Sään seurantaa 2011

Aloittaja MarkoM, 01.01.2011, 15:16:25

« edellinen - seuraava »

Ransu

Onkohan aika kullannut muistot, vai oliko 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa enemmän pilvettömiä kelejä? Muistoihin on ainakin jäänyt useita revontulihavaintoja, katselua kiikareilla ja kaukoputkella, lätkän pelaamista tähtitaivaan alla pakkasessa ulkokentällä. Tänä talvena ainakaan ei ole paljon mahdollisuuksia ollut, jos säätiedotus näyttää vähääkään pilveä lähiaikoina, niin lautta vyöryy auttamatta päälle kun saa putken pihalle. Näin kävi viimeeksi 1.2. Pimeän tultua putki pihalle, vajaa tunti meni laitteiden pystyttämiseen ja guidauksen virittelyyn. Samalla sekunnilla kun laitteissa luki guiding, orionin suunnalta vyöryi sumupilveä päälle. Se siitä hevosenpään yrittämisestä.
Rauno Päivinen
Imatra
C14, Meade10" LX200 OTA,Tal100RS, Vixen 81SD, EQ8.
http://pellervo-observatory.blogspot.com/

jtbo

Olen minä tätä ihmetellyt, miksi aina kun olen työkeikalla Seinäjoella, siellä on työpäivän päätteeksi näkyvissä tähtiä ja kuukin, mutta sitten kun teen kotoa hommia ei ole muuta kuin pilvistä tai vähintään -20C pakkasta, kuitenkin 1/4 osa on keikalla ja loput kotona, että eikö todennäköisyyden pitäisi jo olla pian siihen, että olisi hyvää keliä kotosallakin?

Kuitenkin koko talven on noin ollut, mutta ehkä siellä Seinäjoella vaan sattuu aina olemaan paremmat kelit?

Muistikuvat menneistä ajoista ovat varsin epäluotettavia, ne ovat kovin subjektiivisia ja epämääräisiä, jos 40 vuotta takaperin muistaa asian olleen jollain tavalla, niin melkoisella varmuudella jotain jää muistamatta, jotka asiaan ovat voineet vaikuttaa, käytettävissä oleva aika havainnointiin (lähinnä sen muuttuminen ajansaatossa) ja pilvisten kertojen unohtuminen ei merkittävinä tapahtumina jo yksistään voivat muuttaa sitä kuinka asian muistaa.

Olen mielestäni jostain lukenut, että 1970 luvulla olisi ollut jotain poikkeavaa ilmavirtauksissa ja muussa säähän vaikuttavassa, mutta muistikuvani ovat niin hataria, että voin muistella useaa toisiin liittymätöntä asiaakin yhtenä, mahdoton tietää, mutta kun elämme tällä epävakaalla pallolla, niin tyystin mahdollista, että välillä on ollut merkittävän hyviäkin vuosia havainnoinnin suhteen, sitä ennen on voinut olla taas hyvinkin huonoja, joten loogista olisi, että kyllä niitä oikein hyviäkin taas tulisi, mutta varminta tietenkin olisi siirtyä paremman kelin alueelle itse, jos odottaa vuoren tulevan luokseen voi aika käydä pitkäksi, näin olen kuullut ja haaveilen kovasti siitä, että pääsen joku päivä tutkimaan tähtiä huomattavasti paremmista vähäisemmän valosaasteen sijainnista.

avanti

Lainaus käyttäjältä: Ransu - 05.02.2011, 14:46:32
Onkohan aika kullannut muistot, vai oliko 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa enemmän pilvettömiä kelejä? Muistoihin on ainakin jäänyt useita revontulihavaintoja, katselua kiikareilla ja kaukoputkella, lätkän pelaamista tähtitaivaan alla pakkasessa ulkokentällä.

Sanoisin, että aika kultaa muistot. Onpi jäänyt pysyvästi muistiin, kun joskus 70-luvun alussa ostin refraktorin, oli jo syksyä ja niin vain piti silloinkin odottaa kuukausikaupalla sopivaa säätä, että ylipäätänsä pystyi tarkastelemaan tähtitaivasta. Silloin asuin vielä vanhempieni luona maalla kymmeniä kilometriä lähimpiin kaupunkeihin. Nykyään olen pitkään asunut kaupunkiolosuhteissa, Porvoossa ja nykyään Vantaalla, enkä edes muista milloin viimeksi olen nähnyt Linnunradan paljain silmin!

