takia,syttyy uusi valokaari ja automatiikka katkaisee sähkön uudestaan ja yrittää uudestaan kytkeä sähkön 2 min:n kuluttua,jos linjassa on edelleen maasulku syttyy taas valokaari ja automatiikka  katkaisee sähköt nyt kokonaan kunnes asentajat käyvät maastossa korjaamasa vian pois.
Yöllinen valokaari 20 kV:n linjassa voi olla sokaisevan kirkas ja se näkyy kauas.Harvoin viat ovat muuntajissa,yleensä suorilla linjaosuuksilla.
Näiden ilmiöiden valokuvaaminen on kyllä vähintään hankalaa,jos ei lähes mahdottomia..että jotenkin tälleen...:)

pnuu

Lainaus käyttäjältä: JVO - 29.09.2012, 19:28:58
Mikä lie ilmiö tässä kuvasssa: http://www.flickr.com/photos/40566125@N03/7780220704/

Kuten Tapion linkittämässä Taivaanvahtihavainnossa (ja sen kommenteissa) kerrotaan, niin kyseessä on veden pinnalle muodostuneissa vesipisaroissa syntyvä kastekaari. Komea ja varsin harvinainen havainto!
Panu Lahtinen
"You haven't really been anywhere until you've got back home",
Twoflower in "The Light Fantastic"

Tertsunen

Kun asut keskisuomessa, niin nenä osoitti varmaankin Jämsän suuntaan?
Itse olen myös näitä oranssia väläyksiä nähnyt useampana syksynä kun ilta alkaa hämärtyä ja suunta on ollut aina sama.

marsil81

Onko siellä näkösuunnassasi esim sähkörataa tms joka vois aiheuttaa välähdyksiä?