IC59 IC63

Aloittaja VeijoT, 21.10.2009, 21:44:30

« edellinen - seuraava »

PetriKe

Kiitos J-P.

Kaukana ollaan vielä noista sinun luomuksista. Kollimointi putkessa on edelleen pielessä, ja valitettavasti sitä ei voi etänä säätää. Maltillisen deconvolution jälkeen sain kuitenkin kuvan FWHM arvoksi 2,7 eli seeing oli alkuillasta kohtuullinen.
Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa

J-P

Hei,

Tämä oli kohteena jouluaaton vastaisena yönä 23.12. Prosessointi on hiukan kesken mutta huomasin mielenkiintoisen muutoksen kuvassa.
Olen kuvannut samaa kohdetta 02.10.2010 ja olin yhdistämässä vanhaa dataa uuteen, aina näin tehdessäni välkytän kuvia, jos vaikka sattuisi jotain muutosta olemaan kuvien välillä.
Yksi tähti oli vuonna 2010 paljon kirkkaampi, kuin nyt. Laitan GIF-animaation tähän näytteille.

Pinpointin mukaan tähden koordinaatit ovat  00 59 34.72   60 43 21.9   



Tähti välkkyy kuvassa keskellä oikealla. Olisiko kellään tietoa ilmiön luonteesta ja tunnetaanko kohde, vaikkapa muuttuvien tähtien harrastajilla, sehän tässä lienee kyseessä.


J-P

Vastaan tähän itse, kun älysin käyttää Simbad tietokantaa...

Tässä kopio vastauksesta:

V* AV Cas -- Variable Star of Mira Cet type   
with radius   arcmin
Distance to the center arcsec:    6.34
Other object types:    Mi* () , V* (V*,AN,AAVSO) , * (CSI,[I81]) , IR (2MASS,MSX5C)
ICRS coord. (ep=J2000) :    00 59 34.00 +60 43 18.4 ( Infrared ) [ 70 60 0 ] B 2003yCat.2246....0C
FK5 coord. (ep=J2000 eq=2000) :    00 59 34.00 +60 43 18.4 ( Infrared ) [ 70 60 0 ] B 2003yCat.2246....0C
FK4 coord. (ep=B1950 eq=1950) :    00 56 30.55 +60 27 08.4 ( Infrared ) [ 70 60 0 ] B 2003yCat.2246....0C
Gal coord. (ep=J2000) :    123.9263 -02.1343 ( Infrared ) [ 70 60 0 ] B 2003yCat.2246....0C
Spectral type:    M8 C ~
Fluxes (4) :   
B 13.5 [~] E 2003AstL...29..468S
J 7.136 [0.020] C 2003yCat.2246....0C
H 6.170 [0.026] C 2003yCat.2246....0C
K 5.670 [0.020] C 2003yCat.2246....0C

Eli kyseessä on muuttuva tähti. Tosi iso kirkkausero vuosien 2010 ja 2012 välillä!

Timpe

Mielenkiintoinen bongaus uudesta kuvadatasta, joten kerrotko millä softalla teet tuon vilkuttelun? Vai onko kyseessä vain kaksi kuvaikkunaa samassa ohjelmassa ja näiden ikkunoiden nopea vaihtaminen? Olettaisin, että tähän löytyy jokin oma työkalu...
- Timo Inkinen

J-P

Hei,

Kaikissa pinoamisohjelmissa voi selata kuvia jollain tavoin, yleensä kohdistuksen yms. tarkistamiseksi, tämä on samalla "vilkuttelua".
Käyttämäni MaximDL ja CCDStack tekevät vilkuttamisen automaattisesti ja ihan photoshopissa voi vaihdella kuvien välillä nopeasti sammuttelemalla tasoa. PS osaa myös tallettaa animoidun GIF-kuvan, jollainen on myös liitteenä viestissäni.


J-P

J-P

Sain valmiiksi IC 63 kuvat.

Isompia ja enemmän kuvia blogissani, http://www.astroanarchy.blogspot.fi/2012/12/the-ghost-of-christmas-past-ic-63.html

Visuaalisissa väreissä kapeakaistakanavista



HST-paletin kuva



Lähikuva





J-P

Murtsi

Hieno kuva JP:llä tuossa yläpuolella :cool:, ihme että ei ole aiemmin tullut yhtään kommenttia. Tässä on kuitenkin minun tämän kertainen näkemys tähän aiheeseen. Kuva on kuvattu jo lokakuussa ja aioin kuvata tähän vielä lisää materiaalia mutta pilviset kelit estivät sen suuntaiset aikeet. Valotusta kuvassa on 220 minuuttia Ha suotimella ja RGB suotimilla kullakin 40 minuuttia eli kokonaisvalotus yhteensä 340 minuuttia, tuolloin käytin viiden minuutin osavalotuksia. Foorumikuva toimii linkkinä 1405x1914 1,02 Mt kuvaan.