ML

Noista revontulista maalla jäi myös pysyvästi mieleen tapaus, jolloin oli erityisen voimakkaat ja vielä punaiset revontulet ja maan pinnalla sumuista. Tuntui siltä niinkuin olisin melkein voinut koskettaa revontulia, kun punainen valo heijastui sumustakin!
Lammisen Matti
Galileoscope
Baader Planetarium 15 x 80 kiikari
7 x 50 kiikari
Omegon 2,1x42 kiikari

MarkoM

80-luvulla paperilla pitämäni pilvisyystilastot (Ilmajoelta) ovat missä lie, mutta 1992-vuodesta lähtien olen pitänyt niitä Excelillä, ja ainakin niiden mukaan 90-luvun puolivälissä oli muutama vuosi, jolloin selkeiden ja lähes selkeiden öiden osuus vuositasolla ylitti 170 yötä, mutta sen jälkeen onkin sitten jääty reilusti alle. Ehkä voisi sanoa, että vuositasolla pudotus on keskimäärin noin 20-25 yötä... Se on sitten kokonaan eri asia, että onko tällaisella tilastoinnilla ns. "virallista pätevyyttä"...

Äsken tuli tehtyä taas havainto mielenkiintoisesta ilmiöstä: tähdet tukkivat taivaalla, vaikka sataa lunta (pakkasluntahan se toki oli, mutta ei mitään pientä ripottelua vaan oikein kunnon lumisadetta)...
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

Una

Juur ku sai järkkäritapaamisesta kotiuduttua niin johan lykkäs hienon kelin. Upea maatamokin loistaa tuolla. Kohta alkaa järkkäri laulaa kunhan tulee sektoriin.

einari

Ja nyt kun putki on huippuunsa kollimoitu niin odotettavissa on upeita kuvia  :wink:
___
Tapio

jtbo

Mua niin hymyilytti taas aamulla, olin lukenut Iltalehdestä uutisen edellisenä iltana siitä kuinka tulee tiistaina lumimyräkkää ja torstain jälkeen tulee pakkaset, jopa -15C lapissa jutussa hehkutettiin.

No sinällään tuossa ei mitään huvittavaa, mutta kun aamulla mittarissa oli täällä reilu -24C ja ennustekkin lupaili vajaata -10C tasoa lämpötilaksi :grin:

Oikein oli kaunis aurinkoinen päivä ja iltapäivästä alkoi sitten näkymään pilviä, jotka peittivät tienoon sopivasti hämärän laskeutuessa.

Näin aina, edellisenä yönä olisi siis ollut selkeää vastoin ennustetta ja eihän sitä taas osannut olla kärppänä, eilinen auringonlasku oli kylläkin oikein kaunis, koko tienoo hehkui punaisena ja reikäinen pilvipeite oli hyvin suurelta osin oranssin ja punaisen sävyinen, no eipä siitäkään kuvaa tullut sitten otettua  :rolleyes:

MarkoM

Ei kai vain ole niin, että Ilmatieteenlaitos käyttää Veikkauksen superkoneita sääennusteiden laadintaan? :grin: Tuntuu vain nykyään arpomiselta nuo ennusteet...

Aamulla luvattiin vielä 15 cm lunta ja nyt se on jo noussut 20 cm:n, eli todellisuudessa sitä voi tulla 50 cm (tai sitten ei yhtään)?
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

pnuu

Lainaus käyttäjältä: MarkoM - 07.02.2011, 19:14:12
Ei kai vain ole niin, että Ilmatieteenlaitos käyttää Veikkauksen superkoneita sääennusteiden laadintaan? :grin: Tuntuu vain nykyään arpomiselta nuo ennusteet...

Täällä juttua ennusteiden epävarmuuksista, esimerkkinä otettu jtbo:n mainitsema lämpötila: http://saabriefing.com/2011/01/10/saaskandaali/

Lainaa
Aamulla luvattiin vielä 15 cm lunta ja nyt se on jo noussut 20 cm:n, eli todellisuudessa sitä voi tulla 50 cm (tai sitten ei yhtään)?

