Mikä yleisputkeksi: ED, Maksutov-Cassegrain vai peili?

Aloittaja alavilla, 20.02.2007, 21:24:45

« edellinen - seuraava »

alavilla

Tervehdys!

Tässäpä olisi kysymys, johon toivon perusteltuja vastauksia. Olen muutaman viikon lueskellut täällä erilaisia keskusteluketjuja ja olen yrittänyt hahmottaa tilannetta myös ulkomaisilta sivustoilta, mutta minusta tuntuu, että vielä pitää löytää vähän apuja päätöksen tekoon.

Joskus yli 20 vuotta sitten Lahden Ursan porukat hioivat itse peilejä kaikenlaiin putkiin aina 30-40 senttisiin asti. Itsekin harkitsin silloin oman, paljon pienemmän tosin, putken tekoa, mutta asia jäi, kun tuli muutto toiselle paikkakunnalle ja muut jutut tulivat tähtien tilalle.


Nyt on vanha suola taas alkanut janottaa ja jälkikasvukin (2 kpl 14v) on esittänyt toiveen tavallista 7x50 kiikaria tehokkaammasta laitteesta. Kyse ei ole mistään jättiläisestä eikä edes sellaisesta putkesta, jolla katseltaisiin vain taivaallisia kohteita. Kiikaritkin toimivat ihan hyvin, mutta vanhuus ei tule yksin eli niska ei oikein tykkää, kun pitempään tuijottaa niiden läpi taivaalle. Lisäksi olisi kiva saada joitakin kiikarin ulottumattomissa olevia kohteita näkyviin.

Yritän löytää kohtuullisen pientä yleisputkea, jota voisi käyttää hyvin myös maakohteiden katseluun. Myös valokuvauskäyttö on todennäköistä. Digijärkkäriä ei vielä ole, mutta pari digikompaktia löytyy. Jatkosta en tiedä, mutta aluksi katselu on varmasti jopa enemmän noita maakohteita. Käyttö on pääkaupunkiseudulla tai sieltä noin 150 km päässä maalla, jossa valosaaste ei haittaa tippakaan. Taivaskohteina olisivat varmaan pääasiassa planeetat, kuu, tähtijoukot ja Messierin luettelosta löytyvät hieman helpommat kohteet. Aivan vaikeimmat syvän taivaan kohteet varmaan jäisivät vähimmälle.


Hintakatto on jotain 500 € luokkaa. Mieluummin tietysti halvemmalla, jos mahdollista.

Seuraavat vaihtoehdot ovat olleet mielessäni:
- 80/600 ED-linssiputki, esim Sky-Watcher 80 ED PRO, (545 € Villen Kello)
- noin 5" Maksutov-Cassegrain, esim  SKY-WATCHER SKYMAX-127, (EQ3-2 jalustalla 445 €)
- 110-130 mm peilillä ja 500-800 mm polttovälillä varustettu peiliputki, esim  SKY-WATCHER 130/650 (EQ2-jalustalla 255 €) tai Bresser Pluto 114/500 (169 €)

Aika erilaisia vehkeitä!

Päällimmäisenä mielessä on joko ED-linssiputki tai Mak-Cass. Peiliputki jää vaihtoehdoista viimeiseksi hieman suuremman kokonsa takia ja lisäksi olen ymmärtänyt, että se vaati hieman enemmän huoltoa, kollimointi mm.

Linssiputki on selvästi kalliimpi (eikö edes jalustaa tuossa hinnassa!??) ja 80 mm etulinssi ei niin kovin kummalliselta kuulosta tähtiputkena. Olen ymmärtänyt, että optinen laatu on tuollaisella erittäin hyvä. Perinteinen maakäytön 20-60 x suurennus on ymmärtääkseni helposti saatavissa aikaiseksi.

Maksutoveissa on polttovälit suunnilleen 2-3 kertaa tuollaisen linssiputken mittaisia ja samalla aukkosuhde selvästi huonompi. Jos polttoväli on 1500 mm, niin 20 x suurennuksen saisi aikaan 75 mm okulaarilla! Onko sellaisia edes? Miten on tuo valovoima (jotain F/12) kuvattaessa? Optinen laatu ei kaiketi ole ihan huono?

