Jupiter kaudella 2011

Aloittaja Toni, 04.01.2011, 01:02:18

« edellinen - seuraava »

Julius

Heinäkuun viimeinen oli aamupäiväkeliltään varsin hyvä. Raahasin Ganymedeen etäämmältä mukaan potrettiin hiukan suurentaen.

Timpe

Lainaus käyttäjältä: Julius - 05.08.2011, 19:31:17
Heinäkuun viimeinen oli aamupäiväkeliltään varsin hyvä. Raahasin Ganymedeen etäämmältä mukaan potrettiin hiukan suurentaen.

Turha vaatimattomuus ei kaunista, joten kerropa samalla kuinka usein tuolta Jupiterin kuista saa näkyviin yhtään mitään yksityiskohtia.
Tässä siitä näkyy olevan esimerkki tarjolla ihan selvästi erottuvana versiona, joten leuka loksahti alas...  :shocked:
- Timo Inkinen

Julius

Kiitti vaan Timpe! Kyllähän Ganymedeen kuvia on aiemmin näilläkin sivuilla esitetty. Oikeastaan isoimmasta
kuusta saa hyvällä kelillä terävämpää jälkeä kuin itse Jupista, koska aikaa otokseen on ruhtinaallisesti ja seeingin
vaikutus on näillä tarkkuuksilla samansuuntaisesti lepattava. Jupissa kahden peräkkäisen videokuvien osa-alueet
säntäilee sisäisesti eri suuntiin. Ainakin näin olen sitä tuuminut. Mutta hyvä keli on ehdoton välttämättömyys.
On tullut keskinkertaisilla keleillä ennenkin yritettyä, mutta kuu on pysynyt aivan tasaisena pallona.

Mare Nectaris

Lainaus käyttäjältä: Julius - 05.08.2011, 19:31:17
...Raahasin Ganymedeen etäämmältä mukaan potrettiin hiukan suurentaen.

Siisti!
Timo Keski-Petäjä


SW Evostar 120 ED APO*TAL 250K*C8-N*SW 150 Pro*TAL 1 (Mizar)*Celestron Ultima 80*EQ6 Pro Eqmod + TS dual mount*CG-5 GOTO*TV: Nagler Type 4 17 mm, Panoptic 24 mm*Baader Hyperion Clickstop-Zoom 8-24*17 mm UWA-70*TV BIG 2x Barlow*Celestron 2x Barlow Ultima SV Series*TAL 3x Barlow*TS 5 x APO Barlow*TS CCD lunar camera

rade



Tämmösen otin eilen.
Ei oikein 150/1200 Dobsonilla kerkee saamaan pitkää videota.

Kuvattu polttotasolta Canonin 550D:llä 640x480 crop modea käyttäen @ 60fps
Skywatcher Skyliner 150p
Baader Hyperion 8mm
Super 25mm
Super 10mm
Canon EOS 550D

moikkis

Jaetaanpa 3.8. 03:44 räpsäisty kuva ja lopuista videoista kasattu kymmenen ruudun gif-animaatio noin 25 minuutin ajalta. C8 ja 2xbarlowia käytetty. Videot olivat kaikki kaksi minuuttia/3000 ruutua pitkiä.

Keli ei ollut superhyvä mutta ajan kanssa sain registaxilla taiottua videoista jonkinmoiset näkymät, kuvia on myös hieman pienennetty.



Mika M

Timpe

Nätti Jupiterhan tuolta paljastui ja samalla jokin Operan (?) bugi, kun tuo gif-animaatio näkyy ihan oudosti ja osittain läpinäkyvänä Windows 7:n työpöydältä.
- Timo Inkinen

Timo Kuhmonen

Olisikohan tuon kuvan omituisuus (giffi animaatio) siinä vaiheessa tulleet kun sitä softalla teki ? Oman win7 / mozilla5/ IE9 kombinaatiolla kuvan alaosa näkyy repaleisena. Kun avaa kuvan erilliseen "win explorer" ikkunaan - sovellus windowsin mukana. Siinä näkyy planeetta joka kuvan vasemmassa yläreunassa - mutta jokaisen kuvan mitat pikseleinä vaihtuvat, animaation  edetessä kuvasta toiseen...(1...19) ?

jaffons

Noniin (lähes) ensimmäinen räpsy planeetasta ja Jupiterinhan siitä tunnistaa.
1200mm polttoväli, f/6, 1/200s, 100% crop. Ihan vanilla kuva otettu Nikon d40.

ps. ärsyttää kun ensikertalaiset eivät uskalla tai viitsi lähettää ensimmäisiä otoksiaan vertailtavaksi
Heq5pro, kwiq
WO ZII80/545
450Dmod, tsflat2

Ari Haavisto

#69
Tulipas taas jotain ainakin itselle uutta ilmiötä eteen:
Olin aamuyöstä kuvailemassa Jupia. Yö oli aikas viileä ja putki jäi viemättä ennalta jäähtymään, eli jäähdytteli siinä session edetessä. Näytti olevan komea näytelmä, Ion ja Ion varjon ylikulku. Ainoa ongelma oli, että vaikka kuva muuten näytti hyvältä ja kollimoituakin tuli, niin oudon soikealta Io ja sen varjo näytti. Ja kun pikkuhiljaa reilun tunnin jälkeen näkymät paranivat, tarjolla olikin kaksi Iota ja kaksi sen varjoa  :huh: :huh:

Tässä nyt yksi IR-videon stakkaus klo 5.17, mutta sama toistuu kaikilla videoilla ja värikanavilla sekä yksittäisruuduissa sekä näkyi liveruudulla kuvatessa. Siis mikäs ihmeen uusi turbulenssin muoto tämä on? Tuskin nyt Io kuitenkaan kahtia on jakautunut... EDIT: samasta sarjasta klo 5.17 R ja G videoista luminassi ottaen tehty RGB.

