Aihekohtainen opastus Foorumin avulla

Aloittaja TuRe, 04.04.2009, 09:28:31

« edellinen - seuraava »

TuRe

Nimittäin siitä digijärkkärikurssista ei ole kuulunut mitään ja Vesastakaan ei taida olla enää apua, kun on siirtynyt harrastuksessaan ainakin rappusta  korkeammalle tasolle. On mielenkiintoista seurata sitä tasoa, mutta ei ymmärrä enempää kuin "sika lampaan kasvatuksesta".
Olen aloittanut toisaalla kyselyni aiheista, joista haluaisin saada lisäopastusta, ettei koko se lyhyt aika, jona "taivas on auki", mene vaan erilaisiin testikuvauksiin. Niitäkin tieysti pitää silloin tällöin tehdä. Ensi syksyn hyviä (toivottavasti) kuvauskelejä varten pitää saada jotain aikaan omassa harrastuksessaan.
Toivottavasti opastuksista olisi apua jollekin toisellekin, aloittavalle. Onko tämänluonteinen toiminta tarkoituksen mukaista Foorumissa.

Tuomo Repo

GaryP

Kun sanoit kurssi, tuli heti mieleen erikseen järjestettävä tapahtuma. On aika paljon vaadittu että joku järjestäisi "kurssin" foorumilla, kuka ottaa vastuun? Käsittääkseni palkattua henkilökuntaa ei siihen tarkoitukseen ole, joten tämä on aika mielenkiintoinen vaatimus. Tai siltä se kuulosti, aivan kuin et olisi saanut vastinetta jollekin josta olet jo maksanut.
:azn:

Foorumi on täynnä hyviä ohjeita, joten eiköhän sellainen "kurssi" saataisi kursittua kasaan ihan yhdellä hyvin hallitulla topikilla, jossa hallitusti keskustellaan ilman rönsyilyä, osoitetaan muita keskusteluketjuja joissa aihetta sivutaan yms.

0.2s

Kari

EDIT & PS. Olen ollut siinä uskossa että Tuomo alkaa olemaan jo kokenut kaveri tällä saralla? Ja lisätään vielä että eikös tällaiset ohjemuotoiset asiat ole siellä wikin puolella sitten oikeassa paikassa niinkuin ennenkin? En ole katsonut onko  peräti jo olemassa sellainen artkkeli. Paras opettaja on omakohtainen kokeilu, kunhan ensin saa pienet vihjeet netistä. Eihän se kuvaaminen vaadi kuin kohdistuksen, fokusoinnin ja valoituksen.
Kari Pulkkinen
Espoo, Finland

Harrastus uudelleen lämpiämässä...

Kaizu

Sellainen opastus että mikä vaikutus milläkin "nappulalla" on, säästäisi aikaa opetellessa.
Kurssia hyvien tähtikuvien ottamisesta on hankala järjestää, koska ensin pitäisi määrittää "hyvä tähtikuva. Luulen että se kurssi kaatuu tuon määrityksen puuttumiseen.
Itse opettelen mieluummin asioita yrityksen ja erehdyksen kautta, asenteella "ei tartte neuvoa". Joskus kuitenkin joutuu kysymään että mikset kertonut aikaisemmin, kun on vuosia tapellut jonkun muille aivan selvän asian kanssa.
Toisaalta materiaali vanhenee nopeasti tekniikan kehittyessä. Vuoden vanha materiaali on jo vanhaa ja jonkun pitäisi ylläpitää sitä. Siinä mielessätällainen jatkuvasti virtaava keskusteluryhmä puoltaa paikkaansa, jos vielä vanhaa tietoa haluaville löytyy hyvin jäsennelty arkisto.
Niin että ensi vuonnakin voi löytää ohjeen darkin ja biasin ottoon, vaikka kamerat olisivatkin jo niin hyviä ettei niitä tarvita.

Kaizu
Kai Forssen

GaryP

Niin, ja kun Tuomo nyt sitten vielä kysyi Digijärkkärikurssia, ollaan siinäkin mielessä hankalalla alueella,että aloitteva käyttäjä kun ei osaa käyttää edes ensimmäistä laitettaan, miten järjestetään kurssi; monen merkkistä kameraa, eritavalla toteutettuja ratkaisuja perskäyttöön, puhumattakaan erikoisemmista toiminnoista. Jo pelkästään Canon on saanut eri malleissa nappuloita niin moneen paikkaan että on työn takana saada sormet oppimaan uusia järjestyksiä.

