PHD Guiding -ohjelman Seurannan käyristä

Aloittaja tähti_ville, 31.08.2009, 19:28:55

« edellinen - seuraava »

tähti_ville

No niin Hyvät ystävät ja kaikki kylän miehet, palaan tähän edellä kyteneeseen ajatukseen jonka olen saanut päätökseen,

Olen nyt tutkinut noita käppyröiden kulkua jalustassani ja PHD- ohjelmassa jota käytän systeemissäni ja tullut seuraavaan tulokseen jalustan suuntauksessa sekä seurannan tarkkuudessa. (Varsinkin kiinteästi asennetuissa jalustoissa)

1.  Jalusta vaakikitetaan suoraan sekä suunnataan pohjois-eteläsuuntaan mahdollisimman tarkasti. Sen jälkeen suunnataan putki käyttökuntoon seuraamaan etelästä löytyvään tähteen ja laitetaan seuranta päälle PHD ohjelmasta ja asetuksista deg korjaus asentoon off. Tools valikosta löytyy viimeisenä käppyrä ikkuna joka aktivoidaan näkyville sekä täpätään ra/ry näkyville jolloin nähdään sinisen ja punaisen käyrän liikkeet.

2.  Tarkkaillaan punaisen käyrän kulkua ja jos käyrä alkaa nousemaan jyrkästi joko ylös tai alas noin minuutin aikana, niin suoritetaan jalustan kääntöä joko myötä- tai vastapäivään niin kauan kunnes käyrä alkaa kulkemaan melkolailla suoraan viivastolla. (karkea säätö)     Sama operaatio tehdään itä suunnassa olevalle tähdelle ja säätö suoritetaan astekulmaa muuttamalla kunnes punainen käyrä kulkee saman suuntaisena viivalla kun sininenkin käppyrä.

3. Tämän karkean säädön jäkeen olen sammuttanut jalustasta virrat ja tehnyt kahden tähden suuntauksen uudelleen jolloin edelliset säädöt jotka ovat jo varsin lähellä oikeita saadaan jalustan toimintaan mukaan. Sitten valitaan kohde mitä aletaan kuvata ja olenkin monasti valinnut kohteen joko itä tai etelä suunnasta ja tarkkaillut punaisen käyrän käyttäytymistä ja jos käyrä putoaa esimerkiksi 3min valotuksella selvästi vaikka yhden viivan verran niin korjataan taas edelläinitulla tavalla joko astekulmaa (kuvaus kohde itä-suunnassa) tai jalustaa (kuvaus kohde etelässä), mutta tälläkertaa vain hyvin pienet siirrot kerralla.  Korjauksen aikana tietysti kuvauksessa tauko ja silti voi seuranta olla päällä vaikka ohjelma alkaa pimputtamaan tähden katoamisesta.  Kun korjaustoimet ovat tehty,ajetaan seurantatähti neliön sisään jolloin pimputus lakkaa ja olemme saaneet kuvauskohteen suurin piirtein samaan kohtaan mistä aloimme tekemään säätöä.

4. Näin toimien olen saanut seurannan pelittämään kymmenen minuutin valoituksiin ja jalustan suuntauksen aina tarkemmaksi taivaan napaan. Jalustan olen joka kerta käynnistänyt alusta asti kahteen tähteen jotta edelliset mahdolliset säädöt päivittyvät. Tämä vaihe eli hienosäätö on aikaa vievää puuhaa, mutta palkitaan tuloksissa kunhan ei hötkyile säätöjen kanssa ja kannattaa laittaa muistiin mitä on säätänyt ja mihin suuntaan kun kumminkaan sitä edellistä säätöä ei muista.  Tasapainoitus on myös tärkeä olla oikein niin pääsee nopeammin hyviin tuloksiin (itäpuolinen ja aavistuksen nokkapainoinen)

Toivottavasti jollekin on tästä kuvauksesta hyötyä, mutta näin menetellen olen päässyt minua tyydyttävään tulokseen.

