DarkSide Observatory

Aloittaja DarkSide, 10.06.2009, 15:33:04

« edellinen - seuraava »

DarkSide

..Hmm jostain kumman syystä en saa kolmea liitekuvaa lähetetyksi kerralla.

Vielä yksi liitekuva seurannan aikana otetusta laatikosta, jossa aiheena seurantavirheet. Testin aikana ei ongelmia ollut
kuten virheestä voi päätellä. Toimi siis kuten ennenkin...

Murtsi

Kai sinulla oli tähti keskellä kenttää kun teit testiä? Jos on keskeltä sivussa niin ei oikein kerro paljon koska silloin kentän kaareutuminen voi vaikuttaa tähden muotoon (ODK:n kenttä taitaa olla kuitenkin melko tasainen).

Apupeilin varjo on suht helppo säätää keskelle epäterävää tähteä, kiristetään vain siltä puolelta mihin suuntaan varjoa halutaan siirtää, muistetaan kuitenkin hieman samalla löysätä muita ruuveja ettei peili mene liian tiukalle. Tuon kyllä varmaan voit tehdä kunhan mietit tarkkaan ennen operaatiota että mitä olet tekemässä.

Pääpeilin säätö on sitten eri juttu, palataan siihen sitten jos on aihetta.

Timpe

Lainaus käyttäjältä: DarkSide - 01.04.2013, 01:01:53
Mielestäni kollimaatio on suhteellisen hyvällä tasolla, mutta pientä hienosäätöä tarvitaan (apupeilin varjo ei ole aivan keskellä).

Kohtalotoveri ilmoittautuu, kun sain eilisillalta ihan samanlaisia tähtiä fokuksessa kuin Jyrki tuossa esitteli! :grin: (Vaihdoin GSO:lle ne Losmandy-kiskojen prikat ja kollimointi heitti siinä sivussa /C:lleen.) Ritchey Chretienissä ei kollimoinnin tarvitse olla kovin paljoa pielessä, kun tulee noita ylimääräisiä diffraktiopiikkejä ja tähden out-of-fokus varjossa on vääristymiä (otin samasta kentästä myös tuon munkkirinkilä-kuvan, ks. alta). Osa vääristymistä tuli muuten myös liian lämpimästä pääpeilistäni, kun varasto oli päässyt lämpenemään iltapäivän auringossa turhankin hyvin. Tuollaisella tähdillä sain FocusMaxiin noin 4,5...5,5 HFD-lukemia, kun vastaavassa seeingissä pitäisi päästä reilusti alle neljän omien kokemuksieni mukaan. Näyttäisi vaativan vielä ainakin apupeilin säätöä, kunnes tuo apupeilin varjo olisi keskempänä munkkirinkilää kuin nykytähdissäsi.

Murtsin "kunhan mietit tarkkaan ennen operaatiota että mitä olet tekemässä" varoittelu tarkoittaa, että tsekkaat esim. kädellä peiliä osittain peittämällä millä sivulla tähteä kukin säätöruuvi on ja valitset sitten juuri sen säätöruuvin, mikä vastaa parhaiten tuota suurinta varjon sivuttaispoikkeaman suuntaa. Käännät ruuvia hiukan johonkin suuntaan ja katsot testikuvasta miten varjo liikkui munkkirinkilässä. Jos mentiin huonompaan suuntaan, niin sitten palautat ruuvin takaisin alkuasentoonsa ja kierrät sitä vastakkaiseen suuntaan ja otat taas testikuvan. Aina pitäisi olla paluutie tiedossa takaisin aiempaan kollimaatioon  :wink:
- Timo Inkinen

PetriKe

Lainaus käyttäjältä: DarkSide - 01.04.2013, 01:20:44
..Hmm jostain kumman syystä en saa kolmea liitekuvaa lähetetyksi kerralla.

Vielä yksi liitekuva seurannan aikana otetusta laatikosta, jossa aiheena seurantavirheet. Testin aikana ei ongelmia ollut
kuten virheestä voi päätellä. Toimi siis kuten ennenkin...

Tästä seurantagrafiikasta ei kyllä pysty päättelemään mitään. Onko tuossa yksikkönä pikseli vai kaarisekunti? Mikä on guiderin resoluutio? Lisäksi sinun kannattaisi muuttaa tämä grafiikka viivamuotoon, niin näyttää vähän tarkemmin, missä seuranta huitelee.
Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa

DarkSide

Lainaus käyttäjältä: PetriKe - 01.04.2013, 23:29:48
Tästä seurantagrafiikasta ei kyllä pysty päättelemään mitään. Onko tuossa yksikkönä pikseli vai kaarisekunti? Mikä on guiderin resoluutio? Lisäksi sinun kannattaisi muuttaa tämä grafiikka viivamuotoon, niin näyttää vähän tarkemmin, missä seuranta huitelee.

