Syyskuun visuaalihavainnot

Aloittaja Celest1al Sphere, 04.09.2011, 10:25:31

« edellinen - seuraava »

Celest1al Sphere

Moi,

Yöt alkavat vihdoin olla jo kyllin pimeitä myös täällä pohjoisessa (Sodankylässä) havaitsemista ajatellen. Niimpä olen jo aloitellut havaintokautta täällä. Toistaiseksi olen havainnut lähinnä muuttuvia tähtiä ja tehnyt havaintoja havaintokelistä. Kävin myös etsiskelemässä pimeää havaintopaikkaa, ja sellainen löytyikin Kersilöstä, linnuntietä noin 16 km Sodankylästä pohjoiseen. Kirjoitin blogiini pientä tarinaa havaintokauden aloituksesta täällä pohjoisessa: http://celest1alsphere.wordpress.com/2011/09/04/observing-in-sodankyla-and-looking-for-a-dark-sky-site/

Käykääpä vilkaisemassa, ja ei muuta kuin selkeitä taivaita!

/Juha

TopiH

#1
Tuli itsekkin käytyä havaitsemassa kahtena yönä perätysten. Ensimmäinen yö tosin loppui lyhyeen, sillä valtava usva nousi taivaalle ja vain kirkkaimmat tähdet olivat näkyvissä. Toisena yönä yönä taivas oli vaaleampi, mutta sumua ei taas noussut. Havainnot oli kuitenkin pakko lopettaa jo hyvissä ajoin, sillä aamulla piti herätä normaalisti. Havaitsin pelkästää pallomaisia tähtijoukkoja, tavoitteena on havaita kaikki pohjoisella taivaalla näykvät pallomaiset.

M71

Havaintoaika: 4/5.9.2011
Klo: 00.50
Havaintopaikka: Kuopiola, Ruokolahti
Havaintoväline: SW N254/1200mm
Suurennus: 200x
Olosuhteet: TT 3, seeing 2, RJM 6,0; Vesihöyryä 10°C
Kommentit: Löyhä pallomainen, joka hajoaa yksittäisiksi tähdiksi aivan keskustaa myöden.



M15

Havaintoaika: 5/6.9.2011
Klo: 23.30
Havaintopaikka: Kuopiola, Ruokolahti
Havaintoväline: SW N254/1200mm
Suurennus: 200x
Olosuhteet: TT 3, seeing 3, RJM 6,4; Hyvä keli 8°C
Kommentit: Upea pallomainen! Joukko hajoaa yksittäisiksi tähdiksi ja on rakeinen aivan keskustaa lukuunottamatta. Keskusta selvästi kirkkaampi.



M2

Havaintoaika: 5/6.9.2011
Klo: 00.10
Havaintopaikka: Kuopiola, Ruokolahti
Havaintoväline: SW N254/1200mm
Suurennus: 200x
Olosuhteet: TT 3, seeing 3, RJM 6,4; Hyvä keli 8°C
Kommentit: Isohko pallomainen tähtijoukko. Keskusta kirkkaampi. Erittäin rakeinen, sisältäen melko kirkkaita yksittäisiä tähtiä.



M56

Havaintoaika: 5/6.9.2011
Klo: 23.15
Havaintopaikka: Kuopiola, Ruokolahti
Havaintoväline: SW N254/1200mm
Suurennus: 200x
Olosuhteet: TT 3, seeing 3, RJM 6,4; Hyvä keli +10°C
Kommentit: Pyöreä pallomainen. Muutama kirkas yksittäinen tähti, muuten rakeinen koko joukon alueelta.



NGC 6934

Havaintoaika: 5/6.9.2011
Klo: 23.53
Havaintopaikka: Kuopiola, Ruokolahti
Havaintoväline: SW N254/1200mm
Suurennus: 200x
Olosuhteet: TT 3, seeing 3, RJM 6,4; Hyvä keli +8°C
Kommentit: Ei yksityiskohtia kirkkaampaa keskustaa lukuunottamatta. Muoto pyöreä.



