IC 1805 Sydänsumu

Aloittaja Vesa Kankare, 31.10.2006, 18:43:39

« edellinen - seuraava »

Murtsi

yhteistyössä on voimaa, sumua on irronnut selkeästi enemmän aiempaan verrattuna  :cool: Jostakin syystä kohinataso on pysynyt suunnilleen samana vaikka periaatteessa sen pitäisi vähentyä lisädatan myötä. Tähtien ympärille on ilmaantunut punaiset renkaat jotka erottuvat selkeästi (vanhan kuvan tähdet ovat liki täydelliset), näihin asioihin kannattaa paneutua koska mielestäni kuva vaatii joko jatkokäsittelyä tai uusintakäsittelyä että nämä korjaantuvat.

Datan jakaminen on erittäin mielenkiintoinen ajatus ja jos herroille sopii niin voisinko minäkin saada teidän (Timpe/Tuunari) dataa käyttöön, voisin lisätä oman lusikkani soppaan ja kokeilla yhdistellä omaa dataa sekaan, vaikka se onkin kapeakaistaista, passaako? Omassa kentässä on ylimääräistä sen verran ympärillä että ei tarvitse rajata kuvaa sen takia. Vaihdossa voisin laittaa teillekin omaa dataa käsiteltäväksi.

tuunari

Kyllä,
Tämä on ihan mielenkiintoista kokeilla yhdistellä kollegojen datoja ja nähdä erilaisia tulkintoja. Julkaisen myös oman version ensi vuonna Timpen rgb-dataa hyväksi käyttäen. Ja Murtsi toki saa käyttää minunkin dataa.
Kirkasta Uutta vuotta!
-pasi

tuunari

Hei,
Tässä oma versio, jossa yhdistelin Timpen LRGB- ja oman Ha-datan hieman eri tyylillä, kuin Timpe. Yhdistelin Ha-dataa L sekä R -kanavaan PI:n PixelMath fucktiolla kokeillen. Ha-kanavan diffraktio-piikit myös erottuvat, mutta se ei minua haittaa, vaikka helposti nuo olisi poistanutkin. Kuvaa rajattu niin että kaikki kanavat kuvassa.
Seuraavaksi odotellaan Murtsin versiota.
-pasi

Murtsi

Tässäpä tulee sitten se minun versio tästä aiheesta. Käytin tuota Timpen kuva alaa pohjana johon sitten luovasti sekoittelin omaa aiemmin kuvattua, sekä Tuunarin kuvaamaa dataa, lopputulos muotoutui kuitenkin hyvin pitkälti LRGB kuvan suuntaan, Ha tai kapeakaistan yhdistäminen RGB dataan on jokseenkin hankalaa eikä hyvää tulosta meinannut saada millään aikaan.

Kohinaa en saanut nostettua juurikaan esiin koska käytettävä data oli huippuluokkaa ja sitä oli tähän kuvaan riittävästi, sen takia laitankin esille melko ison kuvan, joten kun klikkaatte foorumikuvaa niin ottakaa huomioon että avautuva kuva on erittäin suuri, 2291x3122 1,88 Mt kokoinen. Loppukäsittelyn tein photoshopissa, PI:tä käytin vain kuvien kohdistamiseen ja pinoamiseen.



Kiitokset sekä Tuunarille että Timpelle että sain käsitellä heidän kuvaamaa materiaalia, mielestäni yhteistyötä voisi harrastaa enemmänkin, sen verran positiivinen maku tästä jäi. Niin ja anteeksi vielä että tuo saturaationappi unohtui taas kerran pohjaan  :tongue:

ellu

Ehdottomasti kannatan teidän yhteistyötä tulevaisuudessakin  :smiley:
Miellyttävää katseltavaa, myös tuo Murtsin yyber iso kuva  :smiley:
SW400P Synscan Goto Dobson
ASI120MM-S
Canon EOS 600D

vehnae

#230
Huhhuh, komeaa jälkeä! Data alkaa olla niin laadukasta, että siihen kestää jo ajella dekonvoluutiotakin ilman että kohina lähtee käsistä. Otin vapauden testata tätä varovasti suoraan tuohon Murtsin jpg-kuvaan seuraavin lopputuloksin (1,9mb jpeg): https://www.dropbox.com/s/7wul821rpadgpb4/ic1805_timpe_tuunari_murtsi_deconv.jpg?dl=1

Näin yhdeltä istumalta paha sanoa tuliko liikaa, mutta takaisinpäinhän aina pääsee, miten 'unenomaisen' tuosta nyt haluaakaan. Ero on selkein sumualueissa täydellä resoluutiolla tarkasteltuna.

Edit: Tein siis PI:llä, ensin DynamicPSF-työkalulla naksuttelin liudasta kentän tähtiä PSF-kuvan, ja sen jälkeen käytin sitä External PSF:nä Deconvolution-työkalussa melkein oletusasetuksilla. Muutetut vivut: Iterations=6, ja Deringing=on, Global dark=0.07. Käytössä oli maski, joka oli yhdistelmä (maksimi) tähtimaskia ja kuvasta histogrammia vääntämällä muodostettua sumumaskia, millä vältin artifaktit mustassa taustassa.

Edit 2: Ja tokihan dekonvoluutio pitäisi tehdä oikeaoppisesti jo lineaaridatalle..

Timpe

Kiitokset herroille rinnakkaiskuvista!  :cheesy:
Tuosta Murtsin kuvasta näkee kuinka kapeakaista-datan käyttö samalla hukkaa taustalta lukuisat himmeät pikkutähdet, jotka ovat vielä jäljellä tuossa LRGB-pinossani. Toinen huomio on sinisten tähtien lisääntyminen tässä versiossa (saattaa johtua kuvankäsittelijöiden omista mieltymyksistäkin).