Ari Haavisto

Komeat kuvat molemmilla. Huikea tuo J-P:n Chesley Bonestell -tyylinen  tähden loisteessa paistatteleva "olento".
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

ellu

Ja täälä vähän ala-arvoisempi kuva tästä kohteesta  :cheesy: Jouduin vaihtamaan kuvan mustavalkoiseksi kun värillisenä oli ihankaamea...
22min valotus. Linkki kuvaan:
http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/29308#1
SW400P Synscan Goto Dobson
ASI120MM-S
Canon EOS 600D

RL

#24

ellu

Joo vaihdoin... En tiedä johtuiko siitä vaihdosta, mutta nyt tuntuu että Iris teköö ihan mitä sattuu...  :huh:
SW400P Synscan Goto Dobson
ASI120MM-S
Canon EOS 600D

ellu

#26
Iris on kyllä nyt oikea bitch... Luovutin tältä erää ja pinosin DSS:llä. Piti cropata aika hurjasti, että sain jotenkin värit hallintaan...
Jotain hyvin mystistä noille väreille kyllä tapahtu. Uskaltaisinko väittää, että elosalamat pilas...  :rolleyes:
Leikin tämän kuvan kans Astronomy toolsilla. En tiedä menikö överiksi...  :smiley:

Eli n. 22minuuttia 25s ja 30s osavalotuksilla.
ISO200

Muoks: Vaihdoin kuvan uuteen... Harjoittelua harjoittelua. Tulis nyt taas selkeitä kelejä niin sais lisää dataa... Toisaalta tämä kohde voi olla azimutaalisen jalusta rajamailla, kun ei saa yli 30s valotuksia.
SW400P Synscan Goto Dobson
ASI120MM-S
Canon EOS 600D

Toni

LainaaLuovutin tältä erää ja pinosin DSS:llä. Piti cropata aika hurjasti, että sain jotenkin värit hallintaan...
Jotain hyvin mystistä noille väreille kyllä tapahtu. Uskaltaisinko väittää, että elosalamat pilas...

Värien hukkaaminen tuntuu olevan DSS:n ominaisuus. Lisäksi DSS:n omien kontrastinlisäys- ym. työkalujen käyttöä kannattaa välttää, siitä saa vain pahan mielen aikaiseksi.

Itse yhteen aikaan ennen Regim-pinoamissoftan käyttöön siirtymistä tallensin kuvat DSS:ssä 32-bittisessä FITS-formaatissa ja avasin FITS Liberator -softassa, jossa tein värikanavien venytyksen useimmiten arcsinH(x)-funktiolla. Tallensin kanavat erillisinä tiedostoina ja yhdistin ne värikuvaksi kuvankäsittelyohjelmalla, jossa tein lopullisen säädön. Lopputulos oli ehdottomasti parempi kuin suoraan DSS:stä kuvankäsittelyohjelmaan tyrkkäämällä. FITS Liberator on vapaasti saatavilla eikä sen asentaminen enää vaadi Photoshopia, kuten joskus vaati.

Regimiä kannattaa kokeilla, se on resurssi-intensiivinen softa, mutta sillä ei ainakaan omalla kohdalla ole väriongelmia tullut vastaan. Regim on toisaalta vaativa kuvadatan laadun suhteen.
T. Veikkolainen, Järvenpää
Ursan havaintokeskus Tähtikallio, Syvä taivas - ja Aurinko-harrastusryhmät

"Toisinaan, milloin Venus yksinään hallitsee noin 45 astetta horisontin yläpuolella, se säteilee niin voimakkaasti, että melkein voi lukea sen valossa ja esineistä, joihin se sattuu, jää huomattava varjo."
- Afrikka-kirja (A. Gallen-Kallela, 1931)

ellu

Kiitos Toni vinkistä. Laadukasta kuvadataa multa tuskin on ihan heti saatavilla, mutta eipä kokeilemisesta varmaan haittaakaan ole.  :grin:
Ja toisaalta olisiko tän kuvan otto hetkellä kumminkin taustataivas ollut vielä liian kirkas.
Ihmetyttää vieläkin mistä ne semmoiset paksut punaiset "viivat" kuvassa johtui... Kauhukuvia jo mielessä pyöritellyt, jos kameran kennolle on tapahtunut jotain vakavaa  :shocked:
SW400P Synscan Goto Dobson
ASI120MM-S
Canon EOS 600D

JVO

Raitojen syyksi veikkaan Canon-kennojen ominaisuutta eli suhteettoman suurta lukukohinaa pienillä ISO-arvoilla. Googlesta "Canon banding" kertoo lisää.