SDigijärkkärikurssin löytää varmasti muualta kuin täältä, mutta taivaskuvaus vaatii ymmärrystä. Siinä pitää olla monilla kädestä pitäen opastusta, sekä vielä pallomaisen taivaan  liikkumisen selittämistä monella tavalla, paperille piirtämällä ja jalustan avulla kiertosuunnan opettamista. Eipä meinaa siltikään upota kaikille.

Itse kuvittelen oppivani parhaat kikat kokeilemalla, mutta foorumista on ollut korvaamaton apu monessa asiassa. Kurssilla voisin myös oppia, mutta valmiiden ohjeiden lukemisen kautta en tajua yleensä tuon hölökäsen pöläystä, johtuu siitä että ohjeen kirjoittaja on harvemmin samanlainen pilkun n...ija kuten minä, ja välistä puuttuu helposti jokin yksityiskohta joten en ymmärrä "osata" valmiiksi.
Minulla on vähän ohjelmoijan mieli, tai armeijamainen (aivoton) tapa opettaa ja olettaa tulla opetetuksi, siksi kaiken ohjeistuksen pitäisi olla täysin oikein. Seuraan ohjeita orjallisesti, ja jos siellä on virhe, saatan jäädä jumiin, ihmettelen vain, missä kohtaa tein väärin ohjeiden kanssa. Sen sijaan kun itse opettelen ja kokeilen, en voi syyttää muita...
:azn:

Kari
Kari Pulkkinen
Espoo, Finland

Harrastus uudelleen lämpiämässä...

Kaizu

Lainaus käyttäjältä: GaryP - 04.04.2009, 10:54:21
Minulla on vähän ohjelmoijan mieli, tai armeijamainen (aivoton) tapa opettaa ja olettaa tulla opetetuksi, siksi kaiken ohjeistuksen pitäisi olla täysin oikein. Seuraan ohjeita orjallisesti, ja jos siellä on virhe, saatan jäädä jumiin, ihmettelen vain, missä kohtaa tein väärin ohjeiden kanssa.
Sinulla taitaa sitten olla Japanilainen mieli. Minulla on töissä loppusuoralla Japanin projekti. Asiakas on on jonkin aikaa suurennuslasin kanssa tavannut käyttö- ja huolto-ohje mappeja. Yhteen hydrauliikkakaavioon oli jostakin vanhasta ohjeesta jäänyt painearvoksi 50 bar vaikka siinä olisi pitänyt olla 80 bar. Asiakkaan ensimmäinen kysymys oli "please, explain in detail, why...". Selitin syyn, seuraava pyyntö oli korjata laite ohjeen mukaiseksi. Ehdotin että korjataan ohje mutta asiakkaalle se ei kelvannut, ohje oli jo mennyt heillä laajaan jakeluun. Aikani venkoilin, tietäen kuitenkin lopputuloksen. Laite korjataan ohjeen mukaiseksi ennemmin tai myöhemmin.

Kaizu
Kai Forssen

GaryP

Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 04.04.2009, 11:34:08
Sinulla taitaa sitten olla Japanilainen mieli. Minulla on töissä loppusuoralla Japanin projekti. Asiakas on on jonkin aikaa suurennuslasin kanssa tavannut käyttö- ja huolto-ohje mappeja. Yhteen hydrauliikkakaavioon oli jostakin vanhasta ohjeesta jäänyt painearvoksi 50 bar vaikka siinä olisi pitänyt olla 80 bar. Asiakkaan ensimmäinen kysymys oli "please, explain in detail, why...". Selitin syyn, seuraava pyyntö oli korjata laite ohjeen mukaiseksi. Ehdotin että korjataan ohje mutta asiakkaalle se ei kelvannut, ohje oli jo mennyt heillä laajaan jakeluun. Aikani venkoilin, tietäen kuitenkin lopputuloksen. Laite korjataan ohjeen mukaiseksi ennemmin tai myöhemmin.

Kaizu

Menee OT:n puolelle, mutta onhan meillä aasinsiltaa jo rakennettuna...