Ei ne lupauksia ole, ne ovat ennusteita jotka tarkkenevat (onnistumistodennäköisyys paranee) ajankohdan lähetessä ;-) Matalapainesysteemeiden liikkeiden ja kehittymisen ennustaminen on vaikeaa. Ja niitähän täällä suomessa riittää, kuten ollaan tänäkin talvena nähty..

Tulisipa nuo Paulin blogissaan mainitsemat parviennusteet paremmin saataville ja "virallisesti" käyttöön.GFS-mallista datat on vapaasti saatavilla (esim. Paulin skripteillä tehtyjä karttoja meikäläisen sivuilla, lähinnä myrskybongausta silmälläpitäen), mutta se ei ole aivan parasta mahdollista olemassaolevaa, edes globaalimalleista.
Panu Lahtinen
"You haven't really been anywhere until you've got back home",
Twoflower in "The Light Fantastic"

jtbo

#54
Lainaus käyttäjältä: MarkoM - 07.02.2011, 19:14:12
Ei kai vain ole niin, että Ilmatieteenlaitos käyttää Veikkauksen superkoneita sääennusteiden laadintaan? :grin: Tuntuu vain nykyään arpomiselta nuo ennusteet...

Aamulla luvattiin vielä 15 cm lunta ja nyt se on jo noussut 20 cm:n, eli todellisuudessa sitä voi tulla 50 cm (tai sitten ei yhtään)?

No kokemukseni tämän talven lumisade-ennusteista on sellainen, että kun otsikot huutavat myrskyä ja lumisadetta, niin voi olla, että tulee jopa sentti lunta, sitten kun ei ole mitään mainintaa ja korkeintaan yksi hiutale yhden kelloajan päällä, niin voi tulla lunta vaakasuoraan niin ettei näe mitään ja suu täyttyy lumella jos erehtyy aukaisemaan, kuten oli tässä taannoin.

Viimeviikolla tuli 15cm lunta yhden päivän ja yön aikana, muttei siitäkään mitään mainittu, mutta nyt uhkailtiin lumimyrskyllä, jossa voi tulla jopa 10cm, joten odotan noin 5mm lumisadekertymää loppuviikkoon mennessä, toki voi sitä tulla enemmänkin, jopa luvattu määrä, mutta epäilen vahvasti, tilastollisesti ainakin toteutuma poikkeaa runsaasti ennustetusta tilanteesta, enkä tiedä syytä miksei tilastollinen jatkumo pätisi tälläkin kertaa.

Kyllä se paikallisennuste muistuttaa ihan Esson (r.i.p) hedelmäpeliä, saat aina erilaisen ennusteen riippuen mihin aikaan päivästä seuraavaa päivää katsot, toki onhan se kiva, voi yllättyä, eikä ole tylsän ennalta-arvattavaa  :cheesy:

No eihän se toki helppoa ole tähän maahan ennusteen laatiminen, kun ollaan rajavyöhykkeellä, mutta tämä on nyt toinen talvi, kun vaikuttaa olevan pallo aika pahasti hukassa ja erityisesti öisen sään osalta, joka nyt itseäni kiinnostaa enemmän, päivällä sään näkee eikä siihen tarvitse kummemmin varautua, mutta yöllä tulee nukuttua tai katsottua tähtitaivasta jos keliä on ja tuo toki pientalollisella tekee lämmityksen, aurauksen yms. arvioinnille hallaa, jos ennusteet ovat ihan mitä sattuun.

Aikaa kun olisi enemmän vuorokaudessa, niin ennustaisin itse, olisi helppo antaa palautetta silmästä silmään  :grin:


Mitenkäs se eräs Britti, jolla ennusteiden osumatarkkuus on häkellyttävän korkea, eikö sen metodeista voisi olla hyötyä myös täkäläiseen ennustamiseen?

edit: Niin täällähän ei ole ennustettu liian kylmää kuin ehkä yhden kerran, on kyllä ollut pilvistä ja noin -30C pakkasta, mikä oli ihan mielenkiintoinen ilmiö.

naavis

Lainaus käyttäjältä: jtbo - 07.02.2011, 20:08:38
No kokemukseni tämän talven lumisade-ennusteista on sellainen, että kun otsikot huutavat myrskyä ja lumisadetta, niin voi olla, että tulee jopa sentti lunta, sitten kun ei ole mitään mainintaa ja korkeintaan yksi hiutale yhden kelloajan päällä, niin voi tulla lunta vaakasuoraan niin ettei näe mitään ja suu täyttyy lumella jos erehtyy aukaisemaan, kuten oli tässä taannoin.