Ok. liitteenä logi tämänillan seurannasta, jos auttaisi. Jos pitää arvata onko sek vai pikseli, niin sanoisin sekuntti (tuli yhteys jo blokattua).
Guiderin resoluutio on 0,75" . Tuota viivaa voisin yrittää tehdä  :rolleyes:

Testikuva on sitten taas arveluttava. Suippotähtien vuoksi tuo seuranta (tai sen ongelma) kiinnostamaan todella. Kollimaatiota yritin
tänään korjailla laihoin tuloksin. Hieman sain visuaalisesti paranneltua, mutta en tarpeeksi (varovaisuus estää vääntämästä liikaa).
Kuvassa on 3 kpl 15 minuutin valoituksia niputettuna ilman mitään korjauskuvia. Ei hyvältä näytä...

einari

Sielläpäin on näköjään taivas täynnä komeettoja.
Ei vaan, I feel your pain.
___
Tapio

PetriKe

Jyrki, Maximin guide-grafiikan menusta voit asioita muuttaa (se musta 'Play'-näppäin grafiikkaikkunan vasemmassa alareunassa). Sieltä:

- Plot -> Lines (grafiikka muuttuu viivoiksi)
- Vertical scale -> täältä näet, missä kohtaa sinulla täppä on - Pixels vai ArcSec (kertoo grafiikan skaalan yksikön)
Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa

PetriKe

Lainaus käyttäjältä: DarkSide - 02.04.2013, 00:28:31
Ok. liitteenä logi tämänillan seurannasta, jos auttaisi. Jos pitää arvata onko sek vai pikseli, niin sanoisin sekuntti (tuli yhteys jo blokattua).
Guiderin resoluutio on 0,75" . Tuota viivaa voisin yrittää tehdä  :rolleyes:

Katson tämän läpi.
Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa

JuhaK

Guiderin yksikkönä lienee kuitenkin pikseli. Jos sekunnit on valittuna tulee ainakin minulla noiden x-ja y-error tekstien perään merkintä (").
Juha K

MesuMount#2
SBIG STL-11000XM
14" Newton
APM 80/500
Atik314e
http://kepastro.blogspot.com/

Nurinniska Observatory

Kuinkas tuossa M51-kuvassa, ovatko tähdet samannäköisiä jokaisessa kolmessa osavalotuksessa? Entä kirkkaat tähdet lyhyissä valotuksissa (muutama sekunti)?
Omat kokemukseni asiasta ovat sellaisia, että seurantavirheiden vuoksi epämääräiset tähdet eivät toistu samanlaisina erillisissä osavalotuksissa vaan ovat aina enemmän tai vähemmän omanlaisiansa.
Tero Hirvikoski, pääobservaattori
Nurinniskan observatorio
Verttuu, Kankaanpää
http://www.astrobin.com/users/Nurinniska/

PetriKe

Jyrkin autoguiderloki paljastaa jotain outoa, mutta jotta asia selviäisi kunnolla pitää tietää vielä vähän lisää:

- MaximDL guide settings: x ja y aggressiveness arvot
- MaximDL guide settings: manual calibration x-speed ja y-speed + angle
- MaximDL advanced guide settings: minimum ja maximum move x ja y sekä onko Guider Motor controllissa täppä 'Enable simultaneous Ra and Dec corrections'

Mikä on Paramount-jalustan guide rate arvo: 1.0 vai 0.5?
Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa

Timpe

Lainaus käyttäjältä: DarkSide - 02.04.2013, 00:28:31
Testikuva on sitten taas arveluttava. Suippotähtien vuoksi tuo seuranta (tai sen ongelma) kiinnostamaan todella. Kollimaatiota yritin
tänään korjailla laihoin tuloksin. Hieman sain visuaalisesti paranneltua, mutta en tarpeeksi...

Ovatko flat-kuvat venyteltyinä samanlaisia kuin tuo M51 kuvakin? Jos näin on eli tuo valoisuuden "hotspot" on niissäkin keskellä kuvaa, niin se kertoo että pääpeilisi olisi suunnilleen keskelle putkea suunnattu. Olen RC-putkea kollimoidessani tullut siihen lopputulokseen, että putkesta tulevaan valojakautumaan vaikuttaa eniten tuo pääpeilin asento. Apupeilin asento taasen vaikuttaisi noihin tähtiin ja tuon mukaan kollimointipiste olisi nyt vasemmalla alhaalla kuva-alan ulkopuolella. Tämä siis olettaen, että seuranta ei saa tuollaista aikaan. Seurannan vaikutukset saat selville kun kuvaat tähtikenttää esim. 10s valotuksella ja venyttelet Photarissa himmeätkin tähdet esiin.

