NGC 7006

Aloittaja jmantyla, 22.09.2008, 20:14:23

« edellinen - seuraava »

jmantyla

Ehdin kuvata tämän Delfiinin toisen pallomaisen 21.9. ennen kuin taivaalle alkoi taas vyöryä pilviä:

[Tal-150P + Atik ATK-16HR 2 x 20 s, 6 x 40s. Registax.]
Tämä kohde on Wikipedian mukaan peräti 185 000 valovuoden päässä.
---
Kyllä on tahmeaa tänä syksynä havainnointi. Alkuilta näytti lupaavalta ja ehdin kuvata yhtä ja toista.
Klo 23 jälkeen aioin kuvata Uranusta, mutta silloin taivaalle alkoi kertyä utua ja pilviä. Aamulla taivas
oli taas mustanharmaan mössön peitossa, kuten viimeiset 2 viikkoa.

Jorma M.

jmantyla

#1
Viime yö 7.-8.10. oli mielestäni syksyn komein tähtiyö. Seeing oli liioittelematta 1 ja M13, M31 sekä Preseuksen kaksoistähtijoukko erottuivat paljain silmin. Ei kuutamoa, revontulia eikä huureongelmaakaan ollut, vaikka lämpötila pyöri nollan tienoilla. Tällaisia tähtiöitä ei ole montaa vuodessa, joten nyt tuli korkojen kera hyvitystä alkusyksyn pilvisyydelle. Taitaa tänne foorumille kohta ilmestyä kuvia viime yöltä.
Kun näin hieno yö tulee kohdalle, olo on vähän kuin hirvellä kaurapellossa. Syötävää on niin paljon ettei tiedä mistä ottaisi. Valkkasin viisi kohdetta. Yksi oli Delfiinin toinen pallomainen NGC7006:

[7.10.2008 2130 Tal-200K + Atik ATK-16HR 22x15 s. Registax]
Pienestä ja himmeästä pallomaisesta joukosta irtosi nyt detaljeja.

Edit: Kuvaa paranneltu Registaxilla ja DSS:lla, yllä paras versio. On muuten pieni, himmeä ja vaikea kohde. Tätä oli vaikea löytää visuaalihavainnoimalla. Piti oikein odottaa silmän adaptoitumista pimeään. Delfiinin NGC6934 on selvästi kirkkaampi kohde.

Jorma M.
Kangasala

Tane

 Altair Astro GPcam mono, kuudentuuman linssiputki ja Eq-5 ilman autoguidausta. No ei ole häävi; harvemmin kuvattu kohde ja tarkoitus verrata seuraavalla kerralla guidauksen kanssa josko tähdet tulisivat pyöreämmiksi ja kykeneekö tuollainen kamera pitempiin valotuksiin kuten valmistajat ja myyjät mainostaa...Käsityshän yleisesti näyttäisi olevan että vain muutamia sekunteja. Tuossa otin 18 kpl 15 sekuntia.
Tulee siis kokeiltua muutamalla tapaa joitain rajoja kun jalustan kantavuudeksi luvataan 10 kiloa, putki painaa sen ja polttoväliä 1200mm.
Celestron C14, ASI 462 mono

Ransu

Minäkin kuvailin tätä pallomaista viime yönä Tanelle tutulla putkella. Seeing ei ollut hyvä ja kuva jäi hiukan pehmeäksi.
Havainto on taivaanvahdissa: http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/56843

Rauno Päivinen
Imatra
C14, Meade10" LX200 OTA,Tal100RS, Vixen 81SD, EQ8.
http://pellervo-observatory.blogspot.com/

einari

On siellä tosiaan muutama galaksikin naapurissa, kuten Taivaanvahdissa totesitkin.
___
Tapio

Tane

 Ransulla kunnon kuva tästä kohteesta. Laitan vielä autoguidatut otokset kun tuli sanottua...Ei niinkään että kuvissani olisi jotain "mullistavaa" vaan jalustan suuntauksen tärkeydestä. Eq-vitosen päällä liki 12 kiloa putki kuormaa kuitenkin. Nyt toimii guidaus sen kuin haluaa(helppoa tietenkin kun jalusta on kohdistettu pysyvästi paikalleen)...Viisi vuotta sitten 8 kilon lyhyt katadioptrinen ei asettunut millään että olisi saanut pyöreitä tähtiä. Mutta silloinkin alle viidellä kilolla onnistui 25 minuutin yhtäjaksoinen. Isompi kuorma niin tarkempi suuntaus... 
Yksi viiden minuutin ja viisi yhden tuossa alla. Taitaa jäädä planeettakamera kokeilut syväntaivaan osalta...Koitin M 74:ää. Minuutin valotuksella näkyi samanverran kuin ennen Atikin 314:llä parissa sekunnissa.
Celestron C14, ASI 462 mono

Tane

 Laitan vielä yhden tähän kun sattui ettei ollutkaan pilviharsoa välissä kuten edellisissä...
Celestron C14, ASI 462 mono

Parallax

N. 30 minuuttia 2 s pätkissä.
ASI224MC, CPC1100, 0,5x reducer.



www.noba-finland.org

Ransu

Erittäin hyvin näkyy parallaxin kuvassa, hämmästyttävää että parin sekunnin valotuksilla saa tuon noin hyvin esiin.
Rauno Päivinen
Imatra
C14, Meade10" LX200 OTA,Tal100RS, Vixen 81SD, EQ8.
http://pellervo-observatory.blogspot.com/

Parallax

Kiitoksia, kyllähän tuo näkyy, mutta täytyy yrittää vielä uudestaan. ASI224MC on älyttömän herkkä, mutta kennon häiriöhohto on myöskin mieletön.

einari

Darkeillahan sitä hehkua saa hillittyä.
___
Tapio

Parallax

Ei auta darkit tällä kameralla ainakaan.

Tane

 Vuosi sitten yritin planeettakameralla ja kovin epäselvää oli jälki. Nyt yritys Atik 16-ic:llä ja vaikka yhdeksän minuutin valotuksella ei paljoa kaivella niin yksittäisiä tähtiä sentään erottuu...Toisessa on 24 minuuttia mutta terävyys kärsii. Tuo 15 minuutin lisä kuvattu eri iltana jolloin huonompi seeing, että se osasyynä.
Celestron C14, ASI 462 mono

Jurassic

#13
Enempää ei kyllä irti saa näissä meikäläisen kuvausolosuhteissa :undecided:

Edit:08.09.2018
Valotettu lisää- Luminanssikanavaa.

Skywatcher Skymax 150 Pro
Omegon eq5
Svbony sv305 Pro
Canon 1200D full spectrum mode