Heh, japanialainen oli tässä kohtaa enemmän vinksallaan kuin silmänsä, ehkäpä ohjeiden uudelleen jakaminen on siellä kuitenkin niin iso homma että on helpompi korjata kaikki laitteet... paitsi jos se on vasta tuotantoon tulossa?

Tarkoitin ohjelmoijan mielellä sitä, että koodia vääntäessä pitää huomioida kaikki mahdollinen käyttäjän hölmöily, eli ehtolauseketta toisensa perään jolla eliminoidaan väärät toiminnot. Voisihan sitä tehdä Windowsit ja laittaa jakeluun 100.000 kappaletta ja odottaa että käyttäjät korjaavat bugit, mutta kun minulla ei ole sellaisia sovelluksia että kovin moni tarvitsisi.

Tulee auttamatta mieleen muutamien ihmisten tapa antaa ajo-ohjeita. Aloitetaan ohje sanomalla "Kuuntele nyt tarkkaan niin et voi erehtyä", ja sitten jätetään mainitsematta parit risteykset, sekoitetaan oikea ja vasen, vähän huonot arviot etäisyyksistä jne. Kun annan ajo-ohjeen teen sen mentaaliharjoitteen muodossa, eli ajan sen mielessäni läpi samalla kun opastan. Näin pääsee autolla perille, mutta kun tehdään ohje ohjelmiston käyttämiseen, ei riitä että muistellaan ulkoa, pitää tehdä ohje käyttämällä itse sitä ohjelmaa samalla. Eikä saa unohtaa satunnaisia valikoiden kahlaamisia, ei saa sortua puhumaan omilla termeillä, eikä saa puhua kuin idiootille. Lapinlahden Linnuilla on asioista puhumiselle oma laulunsakin, miksei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä... tai jotain.

Ja vielä tuli mieleen sellainenkin asia kuin versio muutokset, tämä sopii myös kameramaailmassa aiemmin mainitsemaani kohtaan jossa nappulat vaihtavat paikkaa. Registaxin ohje joka jossain täällä oli, on muuten hyvä, mutta rajoittuu yhteen versioon. En ole keskusteluiden perusteella ainoa joka on sen kanssa vähän hämillään, mutta se täytyy johtua puhtaasti siitä ettei ole lahjoja asiassa. Puhun nyt ihan vain itsestäni ettei joku tule lankoja pitkin korjaamaan käsitystäni muiden lahjoista,
:wink:

Kari
Kari Pulkkinen
Espoo, Finland

Harrastus uudelleen lämpiämässä...

TuRe

No jopahan oli vuodatus.
Kari Pulkkinen, käsitit asian täysin väärin. Ei ollut tarkoitus, että Foorumi järjestää mitään kurssia, vaan Foorumin avulla askarruttaviin kysymyksiin saa foorumilaisilta vastauksia ja ohjeita. Tunnustan, että olikohan se viime syksynä, kun uskalsin ehdottaa kurssia Ursan toimeta, johon Vesa jo puolittain lupautui vetämään. Jos ihan kaikki asiat joutuu kantapään kautta itse oppimaan, niin onhan se kovin pitkä tie, ehkä ei kaikille. Sain viimeksi eilen esim. suotimien aihealueelta todella hyvää palautetta.
Ursan toimesta on ollut useita hyviä kursseja, mutta ne oli tarkoitettu etupäässä CCD- kuvaajille. Onkohan CMOS- alue niin vähäarvoinen, että tuolla tavalla "riemastutaan". Koetan vähentää omia mielipiteitäni, mutta vaikeaa se on, kun on koukussa Foorumiin.  
Hyvää jatkoa kaikille!
Tuomo Repo

GaryP

Tuomo,

Älä missään nimessä vähennä mielipiteitä ja kirjoittelua. Tämä foorumi on täynnä hiljaisia joiden ryhmäkokoa ei tarvitse yhtään kasvattaa.

Tulkitsin varmaan "hieman" (tai enemmänkin) väärin, en tiennyt taustoja asiasta, enkä osannut edes arvata että siitä on jo keskusteltu.


Kuten sanoit, tämä foorumi koukuttaa. On niitä ollut ennenkin sellaisia paikkoja jossa on ollut melkeinpä vaikea pitää taukoja, mutta nyt on fokus ollut itselläni nimenomaan tämä foorumi, ei pakkomielle, mutta kun kiinnostus on juuri nyt todella suuri.