NGC 7006

Havaintoaika: 5/6.9.2011
Klo: 00.20
Havaintopaikka: Kuopiola, Ruokolahti
Havaintoväline: SW N254/1200mm
Suurennus: 200x
Olosuhteet: TT 3, seeing 3, RJM 6,4; Hyvä keli +8°C
Kommentit: Himmeäskö pallomainen tähtijoukko. Mahdoton nähdä yksityiskohtia. Tasaisen kirkas pallonmuotoinen kohde.


Never

Pallomaisiahan riittää! Btw, aika pahat "fotarin kumitusjäljet" näkyvissä noissa piirroksissa... piirroksia käsitellessä kannattaa käyttää rakkauttakin :)

/Jake

TopiH

Lainaus käyttäjältä: Never - 06.09.2011, 20:52:13
Pallomaisiahan riittää! Btw, aika pahat "fotarin kumitusjäljet" näkyvissä noissa piirroksissa... piirroksia käsitellessä kannattaa käyttää rakkauttakin :)

/Jake

Jep,
osassa näkyy, pitänee koettaa käsitellä uusiksi lähipäivinä.

Iiro Sairanen

Ootko Topi hommannut uuden putken? Muistini mukaan aiemmat olivat JS-dobson ja itsetehty 14".

Tällä viikolla ois ollut pari varsin hyvää yötä havainnointiin, mutta ei jaksanut vieläkään syttyä toden teolla. Ehkä DS-tapamisessa sitten...
Iiro Sairanen
--> http://deepsky.arkku.net <--

Jyri Lehtinen

Pallomaisista joukoista puheen ollen, tulin alkuviikosta havainneeksi kaksi Linnunradan ulkopuolista pallomaista: G1 Andromedassa sekä C39 Kolmion galaksissa. Jälkimmäisestä ei erityisemmin löydy havaintoraportteja, joten rupesin miettimään, onkohan kukaan muu ennättänyt kyseistä joukkoa Suomessa havaitsemaan? Havaintolaitteena oli Kirkkonummen Komeetan C11 eikä sää ollut kaksinen (TT 4, RJM 5.9). Joukko on kohtuu himmeä, muttei kuitenkaan tuntunut erityisen vaikealta.

Kyseessä on siis Kolmion galaksin kirkkain pallomainen. Magnitudiarvioita joukollle tuntuisi kirjallisuudessa olevan kaksi, vanhempi 15.9 sekä tuoreempi 16.1. Juttua joukosta löytyy osoitteesta http://www.astronomy-mall.com/Adventures.In.Deep.Space/gcm33.htm. Simbadista joukon tiedot saa tunnuksella [CS82] C39: +C39&NbIdent=1&Radius=2&Radius.unit=arcmin&submit=submit+id]http://simbad.u-strasbg.fr/simbad/sim-id?Ident=[CS82]+C39&NbIdent=1&Radius=2&Radius.unit=arcmin&submit=submit+id. Tässä CS82 viittaa Christian & Schommer (1982) paperiin, jossa on lueteltu valokuvauslevyltä löydettyjä Kolmion galaksiin liittyviä kohteita: http://cdsads.u-strasbg.fr/cgi-bin/nph-bib_query?1982ApJS...49..405C&db_key=AST&nosetcookie=1.

Never

C39 ("Mayall C") on kyllä mielenkiintoinen kohde! Hyvä nappaus Jyri! Olen muistaakseni pari kertaa kohdetta yrittänyt nähdä, mutta tuloksetta. Magnitudinsa puolesta vaatii melkoisen nappikelin näkyäkseen ja kohteen täytyisi olla vielä korkealla taivaallakin. Nythän syksyllä olisi taas aikaa yrittää...

Rehellisyyden nimissä on vaikea uskoa että entisen ajan konkarit eivät olisi kohdetta aikanaan nähneet, samaiset jotka ovat nähneet pallomaisia mm. galaksista NGC 185! Pitää yritellä kysellä vaikkapa DS-tapaamisessa :) Ja ainakin yritystä on ollut mm. tämän(kin) kohteen havaitsemiseen ihan jaostonkin puolesta: jo vuonna 2006 käynnistynyt "Messier 33 projekti" sisältää tämänkin kohteen... sitten vielä jos joku jaksaisi jaoston projekteihin osallistuakin...  :grin:

/Jake

TopiH

Lainaus käyttäjältä: Iiro Sairanen - 06.09.2011, 21:59:46
Ootko Topi hommannut uuden putken? Muistini mukaan aiemmat olivat JS-dobson ja itsetehty 14".


