Filosofista pohdintaa tähtitaivaan alla

[ALX]

Huomatessani eilen illalla matalalla roikkuneiden pilvien kadonneen, menin tuttuun tapaani istumaan pihaan ja katselemaan tähtien syttymistä tummuvalle taivaalle. Tätä katsoessani huomasin alkavani pohtimaan asioita, joita joku voisi kutsua hengellisiksi. Suureen äärettömyyteen katsominen nosti mieleeni kysymyksiä maailman ja ihmisen syntymisestä ja kaiken tarkoituksesta. Ja hetken hohtavaa tähtitaivasta katsottuani minut valtasi merkillinen tunne. Tunsin itseni aivan mikroskooppisen pieneksi hiukkaseksi äärettömyyden keskellä, mutta tämä ei kuitenkaan aiheuttanut tunnetta siitä, että pieni ihminen olisi merkityksetön. Päinvastoin; tunsin olevani oleellinen osa tätä kaikkeutta: aivan samoista rakennuspalikoista muodostunut ja pitkälti samojen lainalaisuuksien vaikutuspiirissä oleva kuin koko maailmankaikkeus. Ja jatkaessani tätä pohdintaa, se muuttui älyllisestä toiminnasta enemmän meditaation tai kontemplaation kaltaiseksi tilaksi, jossa ymmärsin, että jollakin tasolla en voi tehdä selvää eroa itseni ja universumin välille. Jaettaessa kaikkeus aivan pienimpiin osiinsa, ei ole aivan selvää, mihin "minä" päättyy ja loput maailmankaikkeudesta alkaa.

Tähtien ja avaruuden merkitys oli erittäin tärkeä muinaisille egyptiläisille, historian ensimmäisen merkittävän kulttuurin luojille. Siriuksen nouseminen näkyviin ajoittui Niilin tulvimiseen, ja liittyi siten oleellisesti sivistyksen peruspilarina olleeseen maanviljelykseen. Egyptiläisen mytologian ainutlaatuinen piirre oli se, että siinä missä muut kulttuurit kokivat taivaan miehisenä jumaluutena, egyptiläisille se oli feminiininen. Mutta muut kulttuurit mielsivätkin taivaan pilvien tasolle, kun taas egyptiläisille taivas oli yhtä kuin avaruus. Nykyajan ihmisen järjellä ajateltuna tämä tuntuu aivan yhtä loogiselta, kuin se on varmasti tuntunut tuhansia vuosia sitten: kaikki olemassa oleva on syntynyt äärettömän avaruuden kohdusta, joten voiko olla mitään luonnollisempaa kuin symbolisesti nimittää tätä ääretöntä avaruutta Jumalattareksi? Ja aivan kuten äärettömyyden ymmärtäminen on inhimillisen järjen saavuttamattomissa, samoin tämän äärettömyyden kuvaileminen sellaisilla inhimillisillä käsitteillä kuten "persoonallinen" tai "persoonaton" ei ole mielekästä. Se on jotakin sellaista, mikä ei mahdu näiden käsitteiden piiriin. Osuvasti tätä äärettömyyden jumaluutta onkin eräässä itämaiden tekstissä kuvailtu sanomalla: "Ei mitään täällä, tuolla tai muualla, vaan se, missä kaikki on."

Pohtiessani syntyjä syviä tähtitaivaan alla, tunsin myös valtavaa yhteenkuuluvuutta koko älyllisen ihmisen historian kautta jokaiseen, joka on näitä kysymyksiä ajatellut. Mikään sivilisaatio ei ole koskaan syntynyt tai ollut olemassa ilman henkistä, filosofista tai uskonnollista perustaa. Nyt kun länsimainen ihminen on luopumassa aikansa palvelleista uskomuksista, on käymässä niin, että heitämme "lapsen pois kylpyveden mukana". Tavanomaisista dogmaattisista uskonnoista luopuminen ei saisi kuitenkaan tarkoittaa sitä, että lakkaamme pohtimasta näitä kysymyksiä, sillä ne ovat oleellinen osa ihmisyyttä. Ja ääretön avaruus, jossa kaikki elämä on syntynyt, ei ole uskon asia. Se on jotakin pysyvää, ja sen oivaltaminen tähtiloisteen alla sai minut tuntemaan valtavaa turvallisuuden tunnetta. Mahtoiko muinainen egyptiläinen tuntea samoin?