Koen tässä tapauksessa hyötyneeni itse eniten kuvadatan lainauskokeilusta, koska LRGB-dataan on vaikea yhdistää järkevästi muuta kuin Ha-dataa. Tämän takia tällaista "big data" konseptia pitäisi varmaankin tutkia lisää tuunarin kanssa jonkin sopivan LRGB(Ha)-kohteen merkeissä, jossa LRGB- datapinot summautuisivat (jos se hänelle sopii). Murtsikin voisi olla halutessaan mukana LRGB-datalla, jotta pääkohteen ympärille saataisiin meidän kahden putkia laajempi tähtikenttä (=Murtsin kuva-ala taivaalta taisi olla nelinkertainen omaani eli noin 30'x40' kuva-alaan, minkä saan sillä lyhennetyllä RCT-putkellani).

Lainaus käyttäjältä: Murtsi - 31.12.2014, 16:02:21
Jostakin syystä kohinataso on pysynyt suunnilleen samana vaikka periaatteessa sen pitäisi vähentyä lisädatan myötä. Tähtien ympärille on ilmaantunut punaiset renkaat jotka erottuvat selkeästi (vanhan kuvan tähdet ovat liki täydelliset), näihin asioihin kannattaa paneutua koska mielestäni kuva vaatii joko jatkokäsittelyä tai uusintakäsittelyä että nämä korjaantuvat.

Tein omalle kuvalleni jatkokäsittelyä edelliset huomioiden, kun edellinen versio oli sellainen pikaisesti hutaistu uudenvuodenaaton versio ennen matkalle lähtöä. Tässä olen vähentänyt punaisen saturaatiota osassa tähtiä ja terävöinyt tähtiä muutoinkin PhotoShopissa. Lisäksi tein loppukuvalle kohinanpoistoa, koska edellisessä versiossa se jäi kokonaan tekemättä :shocked: Ja lopuksi kirkastin noita Melotte 15:n tähtiä tuolla sumun keskellä (StarSpikes plugin Photarille), makuasioita taas kerran...
Tässä uusin käsittely: (sama kuva näkyy nyt tuolla edellisellä sivullakin)
http://astrokuva.galleria.fi/kuvat/Linnunradan+kaasusumut/Melotte15_GSO10RCT_LRGBHa_integration_150min_88min_80min_80min_140min_total_8h58min.jpg/_full.jpg
Ja tässä se edellinen:
http://astrokuva.galleria.fi/kuvat/Kuvauslaitteistot/Temp/Melotte15_GSO10RCT_LRGBHa_integration_150min_88min_80min_80min_140min_total_8h58min_previous.jpg/_full.jpg
- Timo Inkinen

einari

Hyvän näköinen on Timpen(kin) viimeisin versio.
___
Tapio

Kuulapaa

Monokromaattimodattu Nikon D5100 oli eilen mukana komeettareissulla.

HA, ISO1600 ja 6x10min, 65mm f/6.5 pikkuputkella.

Kun itse tekee niin saa sellaisen kun tulee.
http://www.kuulapaa.com/

Ari Haavisto

Oioi, kun on komeata kolmiulotteista "roseviinin läiskähtelyä" tuossa mestareiden yhteiskuvassa. Upeaa.

Sitten meikäläisellä on jokin erityinen sykähdys mv-sumukuviin. Jotenkin niissä monesti sumun rakenne pääsee paremmin esiin, eikä eksyty värileikkeihin. Siitä pointsit Kuulapaalle.
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

CSB

On se harma skaals kaunis kyllä.

naavis

Aika hyvinhän tuo monomodattu järkkäri näyttää toimivan. Komiaa jälkeä!

Timpe

Lainaus käyttäjältä: Ari Haavisto - 06.01.2015, 19:02:11
...jokin erityinen sykähdys mv-sumukuviin. Jotenkin niissä monesti sumun rakenne pääsee paremmin esiin, eikä eksyty värileikkeihin. Siitä pointsit Kuulapaalle.

Jep, Kuulapään esitys on hieno kuva tuollaisenaan. Tykkäsin itsekin tuosta laajasta sumunäkymästä, joka asettuu noin nätisti kuva-alalle. (Tässä kuvauskohteessa suuremmat kaukoputket eivät vain ole niin edukseen, koska niillä metsä hukkuu helposti puilta :wink:)
- Timo Inkinen

Ransu

Onpa hieno kuva, hyvin näkyy MV modaus toimivan
Rauno Päivinen
Imatra
C14, Meade10" LX200 OTA,Tal100RS, Vixen 81SD, EQ8.
http://pellervo-observatory.blogspot.com/

Kuulapaa

Tein tosiaan sellaisen tempun, että valotin myös happi/rikki-kanavat tuohon sydänsumuun, mutta niissä on edelleen valitettavan vähän signaalia suhteessa vetyyn. Ensimmäinen luminanssilla liikaakin terästetty versio on tuolla modausketjussa, mutta en ole siihen kovin tyytyväinen. Onhan se toki tietynlainen proof-of-concept tuolle modille. Niin tai näin niin sain pari ruutua kumpaakin kanavaa lisää toissa iltana ja se tietenkin antoi syyn ajaa dataa uudelleen.

Tässä on otettu nyt puristisempi linja, joskin kuva kärsii edelleen varsin paljon rajallisista osavaloista ja ronskista käsittelystä.

Reseptinä noin 1,5 tuntia happea, rikkiä sekä vetyä.
Kun itse tekee niin saa sellaisen kun tulee.
http://www.kuulapaa.com/