Heh, eihän tuo nyt mikään vuodatus vielä ollut, tuskin on vauhtiin päästy. Minä kuvailisin vuodatukseksi sellaista jossa taustalta melkein näkee että joku on kiukuissaan ja valittelee elämän epäreiluutta, mielipiteiden murskaamista ja unelmien täyttymättä jäämistä. Meillä menee ihan hyvin, harva itkupilli vinkuu nykyään!
:azn:

Hmm, luin uudestaan kirjoituksesi, kerrotko vielä kuka "riemastui",ettei jää epäselväksi? Minä kuvaan CMOS-kennolla pääsääntöisesti, tuo toucam on minulle enemmänkin apuväline sitä varten.

On olemassa mielipiteitä, ja on olemassa uskon asioita, niiden erottaminen toisistaan on joskus vaikeaa, moni saattaa ottaa toisen uskomukset faktoina. Joskus mielipiteet ovat tulleet kokemuksien kautta, eli sitä ainoaa oikeaa reittiä, joskus mielipide on tullut Jees-miesten kerhon kautta "mielipiteiksi".
Käsittääkseni Tuomon mielipiteet ovat varsin objektiivisia, joten painoarvoa löytyy. Joko menin pois raiteilta lopullisesti?


Kari
Kari Pulkkinen
Espoo, Finland

Harrastus uudelleen lämpiämässä...

TuRe

Ei tässä mitään arpia jäänyt.
Kun naapureissa ei ole tähtiharrastajia, joiden kanssa vaihtaisi mielipiteitä, niin Foorumi on ollut minulle yksi parhaista "kavereista".  Kun tykkää harrastksessa suunnittelusta, pienten ongelmien ratkaisusta ja rakentelusta, niin tulee usein asiaa.
Kyllähän minä Sinua tarkoitin sillä riemastuksella, mutta ehkä se meni pieleen. Hyvä kun korjasit.
En päässyt tulemaan laitepäiville, vaikka oli tarkoitus. Olisi ollut kiva morjestaa.  Ehkä Foorumin kuvasta tunnistaakin miehen.
Niitä kuvia voisi olla useammaltakin.
Tuomo Repo

GaryP

#9
Heh, en ole kuollut kuten kuvan mies.  Menee aika kauas ohi jos kuviin uskoon tässä tapauksessa.
:grin:

Harmittaa se minuakin ettei omilla nurkilla ole oikein samanhenkisiä näpertelijöitä joilla olisi intoa yhtä paljon laiterassailuun ja testaamisiin kuin minulla. Tai ainakaan en tiedä onko yhtä "low-level" kavereita joilla on kehittymisen ja oppimisen kanssa draivia tarpeeksi, jos on, niin Espoo Kivenlahti kutsuu, ilmoittautukaa välittömästi!

Seuraaviin tapaamisiin voisi kaikille laittaa pieneen lappuun rinnuksiin oman nimensä, ja sen alle foorumissa käytetty nikki. Laitepäivillä ollessa olin tunnistavinani muutaman naaman, mutta sitten paljastuikin että kyseessä olikin täysin muu henkilö. Vähän kerrassaan ne varmaan oppii, mutta kun en ole niin aktiivinen seuraihminen, enemmänkin haluan olla tekemässä jotain, vaikka sitten lunta luomassa ja halkoja hakkaamassa. Iltariennot jäivät väliin, niitä on tullut kyllä harrastettua menneisyydessä niin paljon ettei oikein kroppa enää kestä hauskanpitoa.

Kari
Kari Pulkkinen
Espoo, Finland

Harrastus uudelleen lämpiämässä...