ALX

[Kaizu]

Kyllä minäkin itseni olen välillä pieneksi tuntenut, sekä tähtitaivaan alla että kahvilan jonossa keskellä naisten koripallojoukkuetta. Olen myös joskus pohtinut elämän ja olemassaolon tarkoitusta ja päätynyt siihen että ainoa joka sitä tarkoitusta kaipaa, on joku yksittäinen ihminen tähtitaivaan alla. Ei elämä tarvitse mitään tarkoitusta ollakseen olemassa, se vain on. Yksittäinen eliö syntyy, syö, ulostaa, lisääntyy ja kuolee. Sen jälkeläiset, ehkä pikkuisen muuntuneina ja kehittyneinä, ottavat sen paikan ja jatkavat ketjua eteenpäin. Elämä muuntuu Darvinin löytämän periaatteen mukaan eli karkeasti "nopeat syövät hitaat".
Uskonnollisuudella on ihmisyhteisöissä Darvinilaisessa mielessä selkeä tehtävä. Se saa yksilön toimimaan yhteisön hyväksi ja vaikkapa uhraamaan itsensä sen puolesta. Tällaisella yhteisöllä on kilpailuetu verrattuna joukkoon jossa jokainen toimii vain omaksi hyväkseen. Toimiakseen tämä ei edellytä että uskomusjärjestelmä perustuisi todellisuuteen, riittää että merkittävä osa yhteisöstä siihen uskoo ja toimii uskomustensa mukaan.
Muinaisen Egyptin aikaan tietämys luonnon prosesseista oli verraten vähäistä ja maailmassa oli runsaaasti tilaa satuolennoille. Vielä 1800-luvun karttoja katsellessa löytyy Tiibetin ylängöltä tilaa lumimiehelle ja Afrikasta Tarzanille ja Mustanaamiolle. Lentokone oli se laite joka riisti heiltä elintilan. Tieteen kehitys on nyttemmin ajanut tällaiset olennot kauas avaruuteen sekä muihin ulottuvuuksiin.
Elämisen ja olemisen prosesseja voi aivan hyvin tutkia ilman oletusta että kaikella on jokin tarkoitus. Ajalla on havaittu olevan suunta mutta sekin havainto pätee vain makromaailmassa ja perustuu entropian lisääntymiseen. Kun mennään kvanttimekaanisten asioiden mittakaavaan, ovat prosessit ajan suhteen symmetrisiä eikä ajan suunta ole näkyvissä. Eliöiden tasolla ajan suunta on näkyvissä ja Darvinin löytämät lainalaisuudet saattavat näyttää "tarkoitukselta".

Kaizu

[Celest1al Sphere]

Itsekin olen todella usein pohtinut samoja asioita tähtitaivaan alla. Minulle tähtien katselu on parhaimmillaan kuin meditaatiota. Tähtien katselu on oiva tapa hypätä hetkeksi irti arjen oravanpyörästä, ja tuntea olevansa yhtä maailmankaikkeuden kanssa! Itseasiassa kun menen katsomaan tähtiä, vain ehkä puolet ajasta havaitsen aktiivisesti, toinen puoli vierähtää taivasta tuijotellessa ja ihaillessa.

[juha_k]

Olenpa tavannut ihmisiä joita kauhistuttaa avaruuden äärettömyys ja oma pienuus sen rinnalla.
Ei kuulemma voi edes ajatella valovuosien etäisyyksiä tuntematta ahdistusta!