Peiliputkesta tuli jo tuo isompi koko ja huoltotarve (oletettu). Jossain mainittiin, että kontrasti ei olisi niin hyvä kuin noissa muissa vaihtoehdoissa. Valovoima olisi taas paras. Miten tuollainen toimii päiväkäytössä. Optisesta laadusta ei ole havaintoa.



Tässäpä sitä olisi.


Löytyykö keneltäkään pientä ED-linssiputkea ja pienehköä Maksutovia (ei tarvitse olla juuri noita mainitsemiani) ja mahdollisesti valokuvia, jotka olisi otettu noilla ja joita voisi katsella netissä?

Millaisia muita havaintoja tuollaisista laitteista on?

Laatu, käytettävyys, maakohteet, taivaskohteet?

Ja sitten tietysti se vihoviimeinen: Mikä olisi paras putkityyppi hahmottelemaani käyttöön?


Jore

Itse olen hieman samaisia asioit miettinyt. Melkein tällä hetkellä olen ED 80 linssin kannalla tai sitten sw 150 pro maksutovin kannalla. Linssi on helppo peli, ja minua myös tuo pieni linssin koko hämmentää, mutta kovin sitä kehutaan? Ainakin kuvaus käytössä putki olisi oikein hyvä. Sitten taas SW olisi planeettoihin ja visuaali havaintoihin melkoisen näppärä. ainakin saisi tihrustaa isompaan reikään ison polttovälin takia.  Mukavuus asia?  Tosin tuollainen putki kuitenkin kuvaus käytössä ehkä turhan hidas.Tosin itselläni on jo lidl skylux linssi, lidl lxd 75 ja SW 130/650 peili.
SW ED 80
SW EQ 3-2
OBTICA GIANT 20x80
CANON EOS 350 D

alavilla

#2
Päädyin SW 80ED:hen.

Asian ratkaisi mm. se, kun vihdoin tajusin, että yhdellä putkella ei voi saada kaikkea. 80ED kävi minusta noista vaihtoehdoista parhaiten maakohteiden katseluun, jota käytöstä on aika paljon. Tuokaan ei ole mikään kunnon maakaukoputki yksistään suurehkon kokonsa takia (verrattuna johonkin 20-60x/80 mm maaputkeen). Taivaskohteiden katselussa pääsisimme sillä alkuun ja, jos sillä puolella kiinnostusta riittää, niin jokin 8-10 tuuman newton olisi ehkä paras vaihtoehto seuraavaksi. Cassegrainit putosivat pois oikeastaan liian pitkän polttovälinsä takia. Maakäytössä halusin päästä noin 20x -suurennoksiin, joka jollain 1500 mm polttovälillä tuntui mahdottomalta asialta. Lisäksi 80ED:tä puolsi se, että siihen sain aika helposti sovitteet ja muut tarvittavat väliputken pätkät, joilla saan Canoin 30D:n suoraan putken perään kiinni (kiitos Teknofokuksen). Saan sen tarkennettua noin 6 metriin, jolloin kuvaan tulee suunnilleen 10 x 15 cm alue. Ihan kelvollinen lähikuvausobjektiivi, jos ei halua mennä liian lähelle kohdetta. 

Kun putki vihdoin tuli, niin ensimmäinen pettymys oli oikeastaan sen suuri koko. Ei niinkään paksuus, jota jotkut ovat valittaneet. Paksuus johtuu varmaan osittain putken sisällä olevista hajavalon estäjistä, eli 10 cm putken halkaisija on minusta OK. Pituus on minusta ongelma, koska vastavalosuoja on kiinteä. Ainakaan en ole sitä saanut pois ja joka tapauksessa muuten hyvä alumiinilaukku on mitoitettu sellaiseksi, että koko putki vastavalosuojineen mahtuu siihen. Putken minimipituus on 57 cm ilman kulmapeiliä.

Toinen hieman tylsä juttu ovat okulaarit. Ne ovat muuten ihan OK, mutta 5 mm tuntuu aika lyhyeltä. 20 mm okulaari toimii aika hyvin. Ostin siihen 32 millisen, jotta saan tarpeeksi pienen suurennoksen maakäyttöön. 2x-barlow tullee hankintaan.

Putkea on testattu nyt pari päivää paremmalla jalustalla (Berlebachin puujalka ja Manfrotton 503-videopää). Kokoonpano tuntuu toimivalta vaikka 90 asteen kulmapeili ei maakäytössä olekaan paras mahdollinen. Venusta ja Saturnusta on tiirattu parvekkeelta. 20 millisellä näkyy Saturnuksen rengas ihan kohtuullisesti. Keli on ollut sen verran keittävä, että 5 millisellä kuva ei tarkennu kunnolla. Se saattaa olla terävä noin puoli sekuntia.

