Eläinratavalon näkyminen Suomen leveyksillä

Aloittaja Kari_43, 14.02.2010, 21:48:15

« edellinen - seuraava »

Celest1al Sphere

Jep, toimikoot nämä viimeaikaiset havainnot rohkaisuna ja innoituksena kaikille suomalaisille havaitsijoille, että kyseisen ilmiön havaitsemista kannattaa näinä päivinä yrittää! Olisi myös mielenkiintoista selvittää, että mikä on pohjoisin paikka, mistä eläinratavalon voi vielä havaita!

/Juha

Janius

Olen nyt useammaksi yöksi suunnitellut eläinratavalon havaitsemista mutta kosteus on kaatanut yritykset joka kerta. Taivas kun on ihan siniharmaa niin ei kannata edes lähteä koittamaan. Ensi yö näyttäisi vähän paremmalta kun lupaavat 2 m/s tuulta. Seuraavat kuuttomat yöt ovatkin sitten lokakuun alussa jolloin ekliptika on myös jyrkemmässä kulmassa.

Myös vastavaloa olen miettinyt, ihan loppysyksystä ennen lumien tuloa se olisi korkeimmillaan. Vaatisi tietysti aivan huippuolosuhteet. Wikipedia kuitenkin väittää että vastavalo ei näkyisi suomessa, Seppo Linnanluoto on tuon maininnan sinne lisännyt joten kai se on uskottava.

monni

Minulla on ollut ajatus joskus helmi-maaliskuussa (olettaen että on jälleen oikea talvi kuten viimeiset pari vuotta) käydä yrittämässä eläinratavalon havaitsemista ja kuvaamista merenjäällä. Täällä Varsinais-Suomessa on paljon pimeää kolkkaa, niemeä ja notkelmaa tätä varten.
https://www.facebook.com/monni

"En ole tähtitieteen tohtori mutta voin vilkaista."

Janius

Viime yönä taivas oli taas siniharmaana mutta piti edes yrittää. Metsästä oli valitettavasti hankala löytää esteetöntä horisonttia ja valosaaste puski edelleen päälle. Paljain silmin ei mitään mahdollisuuksia mutta kuvista sain photshopissa mielestäni valon kaivettua esiin.

Kuva on otettu klo 4.17, juuri ennen hämärän sarastusta.

Enemmän väännelty versio

Pienennetty versio jossa valo näkyy jostain syystä paremmin

Celest1al Sphere

Hieno havainto Janius, kyllä tuo varmasti eläinratavalo on! Tämä saattaa hyvinkin olla ensimmäinen Suomesta kuvattu ja havaittu syyspäiväntasauksen eläinratavalo! Lisäksi olisi kertakaikkisen hienoa, jos voisit jakaa havaintosi muulle harrastajayhteisölle myös Taivaanvahdin kautta: http://www.taivaanvahti.fi/

Havainnon voi Taivaanvahdissa julkaista halutessaan myös niin, että oma nimi ei ole julkisesti näkyvissä. Havainnon eläinratavalosta voi julkaista Taivaanvahdissa Muu ilmiö -lomakkeella.

Missäpäin Suomea olet muuten nämä kuvat ottanut? Olisi mielenkiintoista tietää, että mikä on pohjoisin paikka, jossa eläinratavalon voi vielä nähdä/kuvata!

Terveisin,

Juha

Janius

Havaintopaikka Mäntästä hieman pohjoiseen eli noin leveyspiiri 62. Laitetaan taivaanvahtiin jossain vaiheessa.

Varmasti joku on ainakin tietämättään ilmiön havainnut/kuvannut, jos kerran näkyi noinkin surkealla kelillä.

Stellariumilla tutkin että lokakuun alussa on ekliptika utsjoella suuremmassa kulmassa kuin mitä se on nyt täällä. Joten eiköhän tuon voi koko suomesta havaita.

pepa

Ei noissa kuvissa eläinratavaloa näy. Tavallista auringonlaskun kajastusta.
-PP74- Newton 200/1200, SkyLux 70/700, kiikari Zenith 7*50, kamera Olympus e-p2, Meade 110/800.

Lauri Kangas

04:17 oli aurinko vielä melkein -18 asteessa, eli ei ole normaalia auringon kajastusta. Onhan tuo nyt ihan selvää eläinratavaloa, vaikka vähän vaivoin valosaasteen seasta erottuukin.