[Munkki]

ALX, kirjoituksesi oli hieno. Itsekkin monasti käyn isoja ajatuskuvioita lävitse tähtiä katsellessani. Kyseiset tilanteet ovat hyvin usein juurikin tilanteita joissa syntyy helposti mainitsemiesi meditaation ja/tai kontemplaation kaltaisia tiloja. Aina kun joku kysyy minulta jotain minun tähtiTIETEEN harrastamisesta, niin sanon olevani harrastuksessani pikemminkin taiteilija ja filosofi, kuin tieteilijä.

Uskonnollisuudella on ihmisyhteisöissä Darvinilaisessa mielessä selkeä tehtävä. Se saa yksilön toimimaan yhteisön hyväksi ja vaikkapa uhraamaan itsensä sen puolesta. Tällaisella yhteisöllä on kilpailuetu verrattuna joukkoon jossa jokainen toimii vain omaksi hyväkseen. Toimiakseen tämä ei edellytä että uskomusjärjestelmä perustuisi todellisuuteen, riittää että merkittävä osa yhteisöstä siihen uskoo ja toimii uskomustensa mukaan.

Minun mielestäni altruismi (eli uhrautuvuus lajitoverin puolesta) ei liity sitten mitenkään uskontoon tai uskonnollisuuteen. Suuressa viisaudessaan jopa Dalailama menee lankaan tämän aiheen kanssa ja päätyy johtopäätöksen, että tämä altruismi olisi todiste ihmisen sielun todellisuudesta - eli todiste aidon emergenttisen ominaisuuden puolesta, että ihminen olisi enemmän kuin osiensa summa. Itse en usko altruismin olevan todiste mistään suuremmasta enkä usko, että se vaatisi minkäänmoista uskontoa tai uskonnollisuutta taustalle. Fakta on, että on olemassa muitakin eläinlajeja jotka uhraavat itsensä yhteisönsä puolesta - ja vahvasti epäilen ettei niillä muilla lajeilla ole uskontoa ollenkaan. Altruismi on tavallinen evoluution luoma ominaisuus joka saa tietyissä tilateissa ihmisen ottamaan valtavan riskin tai jopa tietoisen lopun pelastaakseen jonkun tai joitakin lajitovereitaan.

[mistral]

                      Maailmassa  (länsimaissa) on suuri joukko tiedemiehiä, jotka eivät ole vakuuttuneita evoluutiosta (makroevoluutiosta).
Osa heistä näkee älykkään suunnittelun selitykseksi elämän monimuotoisuudelle. Osa uskoo Raamatun ilmoitukseen, että Jumala
loi paitsi elämän maapallolle, myös koko maailmankaikkeuden. Siitä kristityt ovat eri mieltä, tapahtuiko luominen 6 päivässä (6x24t),
vai olivatko nämä "päivät" pitempiä kuin 24 tuntia. Ja vielä osa tiedemiehistä ei näe mitään uskottavaa selitystä elämälle, mutta eivät
siitä huolimatta pidä evoluutiota järkevänä selityksenä. 
                     Mikroevoluutio on sitten toinen juttu. Se ilmenee esim. siinä, että kenialainen on tummaihoinen, kun taas suomalainen
on vaaleaihoinen. En ole biologi, mutta olen lukenut joitakin kirjoja aiheesta.

[avanti]

Olenpa tavannut ihmisiä joita kauhistuttaa avaruuden äärettömyys ja oma pienuus sen rinnalla.
Ei kuulemma voi edes ajatella valovuosien etäisyyksiä tuntematta ahdistusta!

Kyllähän tähtitaivas itelläni tuntui lapsena suorastaan pelottavalta, nykyään lähinnä huikealta. Ennenkaikkea sen havainnointi on luontokokemus minulle, elämyksiäkin. Satunpa asumaan metsän siimeksessä, ja mukavasti parvekkeeni edessä on metsäaukeama suunnilleen etelään.

Kyllä kaikenlainen taivaan tarkkailu on aina paljon hienompaa, kuin televiision katselu. Vaikkapa luonnon hiljaisuuskin talvella, ja paukahteleva pakkanen on osa luontoa.

ML