Cityobservatorion päivitys

Aloittaja Kaizu, 17.03.2009, 19:08:53

« edellinen - seuraava »

Kaizu

Kai Forssen

Lauri Kangas

Syntyipäs helpon näköisesti. Taidan rakentaa omankin.

Timo Kantola

Onnea ja menestystä uudelle pömpelille !
Luukun toiminta jäi hahmottamatta noista kuvista - en ole utelias, vaan tiedonhaluinen...
Timo Kantola

Kaizu

Hankalin homma oli peltien leikkely oikeaan muotoon. Tein ensin pahvista mallilevyt ja kun ne sopivat, piirsin muodon pellille ja leikkasin sitten palat kuviosahalla. Joitakin omituisuuksia rakenteisiin jäi sen vuoksi että suunnittelin ja rakensin samanaikaisesti. Seinäelementit tein kaikki etukäteen valmiiksi. Laitoksen pystytys vei yhden pitkän päivän niin että aamulla, koiran aamulenkin jälkeen, pystytin seinät ja suurin piirtein puolen yön aikaan suljin luukut. Kaikki osat ovat niin kevyitä että jaksoin ne yksin nostella paikoilleen. Painavin oli kupoli, päälle 50kg mutta alle 100kg, se pani vähän naaman punottamaan.

Luukku on kaksi osainen. Etuosa on saranoitu alareunastaan ja kääntyy vaakatasoon, johon se on rajoitettu lippunarulla. Pääliluukku työnnetään taakse, puisten kannatinkiskojen päälle. Puisten, sen vuoksi että peltien rämistely keskellä yötä aiheuttaa ärtymystä naapurustossa.
Kai Forssen

Kaizu

Amerikan harrastajat eivät jaksaneet tulla paikan päälle katsomaan. Niinpä lisäsin työmaasivulle linkin
some details sivulle.

Kaizu
Kai Forssen

Mare Nectaris

Hienosti oivallettu kupolirakenne ja kompakti setti!
Timo Keski-Petäjä


SW Evostar 120 ED APO*TAL 250K*C8-N*SW 150 Pro*TAL 1 (Mizar)*Celestron Ultima 80*EQ6 Pro Eqmod + TS dual mount*CG-5 GOTO*TV: Nagler Type 4 17 mm, Panoptic 24 mm*Baader Hyperion Clickstop-Zoom 8-24*17 mm UWA-70*TV BIG 2x Barlow*Celestron 2x Barlow Ultima SV Series*TAL 3x Barlow*TS 5 x APO Barlow*TS CCD lunar camera

Meade-mad

Miksi nuo kupolin rullat ovat noin päin eli kisko tai tasopinta tornissa ja rullat kupolissa?

Kisko pysyisi varmemmin puhtaana kun rakenne olisi toisin päin eli torniin rullat kupoliin kisko...

jk
Sima (engl. mead) on käyttämällä valmistettava miedohko alkoholi- ja virvoitusjuoma, joka tehdään hunajasta, vedestä ja käytetään hiivalla (Wikipedia).

Terveisin  J armo   Kem pas

Kaizu

Lainaus käyttäjältä: Meade-mad - 25.05.2009, 14:34:03
Miksi nuo kupolin rullat ovat noin päin eli kisko tai tasopinta tornissa ja rullat kupolissa?

Kisko pysyisi varmemmin puhtaana kun rakenne olisi toisin päin eli torniin rullat kupoliin kisko...

jk
Laitos oli helpompi rakentaa näin päin. Tein ensin kehän, sitten siihen katon päälle niin että kehä toimi rakennusalustana. Sitten tein erikseen seinäelementit. Yhtenä kauniina päivänä ensin purin vanhan kopin pois, leikkelin siitä pellit uuden päälle, kokosin alaosan, nostin kehän siihen päälle ja viimeiseksi nostin yläosan paikoilleen. Iltakymmeneltä oli observatorio koottuna.
Toisin päin kehä pysyisi itsekseen puhtaana mutta ei se vielä ole merkittävästi likaantunut koska on sisäpuolella. Se on helposti harjattavissa puhtaaksi.
Rakensin ja suunnittelin samanaikaisesti, joissakin kohtaa ratkaisut voisivat olla toisenlaisia jos ajattelu olisi suoritettu etukäteen.

Kaizu
Kai Forssen

Timo Kantola

Jos katselen työmaasivuja , ja sieltä yritän avata "joitain yksityiskohtia" niin Elisa ilmoittaa että sellaisia sivuja ei löydy  :huh:
Onkohan vika Elisassa, vai pitkissä linjoissa?
Timo Kantola

keskone

Siinä pikkukuvasta aukeavassa osoitteessa on jälkimmäinen kenoviiva kallellaan väärään suuntaan. Tuossa viestissä jossa projektin suorittaja kertoo helpottavansa amerikkalaisten elämää, vastaava linkki toimii.
Ari K.

Kaizu

Lainaus käyttäjältä: Timo Kantola - 25.05.2009, 23:37:34
Jos katselen työmaasivuja , ja sieltä yritän avata "joitain yksityiskohtia" niin Elisa ilmoittaa että sellaisia sivuja ei löydy  :huh:
Onkohan vika Elisassa, vai pitkissä linjoissa?
Veikkaisin aiheuttajaksi Elisaa tai sitten jotakin epätavallista selainta. Linkki täällä ja kotisivulla ja Cloudy Nights sivuilla on tehty samlalla edistyksellisellä "copy-paste"-menetelmällä. Minun selaimellani (IE7) kenoviivat näkyvät kaikissa linkeissä samalla tavoin ja linkit toimivat.

Kaizu
Kai Forssen

keskone

Tulikettu (3.0.1.0) on näköjään vasemmalle kallistava. IE8:lla näytti pelittävän aivan kuten kuuluukin.
Ari K.

MarkoM

Lainaus käyttäjältä: keskone - 26.05.2009, 00:07:38
Tulikettu (3.0.1.0) on näköjään vasemmalle kallistava. IE8:lla näytti pelittävän aivan kuten kuuluukin.

<off-topic>
Johtuu yksinomaan siitä, että Wordi ei tee standardien mukaista HTML:ää (vanhana HTML:n taitajana oli ihan pakko vilkaista lähdekoodia, että mistä moinen johtuu), jolloin standardeja noudattavilla selaimilla tulee yleensä jonkinlaisia ongelmia... :wink:
</off-topic>
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

Timpe

#13
Lainaus käyttäjältä: MarkoM - 26.05.2009, 00:28:18
Johtuu yksinomaan siitä, että Wordi ei tee standardien mukaista HTML:ää (vanhana HTML:n taitajana oli ihan pakko vilkaista lähdekoodia, että mistä moinen johtuu), jolloin standardeja noudattavilla selaimilla tulee yleensä jonkinlaisia ongelmia... :wink:

Edelleen off-topic, mutta MikroPC lehden numerosta 3/2009 löytyy lisää asiaa nettiselaimista. Kuvaliitteessä on oli vertailu eri selainten web-standardien noudattamisesta. (Tästä ymmärtää helposti, miksi webbi-sivut kannattaa testata/koekäyttää jollakin muulla selaimella kuin Internet Explorerilla, joka on legendaarisen huono noudattamaan mitään standardeja. Tästähän liikkuu vitsejä tyyliin "Mitä tapahtuu, jos Microsoftin toimitiloista katkeaa valaistus pidemmäksi aikaa? No, Microsoft julistaa pimeyden standardiksi, jota muiden on noudatettava...  :evil:)

Edit: Kuva poistettu...
- Timo Inkinen