Vesa Kankare

Lainaus käyttäjältä: Tuomo Repo - 04.04.2009, 12:37:31
No jopahan oli vuodatus.
Tunnustan, että olikohan se viime syksynä, kun uskalsin ehdottaa kurssia Ursan toimeta, johon Vesa jo puolittain lupautui vetämään. Jos ihan kaikki asiat joutuu kantapään kautta itse oppimaan, niin onhan se kovin pitkä tie, ehkä ei kaikille. Sain viimeksi eilen esim. suotimien aihealueelta todella hyvää palautetta.
Ursan toimesta on ollut useita hyviä kursseja, mutta ne oli tarkoitettu etupäässä CCD- kuvaajille. Onkohan CMOS- alue niin vähäarvoinen, että tuolla tavalla "riemastutaan". Koetan vähentää omia mielipiteitäni, mutta vaikeaa se on, kun on koukussa Foorumiin.  
Hyvää jatkoa kaikille!
Perustähtikuvaus ei poikkea CCD/DSLR puolella juurikaan ja ihan nopeasti tuo DSLR ei ainakaan omasta takaraivosta unohdu. Olen edellen valmis tällaisen pitämään, jos joku hoitaa muut järjestelyt. Nykyään osaan jo karvan verran tuota Photoshoppiakin, niin senkin voisi ottaa mukaan kuvioon. Koko hoidon järjestäminen OTO:na on turhan työlästä, kun materiaalin kokoamiseen menee jo niin paljon aikaa. Artjärvi olisi tässä mielessä helppo paikka ja mahdollistaisi parhaimmillaan kädestäpitäen opastustakin.
Vesku
www.vkastronomy.com

TuRe

Hyvä Vesa, olet aina ollut yhteistyöhaluinen ja taitoa Sinulta löytyy.

Tuolle GaryP:lle sanoisin, että ei taida sittenkään olla kiirettä sille tapaamiselle - vai että kuolleiden kuvia. 
Tuomo Repo

GaryP

Lainaus käyttäjältä: Tuomo Repo - 05.04.2009, 07:52:44
Hyvä Vesa, olet aina ollut yhteistyöhaluinen ja taitoa Sinulta löytyy.

Tuolle GaryP:lle sanoisin, että ei taida sittenkään olla kiirettä sille tapaamiselle - vai että kuolleiden kuvia. 

No jopas pomppas! Et taida olla musiikin puolella käväissyt muiden harrasteiden ohella, herra kuvassa on Nirvana-orkesterin laulaja Kurt Cobain. Ja herra on on tällä varsin huonossa hapessa. Ei ole eikä tule olemaan minun kohtaloni kuitenkaan, eli en samaista itseäni valitsemaani kuvaan millään tavalla.
:azn:

Tuomo, yritin vain avata keskustelua, mutta vapaaehtoistahan tämä on kaikin puolin, kun harmittelit että naapurissa ei ole tähtiharrastajia, joiden kanssa vaihtaisi mielipiteitä, ajattelin että tapaamisten lisääminen ei olisi pahitteeksi. Jos jätät ennakkoluulot sivuun, ei ole mitään ongelmia. Ei tuolla tavalla puhumalla ainakaan ystäviä hankita.
:wink: :kiss:

Minä kaipaisin laitepäivien kaltaisia tilaisuuksia, mutta siten että pääpaino olisi siellä rakentelupuolella. Ei sellaisen tapaamisen järjestäminen onnistuneesti ole helppoa, sillä pitäisi saada ihmisiä aktivoitumaan ja tuomaan lelujaan esille. Itselläni on kasa romua niinsanotusti, mutta kyllä sen pystyy autoon laittamaan, eri asia sitten, missä on tilaa kaikkien rakkaimmille tuotteille. Dejavu, laitepäivillä oli lähinnä tyhjiä pöytiä, joten sekin on ratkaistu osittain.
Kari Pulkkinen
Espoo, Finland

Harrastus uudelleen lämpiämässä...

TuRe

Lopetetaan tämä tyhjänpäiväinen jaarittelu tähän ja otetaan asiat positiivisena.
Tuomo Repo

GaryP

Asiaa! Jäädään odottelemaan jos vaikka se kaipaamasi kurssikin järjestyisi aikanaan, muodossa tai toisessa. Sitä ennen pitäisi saada suuntaviivat vetäjille, onko uudentyyppisiä tarpeita ilmennyt, tai vanhojen kameroiden ongelmia poistunut? Turhaa ei kannata jauhaa, ja uudet ongelmat pitäisi ottaa huomioon. Uudet ongelmat eivät välttämätt tarkoita sitä itseään, ehkä voisi puhua ennemminkin haasteista. Aina joku keksii käyttötavan mitä muut eivät ole ajatelleet, tulee jotenkin J-P mieleen, heh...

Kari
Kari Pulkkinen
Espoo, Finland

Harrastus uudelleen lämpiämässä...