Viime yö meni taas hörhöttäessä tätä asiaa ;D.
Aiheena superhypermustan-aukon muuttuminen maailmankaikkeudeksi.
Eli se superhyper musta-aukko killuu siellä valmiissa tilassa ja ajassa ( tuolla ajalla tosin ei ole miedänkaikkeudelle merkitystä ).
Tarvittava määrä materiaa imeytyy aukkoon ja saa aikaan kriittisenmassan ylittymisen.
Atomirakenteet sulkeutuu ja atomitason liike loppuu, sähkökentät romahtaa, aukon purkeentuminen alkaa.
Tätä sai tuumata tunnin, että sain materian tasaisesti meidän kaikkeuteen.
Ensinnäkin kaikki tapahtuu mielettömän nopeasti .Toisekseen räjähdys on kaksiosainen tavallaan.
Ajattele vaikkapa superpallo joka on puristettu tiukkaan, ensinnäkin se palautuu muotoonsa paineen loppuessa, toisaalta pintaosista materia pääsee vapaasti leviämään avaruuteen jo alkuhetkien aikana,toisaalta suunnaton kiihtyminen tasoittaa tapahtumaa.
Eli pintaosien nopeus on suurin ja laskee tasaisesti keskustaa kohti.
Mahdollinen pyörteily pysyy myös kuviossa mukana.
Tämä luo suhteellisen tasaisen massanjakautumisen koko meidänkaikkeuteen, liike tosin jatkuu, josta johtuu ne punasiirtymä kuviot joitka jo selitin.
Sitten jos sähkövoima palaa välittömästi tilaa atomitasolla syntyessä, keskipisteeseen kehittyvä uusi musta-aukko on suurimassainen.
Jos sähkövoima palaa vasta kun atomirakenteet ovat normalisoituneet normaalitilaan, on mahdollista että keskellä ei ole mustaa-aukkoa ollenkaan.
Tämä siksi että ulkopuoli on ehtinyt puhaltua avaruuteen ennenkuin keskipisteen materialle tulee tilaa.
Vaikka sähköt palaisi pintaosissa aikaisemmin,aine on jo normaalitilassa ja raju kiihtyvyys pitää huolen siitä että matka jatkuu, toisaalta kappaleen keskusta on vielä "pimeänä" ja siten vetovoima puuttuu siltä suunalta.
Siksi väitänkin että sähkövoima palaa vasta kun "atomivälit" ovat normaalitilassa.
Niin tai näin keskellä meidän kaikkeutta on tyhjää tilaa, aukolla tai ilman.
Eli mustia-aukkoja voi kuvata tehtaiksi, jossa materia viritetään uutta käyttöä varten.
Kun puhun mustista-aukoista tarkoitan kappaletta jolla on rakenteita, ei mikään sigulariteetti.
Kaikkeus on esim meidän maailmankaikkeus. äärettömyys on tila missä kaikki tapahtuu.
Sitten minun kaikkeuden päätelmiä.
Uuden kaikkeuden rakentuminen alkaa melko nopeasti, heti kun mustia-aukkoja on syntynyt tarpeeksi ja alkavat löytää toisensa ja yhtyä.
Tapahtumaa voi seurata suorana Sillanpään kvasaarissa.
Luonnonlait ovat kaikkialla samoja, samoin materia.
Meidän kaikkeus laajenee loputtomiin, on mahdollista että joku toinen, toinen kaikkeus sekoituu jossain vaiheessa meidän kaikkeuteen.
Jatkuvaan laajentumisen kiihtymiseen en usko, ellei se johdu kaikkeuden pyörimisestä.
Materia on jakautunut suhteellisen tasaisesti pitkin äärettömyyttä johtuen alkuräjähdyksien (kaikkeuksien) luonteesta.
Jos gravitaatioaaltoja haluaa etsiä niitä löytyy kaikkeusien eturintamasta, puhuisin kyllä tässä tapauksessa gravitaatiotsunamista.
On jopa mahdollista että kaksikaikkeutta syntyy osittain sisäkkäin, on kyllä tällöin vain epätavallisen tiheämassainen kaikkeus
Tämä on minun kaikkeus , tämän minä ymmärrän.
Odotan kommentteja.