Se, että iltapäivälehtien lööpit huutavat myrskyä ja lumisadetta, ei vielä kerro mitään siitä, mitä niissä ennusteissa on oikeasti lukenut. :tongue:

LoneWolf

Sateen ennustaminen on suht helppa, mutta se että kuinka paljon tulee satamaan on vaikeaa. Lisäksi mm. lehdissä olevat printatut sääennusteet ovat auttamatta arvioita ja päivän vanhoja.

Pihalla 85 cm lunta ja lisää tulee...  Onpahan mahtavat uppohankihiihtokelit.

jtbo

Lainaus käyttäjältä: naavis - 08.02.2011, 09:39:16
Se, että iltapäivälehtien lööpit huutavat myrskyä ja lumisadetta, ei vielä kerro mitään siitä, mitä niissä ennusteissa on oikeasti lukenut. :tongue:

Tottahan tuokin, mutta muutaman kerran samat varoitukset ovat olleet FMI:n sivuillakin. Paperilehtiähän (sanomalehdistä, kun puhutaan) en ole lukenut vuosikausiin, tekisi mieleni väittää, että ainakaan 10 vuoteen, T&A on ainoa lehti joka itselleni edes tulee.

Toistaiseksi tullut se sentti lisää, likipitäen täysin tyyntä, pakkasta vajaa pari astetta, eipä mitään ihmeellistä myrskyä ainakaan vielä, eikä taida edes tullakkaan, kun katsoo miten saderintama etenee, ei tälle korkeudella nuo reilut lumisateet, joista on otsikoitu, ole vaan yltäneet, hyvin pienelle osalle eteläistä Suomea näkyy tuokin rajoittuvan, viimeviikolla tuli reilusti enemmän lunta yhdessä vuorokaudessa.

Vaan mitä silmäni näkevätkään, ennuste on, että keskiviikkona klo 14 alkaen olisi täysin selkeää ja sitä jatkuisi perjantaille klo 14 saakka  :shocked:
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä korkeintaan -17C pakkasta, nähtäväksi jää mikä on todellisuus, mutta ei oikein vakuuta tuo lämpötila-arvio, veikkaan, että -25C on tuon -17C sijaan.

Lauri Kangas

Lainaus käyttäjältä: jtbo - 08.02.2011, 11:27:44ei oikein vakuuta tuo lämpötila-arvio, veikkaan, että -25C on tuon -17C sijaan.

Onko sulla jotakin aineistoakin veikkauksesi tueksi vai tempaisitko ihan tyhjästä? Jos sattuu menemään oikein niin onko se merkki siitä etteivät meteorologit osaa mitään? Entä tuletko kertomaan jos tulikin -17?

jtbo

#59
Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 08.02.2011, 11:58:20
Onko sulla jotakin aineistoakin veikkauksesi tueksi vai tempaisitko ihan tyhjästä? Jos sattuu menemään oikein niin onko se merkki siitä etteivät meteorologit osaa mitään? Entä tuletko kertomaan jos tulikin -17?

Lähinnä veikkaan ihan muistinvaraisen tilaston pohjalta, siitä kuinka vastaavassa tilanteessa on aiemmin eroa syntynyt.

Varmasti meteorologit osaa paljonkin, mutta ennustetta laatiessa tämä paikka jää väliin, se mitä tässä ympärillä on vaikuttaa säähän ja nyt kun ennustetta tehdään, niin siinä jää tämä sijainti ikäänkuin väliin, ennustetta laadittaessa, vaikka niemenomaan tämän paikkakunnan voi listasta valita, ei tehdä eroa tämän ja yli 40km päässä olevien paikkojen välillä.

Kun lämpötila lähtee putoamaan se putoaa täällä nopeasti ja reilusti, toisin kuin FMI:n mittauspisteellä, joka mielestäni on suht korkealla mäellä, jossa lämpötila voi alkaa putoamaan reilummin vasta tuntien kuluttua,  nyt ennustetta laadittaessa ilmeisesti jollain tavalla hyödynnetään tuota kokemusperäistä tietoa ko. asemasta ja sen mukaan tulee lämpötilat paikallisennusteeseen, joka tietenkin tarkoittaa sitä, että ennuste poikkeaa.

