Viestimääriin perustuvat jäsenryhmät

Aloittaja MarkoM, 07.03.2009, 12:41:32

« edellinen - seuraava »

Kaizu

Ei kai se Einarin elämä tähän lopu. CN foorumilla paatuneimmat ovat kirjoittaneet yli 30 000 viestiä. Multiversumin laajetessa syntynee myös lisää"arvonimiä".

Kaizu
Kai Forssen

MarkoM

Onnittelut myös ylläpidon puolesta Einarille.
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

pappa

Rinnakkaisuniversumi Hmmm. Silloin kun tuli ohjelma sarja 7 kysymystä Kosmologiasta oli studiossa muistaakseni myös hengellisen maailman edustaja ainakin kerran paikalla joten uskallan ottaa tähän sen verran esimerkkiä (foorumin järjestyssäännöt kieltävät kaikki ismit ja saarnat, kiihkoilut sun muut näkemykset puolesta ja vastaan) Raamatusta. Raamatussa sanotaan jotensakkin, en kyllä muista tarkkaan missä, että Jumala loi maailmoja ja kaikkeuksia ja näiden kansat katsoivat surullisena kun ihmispari lankesi.

Itse olen valmis kernaasti uskomaan Kosmologisesti ettei tämä kosmos ole ainoa, sillä onhan tämän ulkopuolellakin jotain oltava mihin tämä laajenee. Voi kuulostaa liian lapselliselta ja tämän pohtijoita voi olla jo tarpeeksi Niuanniemellä mutta olkoonkin sitten lapsenuskoa.

Kauan eläköön rinnakkaisuniversumi ja onnea Einarille täältäkin :cheesy:
Tähtiharrastusta aina -60 luvulta tähän päivään.
Nikon D200/D7000x/FE /FM/Nikkormat+MD-11 Nikon manuaaliroinaa.
Tamron SP AF 10-24 f3.5-4.5 Di II NEF
Sigma18-50 f 2.8 NEF Samyang 8mm f3.5 NEF
Manfrotto 055+RC128
Carl Zeiss Diascope FL 85 20-60X Manfrotto 028+HD501
Helios Quantum 4 15x70
Skywatcher Evostar Black Diamond 102/EQ3-2/DX-stat+Baader Planetarium 8-24mm Mark III + Baader Hyperion 2,25X Barlow
William 2" dielectric diagonal Baader Solar Continuum+JS

Riqis

Viestimääristä on tullut kysymyksiä.

1. On ehdotettu isoimpien viestimäärärajojen nostoa, jottei niille tulisi heti "inflaatiota". Idean esittäjän mukaan rinnakkaisuniversumin viestirajaa (nyt 1000) ja galaksijoukon rajaa (nyt 600) kannattaisi hilata joskus aikojen kuluessa hitaasti ylöspäin. Mielenkiintoinen idea, pohtinemme asiaa tulevaisuudessa.

2. Muuan "meteoroidi" tiedustelee anonyymisti Einarin existenssiä:

LainaaJos kerran tähtitiede ei ole todistanut rinnakkaisuniversumien olemassaoloa, niin eikös Einari voisi olla näköharha? Minulla kun on vajaat 10 viestiä, tämä tuntuu todennäköisimmältä vaihtoehdolta  :wink:.

En osaa ottaa kantaa tähän  :rolleyes: (Kenties Einarilla itsellään on valistunut arvaus asiasta)
Marko Pekkola / www.avaruus.fi

einari

Einari on alter ego aikojen takaa (kuitenkin reilusti alkuräjähdyksen jälkeen), mutta tiettävästi hänestä on tehty havaintoja ainakin Tampereen Ursan tähtitornilla ja jopa Artjärvellä.  :tongue:
___
Tapio

Riqis

Einari on saanut seuraa. Eksoplaneetta onnittelee Timpeä.  :rolleyes:

P.S. On kyllä ollut viime päivinä hieno meininki tällä foorumilla!
Marko Pekkola / www.avaruus.fi

MarkoM

Lainaus käyttäjältä: Riqis - 28.08.2009, 19:26:15
Einari on saanut seuraa. Eksoplaneetta onnittelee Timpeä.  :rolleyes:

Onnittelut ylläpidonkin puolesta.

Lainaus käyttäjältä: Riqis - 28.08.2009, 19:26:15
P.S. On kyllä ollut viime päivinä hieno meininki tällä foorumilla!

