Saturnus talvella ja keväällä 2010

Aloittaja TT, 06.01.2010, 09:26:41

« edellinen - seuraava »

TT

Kun Marsistakin perustettiin samankaltainen ketju, niin ajattelin tehdä sellaisen Saturnuksestakin. Tänne ketjuun siis voitte laittaa kuvia ja havaintoja Saturnuksesta vuodelta 2010. Planeettahan on vielä varsin korkealla ja nousee etelässä ollessaan hieman vajaa kolmenkymmenen asteen korkeuteen. Saturnus ylittää taivaanpallon ekvaattorin siirtyen eteläiselle taivaanpallolle 8.9.2010. Nyt planeetta kuitenkin tekee vielä pienen nousevan silmukan, ja alemmas se alkaa vajota vasta kesäkuussa. Erityisesti maalis-huhtikuussa lienee hyvät havaintomahdollisuudet kun planeetta nousee jo auringonlaskun aikaan.


Tänä aamuna itse sain elämäni ensimmäisen onnistuneen Saturnuskuvani, otin kymmenisen kuvaa itselaukaisimella ja raakkasin huonoimmat pois, jolloin jäljelle jäi 8 kuvaa. Pinosin ne Registaxissa jonka jälkeen tein Gimpillä vain pientä terävöitystä ja kontrastin säätöä. Yksittäiskuvat otin 25mm okulaarin läpi ilman Barlowia. Myöskin kameran optista zoomia niin paljon kuin sai, olen havainnut että se on hyvä keino kuvata kun SW 102:n mukana tulleista okulaareista 25mm on oikeastaan ainoa käyttökelpoinen, lisäksi kameran zoomilla saa huomattavasti paremman kirkkauden ja kuvanlaadun kuin suurentamalla vastaavan verran barlowilla.

Sky-Watcher Skymax 102  
Kamera Canon Powershot A1000 IS

Tarkkailija

Hyvin se näkyy paljain silminki, ja jopa lintukaukoputkella erotan renkaat jotenkin! mutta kamera on huono, ja se putkiki on vähän huono nii ei saa oikee selvää kuvaa, mutta ei se mitään! mutta katsoin tähtikartasta, niin ei vielä ole mitään kiirettä sen suhteen, että Saturnus vajoaa alemmas. Koska se on vasta vuosina 2018 ja 2019 kun se on alimmillaan, ja sitten se alkaa taas vuosi vuodelta hivuttautua pohjoisemmaksi.

TT

Tässä tämän aamun saturnuskuvaa. Eipä mitään ihmeellistä edelliseen verrattuna. Pinottu 13 ruutua.

Sky-Watcher Skymax 102  
Kamera Canon Powershot A1000 IS

jussi_k_kojootti

Tämä oli näköjään jäänyt vilauttamatta, 9.1. klo 02 aikoihin työhuoneen ikkunan läpi, ulkona taisi olla se -30C ... Jäi vähän epäselväksi aiheutuuko tuo renkaiden "kahdentuminen" huonosta fokuksesta vai moninkertaisista ikkunoista, vaiko jopa 1/3s osavalotuksesta (13kpl, Registax waveleteineen).  Laitteiston tiedot signatuurissa, polttotasolta, F=10.

jussi kantola / oulun arktos
CG-5 GOTO + KWIQ-guiding + SW80ED  // 10" dobson // canon eos 450d mod & 400d / ASI 120MM
http://astrobin.com/users/jussi_k_kojootti/
http://oulunarktos.fi/

einari

Ikkunan läpi kuvatessa harvemmin tulee hyvää jälkeä (varsinkin jos kuvaa muuten kuin suorakulmaisesti).
___
Tapio

TT

Kerrankin ilmatieteenlaitoksen ennuste meni hyvällä tavalla pieleen. Heräsin aamulla mukavasti siihen kun Mars loisti ikkunasta sisään. Heti noustuani menin ulos ja napsin sarjan ruutuja Saturnuksesta. Talvi on vaan edennyt niin pitkälle, että saturnus on seitsemän aikaan jo menemässä puiden taakse. Tähän asti planeettaa on voinut havaita silloin kun on normaalistikin pitänyt nousta ennen kouluunlähtöä.

Sky-Watcher Skymax 102  
Kamera Canon Powershot A1000 IS

TT

Tämänaamuinen tuotos. Mielestäni onnistunein Saturnuskuvani.

Sky-Watcher Skymax 102  
Kamera Canon Powershot A1000 IS

jussi_k_kojootti

Lainaus käyttäjältä: TT - 23.01.2010, 08:18:42
Tämänaamuinen tuotos. Mielestäni onnistunein Saturnuskuvani.

Kaunista!  Itellä oli putki ja jalusta turhaan 12h ulkona, kun väsähdin odotellessa Saturnusta talon kulman takaa ... ja heräsinkin vasta aamun valjettua :E
jussi kantola / oulun arktos
CG-5 GOTO + KWIQ-guiding + SW80ED  // 10" dobson // canon eos 450d mod & 400d / ASI 120MM
http://astrobin.com/users/jussi_k_kojootti/
http://oulunarktos.fi/

Julius

20.01 Marsin jälkeen koitin myös Saturnusta IR-filtterillä. Läpinäkyvyys oli huono.
2x barlowilla 1/8 s valotukset ei nostanut histogrammissa kirkaan tasoa lähellekään
puoltaväliä, joten ilman barlowia oli tyytyminen.

TT: Koitappas suurenta kuvaa 2x ja rajata sitä, niin saat enemmän irti kohteesta.

TT

Tälläista sain irti kun pinosin uudestaan ja käsittelin paremmin.
Sky-Watcher Skymax 102  
Kamera Canon Powershot A1000 IS

Julius

Lainaus käyttäjältä: TT - 24.01.2010, 11:25:55
Tälläista sain irti kun pinosin uudestaan ja käsittelin paremmin.

Parani muuten, mutta renkaat ei enää erotu keskellä, niinkuin edellisessä kuvassasi.
Kirkkaan pää on siis palanut puhki.

TT

Lainaus käyttäjältä: Julius - 24.01.2010, 11:44:17
Parani muuten, mutta renkaat ei enää erotu keskellä, niinkuin edellisessä kuvassasi.
Kirkkaan pää on siis palanut puhki.

Juu, täytyy kokeilla vielä käsitellä uudestaan.
Sky-Watcher Skymax 102  
Kamera Canon Powershot A1000 IS

TT

Vääntelin käyriä Gimpillä ja nyt kaikki yksityiskohdat tulivat paremmin esiin. Tämän enempää kuvasta ei enää saa irti, sitten täytyy ottaa uudet kuvat.

Sky-Watcher Skymax 102  
Kamera Canon Powershot A1000 IS

TT

Taas oli aamulla selkeää. Tämä on kuvattu 2x barlowin läpi.

Sky-Watcher Skymax 102  
Kamera Canon Powershot A1000 IS

Julius

Saturnus edellistä 20. päivän yritystä paremmalla kelillä. Nyt jo väreissä.