Tein muuten itselleni tällaisen maskin: http://www.goldastro.com/goldfocus/collimation_techniques.php
Aikomuksena olisi testata kuinka tällainen maski helpottaa kollimointia, koska tuossa diffraktiopiikit tulevat kolmeen suuntaan ja kertovat samalla kollimointivirheen suunnan (piikkien tulisi keskittyä kolmelta suunnalta yhteen pisteeseen, kun kollimointi on kunnossa). Jos tästä on apua, teen tästä maskin käytöstä erikseen oman aiheensa.
- Timo Inkinen

DarkSide

Lainaus käyttäjältä: PetriKe - 02.04.2013, 18:54:33
Jyrkin autoguiderloki paljastaa jotain outoa, mutta jotta asia selviäisi kunnolla pitää tietää vielä vähän lisää:

- MaximDL guide settings: x ja y aggressiveness arvot
- MaximDL guide settings: manual calibration x-speed ja y-speed + angle
- MaximDL advanced guide settings: minimum ja maximum move x ja y sekä onko Guider Motor controllissa täppä 'Enable simultaneous Ra and Dec corrections'

Mikä on Paramount-jalustan guide rate arvo: 1.0 vai 0.5?

OK, kaikkea en muista, mutta:

aggressiveness arvot on X 3,0 ja Y 3,0 tällähetkellä. Aiemmin oli 4,0 molemmat (FSQ-106ED arvot olivat 8,0 molemmat).
Minimum ja maximun arvot ovat heikommalla muistilla, mutta olikohan 2,0 molemmat (täytyy tarkistaa).
Täppää en muista...
Guide rate on 0,5.

Täytynee käydä kurkkimassa lisää.

Kiitos Petri  :grin:

Lainaus käyttäjältä: JuhaK - 02.04.2013, 15:48:04
Guiderin yksikkönä lienee kuitenkin pikseli. Jos sekunnit on valittuna tulee ainakin minulla noiden x-ja y-error tekstien perään merkintä (").
Näinhän se varmaan oli, eli arvaus meni väärin kun ei tiedä  :realmad:

Lainaus käyttäjältä: einari - 02.04.2013, 00:40:55
Sielläpäin on näköjään taivas täynnä komeettoja.
Ei vaan, I feel your pain.

Komeetat on päivän sana. Parempi sekin kun kolmiot  :azn:

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 02.04.2013, 20:04:17
Ovatko flat-kuvat venyteltyinä samanlaisia kuin tuo M51 kuvakin? Jos näin on eli tuo valoisuuden "hotspot" on niissäkin keskellä kuvaa, niin se kertoo että pääpeilisi olisi suunnilleen keskelle putkea suunnattu. Olen RC-putkea kollimoidessani tullut siihen lopputulokseen, että putkesta tulevaan valojakautumaan vaikuttaa eniten tuo pääpeilin asento. Apupeilin asento taasen vaikuttaisi noihin tähtiin ja tuon mukaan kollimointipiste olisi nyt vasemmalla alhaalla kuva-alan ulkopuolella. Tämä siis olettaen, että seuranta ei saa tuollaista aikaan. Seurannan vaikutukset saat selville kun kuvaat tähtikenttää esim. 10s valotuksella ja venyttelet Photarissa himmeätkin tähdet esiin.

Flattejä en ottanut tähän sarjaan, edelliseen kyllä. Oli mielestäni hieman oikealle "siirtynyt" mutta tuo pääpeiliarviosi on päivän paras uutinen. Vielä siksikin, etten eilen kollimonut pääpeiliä ollenkaan  :cool:

DarkSide

#133
Lainaus käyttäjältä: PetriKe - 02.04.2013, 18:54:33

- MaximDL guide settings: x ja y aggressiveness arvot
- MaximDL guide settings: manual calibration x-speed ja y-speed + angle 
- MaximDL advanced guide settings: minimum ja maximum move x ja y sekä onko Guider Motor controllissa täppä 'Enable simultaneous Ra and Dec corrections'

Mikä on Paramount-jalustan guide rate arvo: 1.0 vai 0.5?
Kävin kurkkaamassa  lisää arvoja.

Eli manual calibration x-speed on -9,658 ja y-speed 9,645 +angle on 97,53. Delay after correction on 0,1
advanced guide settings: minimum 0,01 ja maximum 2,0 molemmat. Täppää ei ole valittuna!

pnuu

Lainaus käyttäjältä: DarkSide - 02.04.2013, 00:28:31
Testikuva on sitten taas arveluttava. Suippotähtien vuoksi tuo seuranta (tai sen ongelma) kiinnostamaan todella. Kollimaatiota yritin
tänään korjailla laihoin tuloksin.

Itse mitään mistään tietämättömänä laittaisin suippoudet seurannan sijasta kollimaation piikkiin, koska vasemmalla alhaalla tähdet ovat paljon vähemmän komeettoja kuin oikealla ylhäällä. Olisikohan kamera vähän vinossa?
Panu Lahtinen
"You haven't really been anywhere until you've got back home",
Twoflower in "The Light Fantastic"