Tähdet näkyvät pisteinä. Ei minkäänlaista komavirhettä tai muutakaan epämääräistä.


Laitoin yhden kuukuvan tuonne huhtikuu-viestiketjuun.

Tässä yksi maallinen kohde noin 20 metrin päässä oleva puu. Tämä kuva on pienennetty 50% Irfanview:lla

http://img54.imageshack.us/my.php?image=img104450qh9.jpg


Tässä 100% croppi edellisestä:

http://img150.imageshack.us/my.php?image=img1044cropuy6.jpg

xpro

Putkesta saa irti tuon vastavalosuojan, ja taisit ostaa 80ED pro KIT... niissä yleensä tulee aika hepposia okulaareja mukaan! mutta kyllä kai niillä pärjää ihan hyvin? kokemusta itellä ei oikeen ole noista
mukaan tulevissa okuissa!

Hienon kuvan olet saanut tuolla putkella!
TMB 80/480
Canon 40D
Powermate 2x
Powermate 4x

alavilla

Ai saako. En uskaltanut oikein murjoa sitä. Toisaalta ongelmani on se, että laatikko on mitoitettu kiinni olevan vastavalosuojan kanssa ja koko settiä jalutoineen päivineen on tarkoitus raahata autolla viikonloppuina kaiken muun kaman keralla maalle. Pro-kittihän tuo on. Kun ei paremmasta tiedä, niin okulaarit vaikuttivat riittäviltä. Varmasti löytyy parempia. Täytyy yrittää löytää jostain enemmän tietoa okulaareista. En tosin viitsisi sijoittaa niihin kovin suuria summia, koska harrastus on vielä kokeiluasteella.

Valokuvausmielessä putki vaikuttaa mielenkiintoiselta. 30D:n kroppikennolla kuvakulma on sama kuin täyskennolla/kinofilmillä 960 mm polttovälin kuvakulma. Syvyystarkkuusalue on todella lyhyt, kuten noista oksakuvista voi nähdä. Täytyy katsoa saako kuusta vielä jotain irti, kun se seuraavan kerran on kapea sirppi, vai onko silloin jo liian valoisaa.

Jossain täällä sivuilla on ollut mainintoja William Opticsin (?) polttovälinlyhentäjästä tms.. jonka pitäisi sopia tähän putkeen Mikähän sellainen lisäke lienee?

Berlebachin jalusta ei tietenkään toimi muun taivaskohteen kuin kuun kuvauksessa, mutta tähtikuvaus ei ollut ihan ensimmäisenä järjestyksessä. Muuten jalusta on ihan toimiva myös taivaalle tuijotettaessa. Se värisee, jos sitä kolauttaa, mutta värinä vaimenee 1-2 sekunnissa toisin kuin vanha hutera alumiinijalusta, joka tärisi kuin horkassa. Nuo SW.n jalustat, joita esim. Villen kello myy tuntuivat liian suurilta ja raskailta vaikka ne olisivat olleet halvempia kuin B. Vierastin niitä lähinnä maakohteiden katselussa.

Vesa Kankare

Lainaus käyttäjältä: alavilla - 29.04.2007, 13:49:20
Jossain täällä sivuilla on ollut mainintoja William Opticsin (?) polttovälinlyhentäjästä tms.. jonka pitäisi sopia tähän putkeen Mikähän sellainen lisäke lienee?
William opticsin lyhentäjä lyhentää polttoväliä 0,8x kertoimella, eli tekee tuosta ED:stä 80f6 putken. Samalla se korjaa kaksilinssisen putken kuvakentän kaarevuutta, jolloin myös kuvan laidoilla kuva on terävä käytettäessä suurikennoista kameraa (kuten digijärkkäriä). Laite on erinomainen ja toimii Canonin kanssa hyvin, kunhan lyhentäjän ja kameran väliin laittaa sopivan loiton, että etäisyys kennoon tulee oikeaksi (käytän Baaderin 7.5mm loittoa, joka tarjoaa lähes täydellisen sovituksen lyhentäjään)

Noitahan saa vaikka Teleskop-Serviceltä
Vesku
www.vkastronomy.com