Onpa kyllä, uusia viestejä tulee melkein nopeammin kuin ehtii lukea! :grin:
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

einari

Oneksi olkoon minunkin puolestani.
Hyvä ettei tarvi enää yksin olla täällä rinnakkaisuniversumissa   :smiley:
___
Tapio

tähti_ville

Onnea vaan molemmille,

Nythän te ootte sitten hetken rinnakkain universumissanne kuin ennen vanhaan tiput orrella  :cheesy:

Terveisin Antti.

Timpe

Tattista vain onnittelijoille!  :angel:
Sitä on kait vain niin paatunut kirjoittelija, että ne täydet sadat ja tuhannet viestimäärät menevät "siinä sivussa" asiaa miettimättä. Tilastoja katsoen viestejä on tullut "1.677 viestiä per päivä" eli aika laiskaa tahtia tässä vielä mennään. Tahti tosin on huolestuttavasti kiihtynyt viime aikoina, joten pitänee hiukan paastota "turhasta" kirjoittamisesta. Tilastoista "näytä kirjoitukset" -valinnalla näyttää tulevan yhteensä 68 alisivua, joita en kyllä itsekään jaksaisi yhteen menoon lukea, mutta kas kun olen jaksanut kirjoittaa. Toivottavasti ovat silti olleet hyödyksi ja huviksi muille (hmm... oikeasti, pitäisköhän tätä vähentää tosissaan?  :undecided:).
- Timo Inkinen

tähti_ville

Heippa Timpe.

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 29.08.2009, 15:16:19
(hmm... oikeasti, pitäisköhän tätä vähentää tosissaan?  :undecided:).

Ei tartte vaan päinvastoin se on hyvä kun joku on asioista kiinnostunut ja osaa kysellä ja neuvoa eri aiheista niin kuin ne on , niin tälläiset kalkkikset kuin minäkin oon voivat oppia jotain. Jos ei tänä vuonna niin ehkä ensivunna lamppu välähtää että " sitähän se Timpe sano jo viime vuonna "  :laugh:

terveisin Antti

Vesa Kankare

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 29.08.2009, 15:16:19
Toivottavasti ovat silti olleet hyödyksi ja huviksi muille (hmm... oikeasti, pitäisköhän tätä vähentää tosissaan?  :undecided:).
Älä suotta vähennä, viestisi ovat hyvin asiapitoista ja yleensä herättää hyvinkin mielenkiintoisia keskusteluja!

Onnittelut sinne rinnakkaisuniversumilaisille multakin! Tämän foorumin hieno piirre on se, että tuo tonnin raja on ylitetty tosiaan asiakeskusteluilla ja kommenteilla eikä turhanpäiväisellä löpinöillä, joka muuten tältä foorumilta puuttuu kokonaan!
Vesku
www.vkastronomy.com

Kaizu

Omituinen höpöttäjä? En Kai. Vai olenko sittenkin? Pitäisiköhän valita sellainen universumi jossa kaikki ovat kanssani samaa mieltä? Voisi pidemmän päälle olla vähän tylsää.

Kaizu
Kai Forssen

Riqis

Lainaus käyttäjältä: Tähti Erkki - 19.09.2009, 21:16:27
Meteoroidin ja periodisen komeetan raja taitaa olla vain 10 viestiä  :huh:

Se on suhteessa siihen kuinka moni prosentuaalisesti pääsee joskus siitä rajasta yli. Näyttäisi siltä, että karkeasti 3/4 jäsenistä on meteoroideja. Sama toisin sanoin: noin 950 henkeä 1270:stä ei ole koskaan ylittänyt kymmenen viestin rajaa. 

Lisäksi noilla termeillä on tarkoitus olla kuvaava merkitys:

* meteoroidi on jotain, mikä vilahtaa taivaalla meteorina (ja paluu seuraavina öinä tai vuoden päästä esim. saman parven meteoreina voi olla epävarmaa...).
* periodinen komeetta nimensä mukaisesti palaa takaisin yötaivaalla ihailtavaksi (jos joku kirjoittaa 10 viestiä, todennäköisyys on jo aika korkea, että hän palaa).


Marko Pekkola / www.avaruus.fi

GaryP

Ehdotan että mokomat poistetaan kokonaan, nehän aiheuttavat selvästi stressiä...
:wink:

Kari
Kari Pulkkinen
Espoo, Finland

Harrastus uudelleen lämpiämässä...