Halot havaintokaudella 2010

Aloittaja JVO, 02.01.2010, 13:59:23

« edellinen - seuraava »

Kastle

Ollos hyvä jtbo. Tässä taas suoristettu versio samasta kuvasta, alkaa hiukan tajuamaan Huginin (saatavana myös Windowsille ja Macille!) toimintaa. Käyhän se kuvaaminen näinkin jos halo ei sovi kameran linssiin kerralla.



E s a   L i n n a

Sky-Watcher 114/1000 + EQ3-2
Optica 8x40

www.flickr.com/photos/esalinna

www.esalinna.com

Alfa_UMi

Viikko kahdeksan oli jännä omalta osaltani. Peräkkäisinä päivinä oli erilaisia haloja. Ensin näin yöllä kuun ympärillä 22 asteen rengashalon. Seuraavana päivänä näin sitten kaksi sivuaurinkoa. Otin myös kuvia, mutta kuvasin diafilmille, että täytyypä hetki odotella, jotta näkee tulokset. Tätä seuraavana yönä näin sitten kirkaista katuvaloista syntyviä pylväshaloja. Olin Kittilän pohjoisenpakkasissa tuon viikon.

Itse en ole ennen haloja oikein tutkinut tai tarkaillut edes. Kuun rengashalon olen nähnyt ennenkin, mutta auringonhaloja en tätä ennen koskaan puhumattakaan katuvaljen pylväistä. Huikea halo viikko siis aloittelijalle omasta mielestäni. Sää oli suotuisa. Ilmassa ihan näki leijailevan koko ajan hilettä! Epätieteellisyyttä on toki se, etten pannut muistiin päivämääriä ja aikoja.
12x50 kiikari
20X30 monokiikari

JVO



Tuommonen halonpätkä näkyi tässä helmikuun 19. pvä. Aurinko oli matalalla - ei kuitenkaan horisontin alla - ja pienet pilvet varjostivat haloa sen verran että pelkkä yläosa oli näkyvissä. Pilvien heittämät varjot näkyvätkin hennosti taivasta vasten.

MarkoM

Vaihteeksi jälleen kiitettävä halopäivä (joten katseet ja kamerat taivaalle), Ilmajoella näkyi selvästi 22° rengas:



Kamera: Canon EOS 50D  Pvm: 18.03.2010 10:31:05 ISO: 100 Valotus: 1/500 Aukko: f/14.0 Polttoväli: 18mm

Ja melkoisen heikosti 46° rengas, joka näkyi paljain silmin (+ aurinkolasit) melko selvästi, mutta valokuvaamalla juuri ja juuri (22° renkaan ja kuvan ylälaidan puolivälissä):



Kamera: Canon EOS 50D  Pvm: 18.03.2010 10:33:27 ISO: 100 Valotus: 1/500 Aukko: f/11.0 Polttoväli: 18mm (Panoraama kolmesta kuvasta)
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

TT

Nyt tuli taas pitkästä aikaa sairastuttua, ja piti jäädä kotiin. Kävin nopeasti nappaamassa tearassilla haloista kuvia, kuumeilu sattui nyt vähän huonoon aikaan kun ylihuomenna olisi lähtö lappiin.

Kaari jääpuikkojen kanssa:


Varsin kirkas sivuaurinko sateenkaaren väreissä:


Sivuaurinko lähikuvassa:
Sky-Watcher Skymax 102  
Kamera Canon Powershot A1000 IS

JVO



Sivuaurinkoja lienevät? Samyangin kalansilmällä kuvattu, sain sen eilen käsiini :p

Antti

18.3 oli melko kirkas halo näkyvissä. 22 asteen rengashan tuo taitaa olla. Itse halo ei ollu mitenkään ihmeellinen, mutta satuin paikalle juuri oikeaan aikaan. Lentokoneen jättämä valkoinen vana kulki juuri sopivasti auringon lähellä ja tästä vanasta piirtyi taivaalle varjo. Sain samaan kuvaan halon ja tuon varjon.



