Kartta arvioiduista meteoriittien putoamispaikoista

Aloittaja SamiS, 16.03.2010, 22:20:01

« edellinen - seuraava »

SamiS

Hei!

Olisin erittäin kiinnostunut kartasta, jossa olisi esitetty tulipallohavaintoihin (tai muihin aineistohin) perustuvia arvioituja meteoriittien putoamisalueita Suomen alueelta. En kuitenkaan ole sellaista kyennyt löytämään.

Esimerkiksi Google Earthin kml -paikkamerkeillä voisi esittää putoamispaikka-arviot ellipseinä, ja kartan paikkamerkin lisätietona olisi hienoa nähdä alkuperäiset havaintotiedot, kuvalinkkejä ym. informaatiota. Samoille kartoille voisi tietysti lisätä myös epämääräisempiä havaintoja, kuten esimerkiksi vanhoihin kertomuksiin perustuvia havaintoja yms.

Mitä mieltä olette, olisiko tämmöinen karttaprojekti vaivan arvoinen?

SamiS

Jarmo Moilanen

Projekti on kyllä vaivan arvoinen ja on jo työn alla. Tuoreemmista putoamisalueista olisi tarkoitus julkaista tietoa vielä tulevaksi kesäksi halukkaille etsijöille. :grin:

Jonkinlaisia karttoja on julkaistu mm. Tähdet ja avaruus -lehden jutuissa takavuosina.
Jarmo