Tähtikuvaajan kuvankäsittely

Aloittaja TuRe, 06.01.2007, 09:50:25

« edellinen - seuraava »

TuRe

Hyvää vuoden jatkoa ja pakkasta!
Nyt kun "Tähtivalokuvaus"-kirja on olemassa, niin seuraavaksi olisi paikallaan ja varmasti monen kuvaajan toiveissa, että joku alan toimittaja kirjoittaisi ja kokoaisi asiantuntijoiden kanssa kuvankäsittelyn salat kansien väliin. Kirjassa pitäisi käsitellä eri kuvankäsittelyohjelmien ja esimerkkien avulla miten homma hoidetaan alusta loppuun. Pienet lisävinkit eivät olisi pahitteeksi käsittelyn kestäessä. "Eikä valiteta aina, että aika ja tila ei riitä". Uskoisin, että teos tekisi kauppansa. Sitten ei mahda mitään, jos salat ovat niin salaisia kuin uistelijalla, eli nukkuessaankin viehe on nyrkissä, ettei naapari näe, millä eilen sai.
Jos kirja on jo tekeillä, niin hyvä on.   
Tuomo Repo

Mikko Päivinen

 Moro Ture!

  Niin sellanen opus olisi todellakin hyvä ja eipä se varmaankaan siitä ole kiinni, että asiat olisivat niinkään salaisia. Vaikka olen jo räpeltänyt tähtikuvia melkoisen paljon, en siltikään oikein osaa hahmottaa minkälaisesta opuksesta olisi todellakin kyse.

   Ehkä ohjelmatarjonnan laajuudesta johtuen olisi tärkeämpää ymmartää mikä digitaalinen kuva oikein on ja miten kuvia käsitellään esimerkiksi PhotoShopilla sillä se taitaa olla yleisin ja ehkä yksi parhaimmista ohjelmista kuvien jälkikäsittelyyn. Tokihan olisi myös hienoa, että samassa opuksessa selvitettäisiin kuinka kuvat tulee kalibroida sekä se, että miten, miksi ja missä tilanteissa käytettäisiin minkäkinlaista pinoamista (Median, Average, Sigma, Mean, Add ym.) jotta kuvista saisi juuri halutun signaalin esiin.

Lisäksi kun kirjasta löytyisi vielä muutamaan yleisimpään ongelmaan joitakin hyviä niksejä niin aina parempi (siniset renkaat tähtien ympärillä, Taustan kohina,epätasainen taustan kirkkaus, Terävöittäminen, pehmennys, minimum filtteri ym.). Vielä jos selitettäisiin erinnäisten terävöittämis menetelmien (deconvoluutio tomintojen) vaikutuksista.

Lisäksi on erilaisia kuvaus tekniikoita joiden kuvankäsittely poikkeaa jonkin verran toisistaan (RGB,LRGB,HaRGB,RRGB,LLRGB ja kapeakaista kuvat) joten näihinkin asioihin olisi syytä saada selvyys samaisessa oppaassa ;D.

Ostan kyllä sen opuksen heti kun tulee kauppoihin ja vaikka se ei ihan näitä kaikkia asioita kävisikään läpi.

Mikko
Kaukoputki: NexStar 11" GPS.
Kamera: SBIG ST-2000XM
Seuranta: SBIG AO-7
Filtterit: L=Baader IR/UVcut RGB suotimet standardit SBIG.
Filtteripyörä: SBIG CFW-8A

TuRe

#2
Kiitos Mikko kannanotostasi, olet aivan oikealla ladulla.
Nuorisoa näyttää tulevan innolla harrastuksen pariin, laitteet halpenevat ja rahat riittävät yhä paremmin. Nyt heitä ja meitä myöhemmin mukaan tulleita voisi auttaa todella paljon, jos harrastuksessa pääsisi helpommin eteenpäin, "kivikoiden" yli. Haastetta jää vielä aivan tarpeeksi kehittää kukin omia taitojaan. Antaisihan kirja Suomen tähtiharrastuksen tasosta mainion kuvan, vai mitä. Löydetäänkö jostain Toimeen Tarttuja.
Mikko, Sinä olisit yksi ammattilainen.
Tuomo Repo