JVO: Kyllä nuo mielestäni sivuaurinkoja ovat. Olen myös näkevinäni häivähdyksen kaaresta tuon 22 asteen renkaan ulkopuolella. Mahtaisiko kyseessä olla 46 asteen rengas, kuten Markon kuvassa?
Antti Laihonen
Kuvagalleriani: http://antinkuvat.kuvat.fi/kuvat/

Lauri Kangas

Lainaus käyttäjältä: Antti - 20.03.2010, 02:03:06JVO: Kyllä nuo mielestäni sivuaurinkoja ovat. Olen myös näkevinäni häivähdyksen kaaresta tuon 22 asteen renkaan ulkopuolella. Mahtaisiko kyseessä olla 46 asteen rengas, kuten Markon kuvassa?

Oikein nähty; JVO:n kuvasta löytyy 22 asteen rengas, 22 asteen ylläsivuava kaari, sivuauringot, 46 asteen rengas ja horisonttirengas. Pelkkiä sivuauringon häntiä ei pidä tulkita horisonttirenkaaksi, mutta vasemmanpuoleisessa kuvassa HR näkyy 22:n sisällä.

Pietari

Näkyy nyt ulkona upeasti 22 asteen kaari ja sivuauringot molemmin puolin.

Kolkkisti

Pitäisköhän putsata linssiä  :tongue: Tuollainen oli näkymä tänään. Näkyiskö tuossa hivenen horisonttirengastakin? Nuo 22 renkaan yläkaaret näkyi hienosti.

Lisäsin vielä vähän "putsatun" kuvan.
Canon EOS 1000D

Lauri Kangas

Kyllä näkyy horisonttirengasta 22-renkaan sisäpuolella. Lisäksi ylläsivuavan muodostaman "lokkikuvion" sulkee mahdollisesti pieni aavistus Parryn kaaresta, joka on vähän harvinaisempi halomuoto. Jos sulla on photoshoppi tai gimppi, kokeile antaa noille kuville tosi julmaa unsharp maskia, esim. 500% ja radius parikymmentä pikseliä. Silloin himmeät halomuodot hyppäävät esiin.

Näyttää sen verran hienolta näytelmältä että kannattaa tuollaisen nähdessään aina muistaa ottaa kuvia joka puolelta taivasta. Tuossakin on voinut hyvin näkyä vaikka mitä vasta-aurinkokaaria, kun on noin kehittyneet sivuavat ja tasainen pilvikerros.

MarkoM

#41
Juuri pääsin purkamaan päivän kuvasaldoa, tällaista näkyi Ilmajoella tänään (21.3.2010 klo 14:15):



Eräs tämän kevään parhaimpia näkemiäni näytelmiä! Äkkiseltään tuosta olin erottavinani ainakin 22° rengas, 22° ylläsivuava (sekä osittainen Parryn kaari?), 22° sivuauringot ja pätkä horisonttirengasta sekä himmeä 46° rengas.

Yhdistetty Panorama Makerilla seitsemästä kuvasta ja Photoshopissa siistitty kennon pölyjäljet pois (näemmä näistä kameroiden automaattisista puhdistussysteemeistä ei ole mihinkään). Canon 50D + 18mm laajakulma.

Puolisen tuntia myöhemmin tuo oli jo himmentynyt normaaliksi 22° renkaaksi...

Lisää galleriassa...
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

pnuu

Etteikö olisi vielä aavistus Lowitzia tuossa oikealla?
Panu Lahtinen
"You haven't really been anywhere until you've got back home",
Twoflower in "The Light Fantastic"

jussi_k_kojootti

Lainaus käyttäjältä: Antti - 20.03.2010, 02:03:06
18.3 oli melko kirkas halo näkyvissä. 22 asteen rengashan tuo taitaa olla. Itse halo ei ollu mitenkään ihmeellinen, mutta satuin paikalle juuri oikeaan aikaan. Lentokoneen jättämä valkoinen vana kulki juuri sopivasti auringon lähellä ja tästä vanasta piirtyi taivaalle varjo. Sain samaan kuvaan halon ja tuon varjon.

Että pitikin sattua somasti!  Taivaankaari-matskua ... ?!
jussi kantola / oulun arktos
CG-5 GOTO + KWIQ-guiding + SW80ED  // 10" dobson // canon eos 450d mod & 400d / ASI 120MM
http://astrobin.com/users/jussi_k_kojootti/
http://oulunarktos.fi/

MarkoM

Lainaus käyttäjältä: pnuu - 21.03.2010, 20:41:02
Etteikö olisi vielä aavistus Lowitzia tuossa oikealla?

Kyllähän tuosta 22° renkaasta näyttää näin tarkemmalla tutkimisella himmeähkö kaari lähtevän...
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry