Kirjoittaja Aihe: Venus päivänvalossa  (Luettu 34133 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Regulus

  • Eksoplaneetta
  • ***
  • Viestejä: 240
Venus päivänvalossa
« : 20-02-2007, 15:36:25 »
Tänään onnistuin ensimmäistä kertaa elämässäni näkemään Venuksen päivänvalossa (20.2.2007 klo 14.30). Koordinaatit katsoin Cartes Du Cielistä ja läksin pihalle bongailemaan. Kulminaatio oli klo 14.18 ja tähtäsin nimenomaan tuohon aikaan. Silloin ei tarvitsisi huolehtia muusta, kuin että putki sojottaa etelään ja korkeus on kohdallaan. Eihän se kohde näkynyt putkessa, kun tarkennukset oli retuperällä ja hakemiseksi se lopulta meni kuitenkin.

Suuntailin putkea uudelleen ja uudelleen ja ruuvailin tarkennusta edestakaisin. Näky oli häkellyttävä, kun okulaariin ilmestyi suttuinen, epätarkka valoilmiö. Aluksi luulin sitä Finnairiksi, mutta se vaan leijui paikallaan. Kiersin fokusta ja toden totta se oli Venus päivänvalossa. Se löytyi varsin pienellä kertoimella (15x). Sen jälkeen yritin löytää sen pikkukiikarilla (8x25), mutta se oli yhtä hankalaa kuin kaukoputkella huonon tarkennuksen takia. Lopulta löysin sen ja luulen, että lopulta näin sen aavistuksenomaisesti jopa paljaalla silmällä. Tosin ihminen näkee mitä haluaa nähdä.

Viimeiset havainnot tein 82x kertoimella. Päiväsaikaan fokusointi on selvästi vaikeampaa, kuin pimeällä. Pimeässä okulaarissa näkyy epäselvä valopallo josta näkee selvästi kumpaan suuntaan tarkennetaan. Päivällä kohde vaan joko ilmestyy näkyviin tai sitten ei. Aina ei heti osaa varmaksi sanoa okulaarin ja Barlowin vaihdon jälkeen kumpaan suuntaan tarkennetaan ja kohde häviää kentästä.

Kokemus oli kaikenkaikkiaan hämmentävä. :o

Ganymedes

  • Vieras
Vs: Venus päivänvalossa
« Vastaus #1 : 24-02-2007, 16:41:13 »
Olin hiihtoloman mummolassa, kotkassa. Mummini asuu lähellä isoa rinnettä, jossa kelpaa katsoa tähtiä, kun ei ole lyhtypylväitä eikä muutakaan valoa lähettyvillä. Joka päivä n. klo 16-20 olin siellä mäen päällä katsomassa tähtiä. Kuu näkyi jo klo 17 eteenpäin, Venus tuli näkyvii jossain 18 aikoihi ja saturnus näkyi n. 20. Harmi, ettei ollut kaukoputkea mukana :(
Tulin tänää kotiin.

Poissa MarkoM

  • Alkuräjähdys
  • Rinnakkaisuniversumi
  • ******
  • Viestejä: 1810
    • Tähtikuvaus.info
Vs: Venus päivänvalossa
« Vastaus #2 : 28-03-2007, 16:37:19 »
Eilen (27.3.07) meillä oli porukkaa Sahannevan observatoriolla tutustumassa torniin ja katselimme siinä samalla Venusta Meadella. Noin klo 18, jolloin Aurinko oli vielä suunnilleen noin 13° korkeudella, otin ihan "huvikseni" putkesta linjan taivaalle, ja hetken hakemisen jälkeen onnistuin kuin onnistuinkin näkemään Venuksen paljain silmin. Venuksen löytyminen valoisalta taivaalta paljain silmin oli itse asiassa yllättävänkin helppoa, tietysti asiaa jonkin verran varmaan helpotti, että Aurinko oli piilotettu tornin kupolin reunojen taakse - avoimessa maastossa löytäminen ei ehkä olisi ollut yhtä helppoa (auringonvalon loistaessa silmiin). Myös ainakin yhdistyksen varapuheenjohtaja onnistui löytämään Venuksen paljain silmin taivaalta.
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
Tähtikuvaus.info
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