Pyrin sitten tietenkin hyödyntämään tätä kokemusperäistä tietoa ja teen oman korjauksen, jotta saisin itselleni toimivan arvion tämän paikan lämpötilasta, mielenkiintoista onkin nähdä kuinka pahasti veikkaukseni menee harhaan.

Tosin parina viimetalvena ei ole osunut ennusteet tuohon mittauspisteeseenkään aivan kohdalleen, mutta siinä ei ole eroa niin paljoa, maksimissaan ehkä 8 astetta, noin ulkomuistista, mutta kun tässä oli suurempia ilmiöitä etelämmässä, niin kaiketi ne muuttivat täälläkin vähän noita ilmavirtauksia tilapäisesti, niin että malli ei enää toiminut niin hyvin, matalan ja korkean, idän sekä lännen voimasuhteet voi olla aika hankalia saada oikein malliin, kun mokomat vielä vaihtelevat niin paljon.

Toisena hetkenä Ähtärin asema, toisena hetkenä Multian asema on lähemmin sitä keliä, mikä täällä on ja tuosta sitä on yritettävä arvioida mikä se täällä olisi poikkeama. Niin ja Norskien sääsivulta tietty saa hyvää apua tuohon arviointiin, näkee vähän noita ilmavirtauksia ja pilviä mihin ne ovat menossa.

Sen hienompaa tiedettä ei arvaukseni takana ole.

Jotain kertonee paikan kummasta säästä se, että keli oli viimeksi plussalla 5.11.2010, sen jälkeen 15.11 oli 0C ja Tammikuussa on ollut -0.2C korkein lämpötila, voisin luonnehtia ehkä paikkaa montuksi, johon kylmä ilma 'putoaa'.

Sitten joskus kun on paljon ylimääräistä aikaa, pitää tutkia oikein kuinka tuon poikkeaman saisi mallinnettua siten, että saisi korjauksen noihin ennusteisiin, sen ei pitäisi periaatteessa olla mahdotonta, sillä tietynlaisesta olosuhteen muutoksesta tulee suht tietynlainen ero ennusteen ja tämän paikan välillä.

Toki kerron kuinka kävi tämän veikkauksen kanssa, jos sää-asemani ei prakaa, niin saa mukaan oikein käyränkin siitä kuinka kävi ja jos arvaukseni menee pieleen, niin voin aina sanoa, että oli jotain jota en osannut huomioida :cheesy:

Huumoria, sitähän pitää olla  :wink:

edit: Nyt sitä tähtikeliä sitten olisi, maitomainen tuo taivas, mutta jospa se siitä mustuisi.

edit2: On jo -21.8C, ylittyi mun pakkasensietokyky tähtien kuvaamisessa tuossa hetki sitten, taivas yhä maitomainen ja kuukin huojui putken läpi tihrustettaessa, ehkä taivas paranee, kunhan kuu laskee.

edit3: Pieleenhän se veikkaukseni toki meni tuon -25C osalta, mutta kuitenkin paremmin kuvasi olosuhteita kuin -17C, joka oli ennuste 9.2 klo 9 koko ke-to yöksi, sama ilmiö on toistunut jo pari talvea, yölämpöjen osalta ennuste jää aika kauas, sitä ennen mielestäni osuivat paremmin, eilinen päivälämpö ennustuksessa osui mielestäni oikein hyvin, tälle päivälle tuo samainen 9.2 klo 9 ennuste lupaa samoin selkeää ja -11C, siitä on mielestäni vähän aikaa, kun selkeän kelin päivä olisi noin lämmin ollut, mutta mielenkiinnolla taas seuraan:


Pe aamulle on nyt yön aikaan muuttunut ennuste -20C -> -25C, sen tulkitsen taas olevan noin -30C. Veikeä yksityiskohta, tuo paikallisennuste ennustaa koko päiväksi täysin pilvetöntä, kun taas sää nyt ennustekartta näyttää pilvistä ja kahta lumihiutaletta, useimmiten sää nyt kartan lämpötilat ovat mielestäni osuneet paremmin kuin FMI:n sää-aseman havainnot, mikä lie ero onkaan noiden laatimisessa.
Kummasti se arska vaan alkaa jo lämmittämään, aurinkokeräinproto2 pitäisi saada väsättyä jo valmiiksi, kohta saa tiskivedet taas arskasta.