Äkkiseltään osassa muissakin pinnanmuodoissa näkyy tuommoista venymistä, Jupin reunasta on vaikea erottaa mitään outoa. Olisiko jäähdytinpuhaltimen putkivirtaus jotenkin jakanut optisesti putkeni kahteen osaan ja siten saanut tämän aikaan? Puhallinhan koko ajan jäähdytti putkea. Puhallin ei ollut kiinni putkessa, eli ei tuon mikään resonanssiilmiö pitäisi olla tärinästä, etenkään kun vaihtelin valotusaikoja. Täytynee käydä katsomassa ettei pääpeili ole keskeltä halki! Jatkan videoiden käsittelyä josko jotain valoa asiaan löytyisi. Varmaan joku muukin joskus törmännyt moiseen?

Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Ari Haavisto

#70
Käsittelin lisää videoita, mutta kaikissa tuo "tuplaIo" kummittelee. Alla viimeisin IR-RGB - sarja klo 5.19 sekä ir-videon yksittäinen ruutu. Ir-RGB:ssä Io on ehtinyt liikkua eri värien kuvauksen välillä, siitä nuo värihaamut varjossa. Miksi muut kohteet eivät näy tuplana, ainakaan yhtä selkeästi? Mitä minä en nyt tässä hoksaa? Mikäs muiden kuvaajien kokemus aamuyöltä oli?

Edit: Täytynee käydä vielä tsekkaamassa fokuseri ja kollimointi, josko tein jonkin virheen. Päällisin puolin putkessa ei mitään erikoista näy.

Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

moikkis

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 12.08.2011, 23:52:26
Nätti Jupiterhan tuolta paljastui ja samalla jokin Operan (?) bugi, kun tuo gif-animaatio näkyy ihan oudosti ja osittain läpinäkyvänä Windows 7:n työpöydältä.

Jotain on mennyt tasoissa/taustavärissä pieleen animaatiota kasatessa, itse jupiter kuuluukin vasempaan ylänurkkaan - raahasin joka tason jupiterit sinne kohdistaakseni ne helposti. gif-formaatti näyttää muuttavan myös värit rakeiseksi.

Mutta, viime aamun seeing olikin hieman parempi ja sain parhaimman jupiterin tähän asti napattua, tosin Io ja sen varjo levisivät oikealle ja alas, niistä en päässyt kuvankäsittelyssä eroon. Värikanavia kohdistettaessa sininen oli myös levinnyt samaan suuntaan. Tupla-Iota ei sentään näkynyt.

Katselin Jupiteria lopuksi myös visuaalisesti; "puhkipalaneen" kiekon pinnalla näkyi vain kaksi vyötä ja ion varjo. Himmentävä suodatin tai aurinkolasit päässä tarkkailu voisi olla hyvä vaihtoehto.

Mika M

Anssi

No on kyllä komea!
Huomenna aamuyöstä voisin itsekin kokeilla kuvamista jos sää sallii.
SW Skyliner 200/1200 Dobson
Modattu MS Lifecam Cinema

Ari Haavisto

Lainaus käyttäjältä: moikkis - 13.08.2011, 14:54:42
Mutta, viime aamun seeing olikin hieman parempi ja sain parhaimman jupiterin tähän asti napattua, tosin Io ja sen varjo levisivät oikealle ja alas, niistä en päässyt kuvankäsittelyssä eroon. Värikanavia kohdistettaessa sininen oli myös levinnyt samaan suuntaan. Tupla-Iota ei sentään näkynyt.

Huh! Aloin jo epäillä järkeäni, mutta taisi tupla-Io olla peräisin vain oudosta seeingistä yhdessä putkivirtausten kanssa (riittämätön jäähtymisaika). Eli sössin session...
Mutta sinulla on todella komea kuva, kateeksi käy etenkin nyt kun itse mokasin. Onneksi olkoon!

Lainaus käyttäjältä: jaffons - 13.08.2011, 04:09:39
ps. ärsyttää kun ensikertalaiset eivät uskalla tai viitsi lähettää ensimmäisiä otoksiaan vertailtavaksi

Niin, rohkeasti vaan tuotoksia esille. Itse ainakin nautin katsella kuinka joku laittaa ensin ensimmäisen kuvansa ja sitten seurata kuinka ajan kuluessa k.o. kuvaaja kehittyy yhä paremmaksi ja paremmaksi, vaikka ei juuri tulekaan k.o. kuvia kommentoitua (koska en oikein osaa). Samalla muutkin rohkaistuvat kuvaamaan ja kehittymään kun voivat vertailla oman tasoisiin tuotoksiin ja toisaalta saada tukea samojen asioiden kanssa kamppailevilta. Jostainhan kaikki ovat aloittaneet. Nyt ainakin meikäläisen puolen sivun tupla-Io - höhellyksen jälkeen pitäisi kynnyksen olla matalalla  :oops:
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Ransu

Arin rohkaisemana laitetaan viimeöinen kuva näkyviin.
Celestron 8 ja Neximage.
On tämä varmaan paras minun tähän mennessä ottamista, joten pitää taputtaa taas itseään selkään :grin:
Rauno Päivinen
Imatra
C14, Meade10" LX200 OTA,Tal100RS, Vixen 81SD, EQ8.
http://pellervo-observatory.blogspot.com/