Orbiter 2010 julkaistu

Aloittaja naavis, 15.06.2010, 18:50:14

« edellinen - seuraava »

naavis

Orbiter-avaruussimulaattorista on julkaistu uusi versio ensimmäistä kertaa vuosiin, ja nettisivutkin ovat menneet uusiksi. Mukaan on tullut jonkin verran uusia ominaisuuksia, ja ohjelman sisäistä rakennetta on merkittävästi muutettu, mikä mahdollistaa mm. ulkoisten grafiikkamoottorien kehittämisen simulaattorille. Simulaattori on löydettävissä täältä: http://orbit.medphys.ucl.ac.uk/

Aridif

Jeps, ehdin tuota jo testailla viime viikolla. Ihan hienoa sulavuutta tullut mukaan ja varsinkin planeettagrafiikat tuntuvat entistä realistisemmilta. Paljonhan Orbiterissa on tapahtunut kehitystä myös kulissien takana beta-versioina, mutta tämmöinen iso julkaisu on aina hieno.

Orbiteriin kannattaa heti ensimmäiseksi lisäosaksi ottaa äänet mukaan, tuovat tunnelmaa, vaikka vähän monotonisia ovatkin. Pari laskeutumispaikkaa lisää on myös kätevä, jos haluaa leikkiä matkailua maapallon puolelta toiselle. Delta-Gliderista on hyvä aloittaa kun se on helppo lennettävä siipiensä ja hulvattoman ominaisimpulssinsa ansiosta. Shuttle-A:ssa riittää potkua liikaakin. Avaruussukkulalla taas voi testata erilaisia skenaarioita, kuten laukaisun keskeyttämistä ja kentälle palaamista.

Olisi kiva tietää, miten moni tämän foorumin käyttäjä on treenannut avaruuslentäjän taitojaan.   :police:
Mikko Suominen

Kaikkihan me kuljemme loassa, mutta toiset meistä katsovat tähtiin! - Oscar Wilde