Loistohavainto.

monni

https://www.facebook.com/monni

"En ole tähtitieteen tohtori mutta voin vilkaista."

naavis

Tosi hieno havainto! Laita ihmeessä juttua myös Taivaanvahtiin!

timokarhula

Lainaus käyttäjältä: janius - 14.09.2013, 19:00:24
Myös vastavaloa olen miettinyt, ihan loppysyksystä ennen lumien tuloa se olisi korkeimmillaan. Vaatisi tietysti aivan huippuolosuhteet. Wikipedia kuitenkin väittää että vastavalo ei näkyisi suomessa, Seppo Linnanluoto on tuon maininnan sinne lisännyt joten kai se on uskottava.

Kyllähän vastavalon pitäisi näkyä Suomesta!  Olen Ruotsin Virsbosta (leveyspiiri 60°), eli Hangon korkeudella, havainnut Gegenscheinin ainakin kymmenen kertaa sitten vuodesta 1995.  Valo näkyy parhaiten loka-/marraskuussa ja maalis-/huhtikuussa kun se ei sijaitse suoraan Linnunradan päällä.  Maan pitää myös mielellään olla lumiton.  Hohto on erittäin diffusi ja läpimitaltaan yli 10° leveä.  Esimerkiksi havaitsin "huomiota herättävän" kirkkaan vastavalon 10. lokakuuta 2010 jolloin sen keskusta oli Zeta, Epsilon ja Delta Pisciumin suuntaan ja 12° leveä.  Vasatavalo ei ollut aivan pyöreä ja se oli leveämpi mitä korkeampi.  Valon korkeus horisontista oli 35°.  Taivaan pimeys oli tuolloin SQM-L 21.3.  5. marraskuuta vastavalo oli siirtynyt Omikron Arietis tähden viereen.  Myös zodiakkinauha, joka lähtee eläinratavalon kiilasta vastavalon suuntaan, on erotettavissa, ainakin osittain.  Vastavalo ei ole vaikea kohde pimeässä paikassa kun sen ulkonäön tulee tuntemaan.

/Timo Karhula

Janius

Lainaus käyttäjältä: timokarhula - 16.09.2013, 17:44:32

Tämä on sitten kanssa listalla lokakuussa. Ei ne asiantuntijatkaan aina näköjään oikeassa ole. Kun vaan tulisi tuulisia öitä niin kosteus kaikkoaisi. Vastavalohan johtuu siitä että hiukkaset näkyvät auringon vastapauolella kokonaan valaistuina (siksi levämpi kuin korkeampi), itse pöly on yhtä tiheää joka puolella.

Nurinniska Observatory

Tero Hirvikoski, pääobservaattori
Nurinniskan observatorio
Verttuu, Kankaanpää
http://www.astrobin.com/users/Nurinniska/

VeikkoM

Lainaus käyttäjältä: janius - 18.09.2013, 18:23:15
Ei ne asiantuntijatkaan aina näköjään oikeassa ole. Kun vaan tulisi tuulisia öitä niin kosteus kaikkoaisi. Vastavalohan johtuu siitä että hiukkaset näkyvät auringon vastapuolella kokonaan valaistuina (siksi levämpi kuin korkeampi), itse pöly on yhtä tiheää joka puolella.

Kirjallisuudessa (ja verkossakin) liikkuu monista asioista aika sitkeitä väittämiä, joita
lainataan vuodensta toiseen.  Moen asian näkymättömyyden myytti Suomen leveysasteilla
on pantu jo murskaksi.  Eläiratavalo on yksi näistä.

Noissa aurinkokunnan tason pienissä hiukkasissa ei oikeastaan voidan puhua kunnolla enää
heijastumisesta, vaan sironnasta.  Hiukkasten sirontakuvia on sellainen, että valoa sirottuu
paljon enemmän pienille kulmille sekä 180° tienoille ja varsin vähän 90° kulmille.  Sironta on hiukan monimutkaisempi juttu kuin pelkkä heijastuminen.
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

Janius

http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/18975

Nyt näkyi eläinratavalo hienosti paljain silminkin, ei ollut kosteutta kiitos tuulen ja pakkasen.