Oon hommannut uuden putken, nykyään noiden lisäksi on Skywatcherin 10", joka on tosin ainut tällä hetkellä havaintokunnossa oleva putki.

allar

#8
Minäkin pääsin pitkästä aikaa piirtämään muutamia kohteita uudella 488 mm F4.85 putkellani. Deepsky-Archivestä löytyy lisää piirroksia ja tarkemmat tiedot alla olevista havainnoista. Muutamaa kuvaa olisi voinut käsitellä vähän kauemmin että olisi saanut tuon reunalla olevan loisteen pois...

http://www.deepsky-archive.com/index.php

NGC 6960


Sirppisumu NGC 6888


Kuplasumu NGC 7635


Tuulimyllygalaksi M101 ja supernova SN2011fe


Allar Saviauk

Timpe

Jahas, tuosta tulikin sitten uusi standardi piirroshavainnoille, kun kohteet näkyvät noin hyvin... :tongue:
(Ei vaiskaan, kyllähän tuollainen 488 mm "apertuuri-ylivoima" tuo tiettyä etua visuaalihavaitsemiseen.) Hienot piirroshavainnot!
- Timo Inkinen

Lithos

Ei taida tuollaisella tykillä tarvita edes syrjäsilmää M101:n spiraalihaaroihin :P

Mutta pallomaisten piirto tuolla taitaa sitten jo saada miehen kuin miehen haikailemaan köysikiikkua x.x
Mika Suoperä
Peilikaukoputket:
Sky-Watcher Explorer 200P, TAL-2M, Sky-Watcher Explorer 130PM
Linssikaukoputket:
Bresser Messier r102l, Celetron NexStar 102 SLT, Celestron 80ED
Jalustat:
2x EQ5, AZ4, HEQ5 Pro

Iiro Sairanen

Ei näköjään ota onnistuakseen tämän syksyn havainnointi. Alkuillasta keli vaikutti varsin hyvältä ja ajelin havaintopaikalle. Kerkesin havaita kokonaisen tunnin ennen ohuen pilviharson saapumista. Tähdet näkyivät kyllä läpi, mutta kunnon havainnot olivat mahdottomia. Pallomainen joukko Palomar 1 Kefeuksessa jäikin illan ainoaksi kohteeksi. Se paljastui ennakko-odotuksiin nähden paljon vaikeammaksi kohteeksi, vaikka kirkkautta ilmoitettiin 13,6 magnitudia. Onnistuin kuitenkin näkemään hieman taustataivasta kirkkaamman alueen syrjäsilmällä oikeassa kohdassa. Aivan vieressä oli muutama reilun 16 magnitudin tähti, jotka aluksi hieman hämäsivät. Havaintoon käytin 18" Newtonia ja 5 mm Hyperionia, jolla tulee suurennukseksi 457x ja kentäksi 9'. Piirroshavainto tulee ds-archiveen joskus hamassa tulevaisuudessa...
Iiro Sairanen
--> http://deepsky.arkku.net <--

Celest1al Sphere

Noniin, nyt olen siis vihdoin saanut havaintokauden myös DS-puolella oikein tosissaan käyntiin! Ennen DS-tapaamista kävin Paraisilla havaintoreissulla, jolloin muuttuvien tähtien lisäksi raapaisin havainnon Nostopainosumusta. Sitten DS-tapaamisessa toisena yönä tuli havaittua Rapusumu ja Messier 101, jossa supernova oli hyvin näkyvissä! Nyt olen taas täällä pohjoisessa (tälläkertaa Kainuussa), ja viimeyönä tuli havaittua Puolangalla havaittua muuttuvien tähtien lisäksi Kolmion galaksi ja Messier 34. Olen nyt muuttuvien tähtien lisäksi ruvennut havaitsemaan perus Messiereitä uudella linssiputkellani.

/Juha