Terveisin Antti , ikuinen räpeltäjä.

vesa k

Hei

Olen törmännyt seuraavaan ongelmaan:
En saa kalibroitua PHD_tä, jotta se lähtisi guidaamaan. Virhe on, että iähdet eivät liiku tarpeeksi kalibroinnin aikana.
MaximDL:n kanssa ei ole mitään ongelmaa. Kokoonpano on täysin sama eli kamera on Orion SSAG. PHD ohjelma on myös kameran mukana tullut.
Käytän suoraa kyntkentää kamerasta jalustaan.

t vesa_k
"Logic will get you from A to B. Imagination will take you everywhere" Albert Einstein

einari

Kasvatat vain calibration step-arvoa niin pitäisi hoitua.
___
Tapio

tähti_ville

Hei,

Laitan tuohon vielä tietoa millaisilla asetuksilla olen ajanut PHD-Guidingia, en ole itse näitä laittanut vaan hyvät kolleegat ja aktiiviset kurssilaiset viime kameratapahtumassa täällä Hauholla joten suuret kiitokset heille. Noilla on toiminut hyvin Celestron cpc 9,25 härpäke.

Terveisin Antti.

vesa k

Hei

Eli kamera ohjaa cpc:tä ascom driverin kautta ei suoraan kamerasta jalustan autoguider porttiin.
Ascom aiheuttaa hieman viiveitä ohjaukseen, joten arvot voivat olla hieman toisennlaiset suoralla liitännällä.

Kiitos arvoista. Kokeilen, kunhan säät selkenee.

t vesa_k
"Logic will get you from A to B. Imagination will take you everywhere" Albert Einstein

Lauri Kangas

Lainaus käyttäjältä: vesa k - 16.12.2010, 17:02:59
Ascom aiheuttaa hieman viiveitä ohjaukseen, joten arvot voivat olla hieman toisennlaiset suoralla liitännällä.

Onkos lähdettä tällaiselle väitteelle. Kyllä autoguidauksessa kiire tulee ihan muissa tilanteissa kuin guidauskomennon lähettämisessä jalustalle.

tähti_ville

Lainaus käyttäjältä: vesa k - 16.12.2010, 17:02:59
Hei

Eli kamera ohjaa cpc:tä ascom driverin kautta ei suoraan kamerasta jalustan autoguider porttiin.
Ascom aiheuttaa hieman viiveitä ohjaukseen, joten arvot voivat olla hieman toisennlaiset suoralla liitännällä.

Kiitos arvoista. Kokeilen, kunhan säät selkenee.

t vesa_k

Heippa Vesa, 

Kyllä kamerasta menee suoraan piuha jalustaan.

terveisin Antti

vesa k

Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 16.12.2010, 17:14:50
Onkos lähdettä tällaiselle väitteelle. Kyllä autoguidauksessa kiire tulee ihan muissa tilanteissa kuin guidauskomennon lähettämisessä jalustalle.
No Pempro ohjelman käyttöohjeissa mm. kehoitetaan välttämään mm. hubien käyttöä.
Tietenkin asia riippuu myös siitä, onko ohjaavalla PC:llä muuta tekemistä ja onko guidaussoftalla jotakin prioriiteettia.

t vesa_k
"Logic will get you from A to B. Imagination will take you everywhere" Albert Einstein

vesa k

Lainaus käyttäjältä: tähti_ville - 16.12.2010, 17:18:45
Heippa Vesa, 

Kyllä kamerasta menee suoraan piuha jalustaan.

terveisin Antti
Hei Antti,

Täytyy todellakin kokeilla noita asetuksia, jospa saisi PHD:n toimimaan.
Niin kuin mainitsin olen käyttänyt MaximDL ohjelmistoa ja en näin ollen ole uhrannut aikaa PHD_lle.
Nyt täytynee laittaa sekin toimintaan.

Kiitos vielä kerra arvoista.

Terveisin Vesa
"Logic will get you from A to B. Imagination will take you everywhere" Albert Einstein

einari

Niin siis noi arvot riippuu guiderioptiikasta - jos on lyhyt polttoväli niin calibration step arvoa pitää kasvattaa.
Ja samaa mieltä Vostokin kanssa että epäilen että ascom sinällään aiheuttaisi viiveitä guidauksessa.
___
Tapio

tähti_ville

Heippa,

Niin minulla on seurantaputkena Tamron 20 x 60 zoom teleskope ja sillä on polttoväliä arviolta yli 2m luokkaa tällä hetkellä ja siinä seurantakamerana Orion StarShoot Autoguider.  Joten varmaan Tapion ja Laurin neuvot ovat aivan oikeat tuon optiikan suhteen ja muidenkin alaan liittyvien asioiden suhteen Heillä kun on tuota kokemusta vaikka muille jakaa.

Terveisin Antti