Poissa Toni

  • Taivaanvahti
  • Eksoplaneetta
  • *****
  • Viestejä: 395
  • sargas @ Ircnet
    • Tonin resurssivarasto
Vs: Venus päivänvalossa
« Vastaus #3 : 29-03-2007, 22:04:54 »
Tosiaankin tarkan sijainnin tunteminen on kaiken A ja O Venuksen päivähavainnoissa. Tänään iltaseitsemän aikaan päätin ex tempore yrittää yhdistyksen muiden jäsenten kanssa. Aurinko oli vielä selvästi puunlatvojen yläpuolella ja sitä pystyi hyvin havaitsemaan Coronadolla Tuusulanjärven rantakalliolta. Oli muuten uskomattoman tylsä näky; vain granulaatiota ja yksi iso fakula, ei protuberansseja. Taivaan tummuudessa ero oli uskomattoman jyrkkä, kun sitä vertasi kymmenen minuuttia ennen ja jälkeen auringonlaskun. Venuksen paikasta ei ollut aluksi tarkkaa tietoa, mutta kun planeetan kerran oli vaalealla taivaalla nähnyt, tunne oli lievästi sanoen yllättynyt. Noinko kirkas se on ja niin vain ei ole näkynyt kun on katsellut hieman sivuun!
T. Veikkolainen, Järvenpää
jäsen, Ursan harrastustoimikunta

"Toisinaan, milloin Venus yksinään hallitsee noin 45 astetta horisontin yläpuolella, se säteilee niin voimakkaasti, että melkein voi lukea sen valossa ja esineistä, joihin se sattuu, jää huomattava varjo."
- Afrikka-kirja (A. Gallen-Kallela, 1931)

Poissa Juha-Matti Penttilä

  • Eksoplaneetta
  • ***
  • Viestejä: 400
    • Tähtikuvia
Vs: Venus päivänvalossa
« Vastaus #4 : 10-05-2007, 10:41:50 »
Tiistaina 8.5.2007 onnistuin ensimmäistä kertaa kuvaamaan Venus planeetan päivätaivaalta. Katsoin Cartes du Ciel tähtikartta ohjelmasta planeetan sijainnin taivaalla. Venus oli melkein etelässä ja noin 52 asteen korkeudella klo. 16.00. Kiikareilla Venus löytyi muutamassa sekunnissa. Mutta Venuksen saaminen kaukoputken näkökenttään vei vähän yli puoli tuntia. Käytin pilven riekaleita kaukoputken suuntaamisessa Venukseen. Silloin kun kiikareiden näkökentässä näkyi Venuksen kanssa pilvenhattara, niin käänsin kaukoputken tämän pilven suuntaan. Olisi ollut mahdoton tehtävä etsiä Venus pelkästään etsimen avulla. Sää havaintohetkellä oli melkein selkeätä mutta kumpupilviä oli taivaalla.

Tässä olisi muutama kuva Venuksesta klo. 17:13. Venuksen vaihe näkyy melko hyvin. Kuvattu 10" Newtonin läpi. Valotus-aika on 1/1500 sekuntia, herkkyys ISO 100. Kuvaa on sekä suurennettu että rajattu.

Tuolta löytyisi rajaamaton kuva --> http://img220.imageshack.us/img220/6175/venuspivtaivaallamm5.jpg

{alt}

Kuvasin Venuksen vielä iskän Nikon D80 digitaalisella järjestelmäkameralla. Menin kaukoputken alle tähtitornin lattialle istumaan ja tähtäsin kameran kaukoputken osoittamaan suuntaan. Venus löytyi tällä kertaa nopeasti ja helposti. Kamerassa oli kiinni Sigman 55-200 mm teleobjektiivi f/4-5.6, zoom asetettuna 200 mm kohdalle. Samaan aikaan Canon 400D oli kiinni 10" kaukoputkessa. Kuvaa on myös suurennettu ja rajattu. Kuvattu klo. 17:27.

{alt}

Aluksi minua harmitti havaintokauden loppuminen, mutta Venuksen päivätaivaan kuvaukset jaksavat innostaa minua odottamaan syksyn havaintokauden alkamista. Kesällä kuvataan myös lintuja, ötököitä sekä yöpilviä jos vain näkyy.
« Viimeksi muokattu: 16-03-2008, 08:54:03 kirjoittanut Juha-Matti Penttilä »
EQ3 SkyScan jalusta, modattu Canon 550D, SkyLux 70/700
Sky-Watcher Evostar 80ED DS-Pro
Atik 314e mono ccd-kamera

weskuli

  • Vieras
Vs: Venus päivänvalossa
« Vastaus #5 : 10-05-2007, 16:46:18 »
Venus oli melkein etelässä ja noin 52 asteen korkeudella klo. 16.00. Kiikareilla Venus löytyi muutamassa sekunnissa.

Luin tämä tänään klo 15.54, ja täytyihän sitä lähteä kokeilemaan. Havaintoinstrumentiksi kovia kokenut (jälkikasvun "kollimoitavana" ollut) Vivitar 10x50 mm, sitten arvio eteläsuunnasta ja noin 50 asteen korkeudesta, jonka perusteella lepoasentoon sopivaan kohtaan talon kuistille, niskaa tyynyyn tukien. Pari minuuttia joutui etsimään, kunnes ohikiitävän poutapilvenriekaleen läpi näkyi hopeanhohtoiselta pallolta vaikuttava kohde. Ensimmäinen ajatus oli "lentokone", mutta kun hieman pitempään seuraten vain pilvet liikkuivat ja kohde ei, niin kuunylinen objekti se sitten lienee ollut.

Liekö tuo pyöreys ollut vain näköharha, mutta pintakohteelta se selvästi vaikutti. Hämärällä kuva leviää tällä "laatuinstrumentilla" säteiksi, mutta nyt näkymä oli erittäin siisti. Ja yllättävän  kirkas, kuten muutkin ovat todennet.

Kehityshaasteeksi jäi vielä paljain silmin näkeminen  :)

t. Vesa K.

Poissa Timo-Pekka Metsälä

  • Eksoplaneetta
  • ***
  • Viestejä: 374
    • tähtikuvia
Vs: Venus päivänvalossa
« Vastaus #6 : 10-05-2007, 17:09:42 »
Venuksen näkeminen päivällä paljain silmin on helppoa, jos voi käyttää esim. lipputankoa apuna. Venus kannattaa ensin etsiä kiikarilla ja sen jälkeen asettua siten, että Venus on juuri lipputangon nupin yläpuolella. Näkyy helposti paljain kun lipputankoa voi käyttää osoittimena. Näytin kerran Venuksen tällä tavoin ohi käppäilevälle naapurille, kun olin kuvaamassa Venusta. Ihmetys ja hämmästys oli melkoinen.

t. Timo-Pekka

weskuli

  • Vieras
Vs: Venus päivänvalossa
« Vastaus #7 : 11-05-2007, 20:07:00 »
Venuksen näkeminen päivällä paljain silmin on helppoa, jos voi käyttää esim. lipputankoa apuna.

Kiitos hyvästä vihjeestä! Venus löytyi tänään klo 15.05 paljain silmin seuraavasti:

Noin klo 11.55 katsoin Stellarium-ohjelmasta suunnan, jossa Aurinko on. Kävin sitten merkitsemässä pihanurmikkoon lipputangon varjon paikan, tai oikeastaan sen kohdan, jossa itse seisoin kun Aurinko näytti olevan juuri lipputangon nupin takana. Kelasin sitten Stellariumilla aikaa eteenpäin (l-näppäin) kunnes Venus oli täsmälleen samassa suunnassa. Stellariumin kello näytti silloin 15.08. Siispä puhelimeen muistutus klo 15.00.

Kun mobiili sitten piippasi, niin asetuin tähystämään kiikareilla merkitsemästäni paikasta lipputangon nupin suuntaan. Stellariumista olin nähnyt, että Venus oli noin kahdeksan astetta korkeammalla kuin Aurinko oli ollut, joten etsintä piti aloittaa hieman nupista yli. Tässä auttoi tieto siitä, että kiikarin näkökentän pitäisi olla 7 astetta. Minuutissa Venus sitten löytyikin. Sen jälkeen muutama haparoiva askel eteenpäin (kiikarit yhä silmillä... :) kunnes Venus ja lipputangon nuppi olivat riittävän lähellä toisiaan. Silloin se tosiaan oli helppo nähdä paljain silminkin. Vaimokin, joka ei juuri tähtien tutkailua ole harrastanut löysi sen helposti. Myös Mira 3v (mikäs muu tähtiharrastajan ainoan tyttären nimi voisi olla...) näki planeetan kiikarien läpi, mutta noin pienelle sen löytäminen paljain silmin oli vielä liian hankalaa.

Seuraavaksi Saturnus?  ;D

t. Vesa K.

Poissa jmantyla

  • Rinnakkaisuniversumi
  • *****
  • Viestejä: 1203
Vs: Venus päivänvalossa
« Vastaus #8 : 20-05-2007, 16:09:58 »
Tätä piti kokeilla, kun ei ole koskaan ennen onnistunut.  Kuunsirppi melko lähellä toimi oppaana, ja sieltä se yhtäkkiä
pomppasi esiin pienellä kiikarilla.  Se oli niin kirkas, että luulin ensin lentokoneeksi, mutta kohde pysyikin paikoillaan.
Hain isomman kaukoputken ja nappasin pari kuvaa. Tarkimmasta erottuu selvästi Venuksen vaihe:
{alt}
Tal 100RS + Pentax K110D 1/1500s./ISO200.
Kuvattu 20.5.2007 klo 14.04.
Paljain silmin tämä ei erottunut, mutta kiikarilla ja kaukoputkella mielestäni helppo kohde.

Jorma M.
Kangasala


Poissa Miika

  • Periodinen komeetta
  • **
  • Viestejä: 59
Vs: Venus päivänvalossa
« Vastaus #9 : 20-05-2007, 17:17:59 »
Kävin myös kokeilemassa Venusta ja aika helposti se taivaalta löytyi kiikareilla ja kaukoputkella, kun käytti kuunsirppiä apuna. Venus oli kyllä yllättävän kirkas ja vaiheen erotti paremmin nyt, kuin illalla katsoessa.

Olin aluksi melko epäilevä näkyvyyden suhteen, sillä olen muutaman kerran aikaisemmin etsinyt Venusta päivällä, mutta en onnistunut. Onneksi tällä foorumilla oli sen verran porukkaa, jotka siinä oli onnistunut, joten pakko vielä yrittää ja yritys palkittiin.
Miika V.

Poissa dirty

  • Eksoplaneetta
  • ***
  • Viestejä: 438
    • Harri's Astro Blog
Vs: Venus päivänvalossa
« Vastaus #10 : 20-05-2007, 18:16:54 »
Tässä oma Venukseni 19.5. klo 14. Kuvattu SW80ED:llä ja ToUCam:illa. Baader UV/IR cut, VIP barlow. Pinottu 200/2000 K3CCDTools, valotusaika 1/1500s. Registax wavelet filteröinti. Värikanavia yritetty kohdistaa Photoshopissa. Kuva zoomattu 2x.
{alt}
Harri Hytönen

weskuli

  • Vieras
Vs: Venus päivänvalossa
« Vastaus #11 : 22-06-2007, 19:03:21 »
Rauhallista Juhannusta!

Piti kokeilla, miten päivä-Venus tarttuisi kameraan. Tässä otos juhannusaatolta klo 18.10, klassista lipputankotekniikkaa käyttäen (tähän aikaan siis myös siniristillä varustettuna). Canon PowerShot A630, automatiikalla, zoom = 16x

{alt}

Sitten väliin Skylux 70/700 alkuperäisellä 12mm kellnerillä (terveisiä Jorelle!), digikamera okulaarin takana jalustalla. On sillä vaiheet.

{alt}

Näillä otoksilla on kai lähinnä symbolista arvoa: "Valon selkä on taittunut", ja tästä alkavat yöt pidetä ja havaintokelit lähestyä  :)

t. Vesa Korhonen

Poissa Joke

  • Eksoplaneetta
  • ***
  • Viestejä: 194
    • Kotisivut
Vs: Venus päivänvalossa
« Vastaus #12 : 23-06-2007, 22:43:22 »
Venus-aiheita on kertynyt jo koko liuta. Venuksen voisi varmaan jo korottaa omaan alakategoriaansa, eller huru ::)?
Jouko S.

Meade 6" N-6EC
LXD75

http://koti.mbnet.fi/jomaso

Poissa MarkoM

  • Alkuräjähdys
  • Rinnakkaisuniversumi
  • ******
  • Viestejä: 1810
    • Tähtikuvaus.info
Vs: Venus päivänvalossa
« Vastaus #13 : 23-06-2007, 23:24:21 »
Venus-aiheita on kertynyt jo koko liuta. Venuksen voisi varmaan jo korottaa omaan alakategoriaansa, eller huru ::)?

Kyllä varmaan, mutta jatkossa uudet kategorioiden/alakategorioiden ehdotukset palautekeskusteluun, kiitos.
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
Tähtikuvaus.info
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

Poissa Jore

  • Eksoplaneetta
  • ***
  • Viestejä: 238
Vs: Venus päivänvalossa
« Vastaus #14 : 24-06-2007, 14:42:17 »
Kiitos weskuli. Itse laitan jossain vaiheessa aiheesta ehkäpä myös kuvia?
SW ED 80
SW EQ 3-2
OBTICA GIANT 20x80
CANON EOS 350 D