Newtonista on etua kostealla ilmalla

Aloittaja jmantyla, 25.08.2008, 12:25:08

« edellinen - seuraava »

jmantyla

Loputtomalta tuntuvan sateen ja pilvisyyden jälkeen vasta viime yö 24.-25.8. oli ensimmäinen kunnon havaintoyö tänä syksynä  :-[
Eikä tämäkään ollut vielä hyvä. Pitkien sateiden takia kosteus maan pinnalla on huomattava. Aikomukseni oli kuvata ostamallani 2,8/180 telellä,
mutta eihän siitä tullut mitään, kun linssin pintaan tiivistyi noin puolessa minuutissa kosteutta, joka esti kuvaamisen.
Tunnin kuluttua kyllästyin pyyhkimiseen ja hain Newton-putken. Sillä havainnointi onnistui. Jos ei muuta oppinut niin ainakin sen, että
Newton-mallisesta putkesta on oikeasti etua kostealla säällä, kun peili on putken pohjalla eikä sen pintaan tiivisty kosteutta.

Jorma M.
Kangasala

Vesa Kankare

Ihan aina Newtonkaan ei tahdo säästyä kosteusongelmilta. Kerran ihmettelin, kun en saanut kuusta selvää kuvaa okulaariin sitten millään vaikka okulaari vaikutti ihan selvältä. Kuvan tuhrusi huurtunut apupeili. Mutta selvästi paremmin Newtonin rakenne kyllä pärjää kosteassa säässä.

Suosittelen huurrelämmittimiä linsseillä kuvaamiseen kaveriksi. Loppuu kosteuden kanssa taistelu.
Vesku
www.vkastronomy.com

jmantyla

Lainaus käyttäjältä: Vesa Kankare - 25.08.2008, 13:23:43
Ihan aina Newtonkaan ei tahdo säästyä kosteusongelmilta. Kerran ihmettelin, kun en saanut kuusta selvää kuvaa okulaariin sitten millään vaikka okulaari vaikutti ihan selvältä. Kuvan tuhrusi huurtunut apupeili. Mutta selvästi paremmin Newtonin rakenne kyllä pärjää kosteassa säässä.
Suosittelen huurrelämmittimiä linsseillä kuvaamiseen kaveriksi. Loppuu kosteuden kanssa taistelu.
Kävin läpi 24.-25.8. ottamiani kuvia. Niinpä vain kävi ilmi, että ei Newtonkaan ole täysin suojassa kosteudelta, vaikka peili on putken pohjalla.
Ensimmäiset kuvat M2:sta olivat kohtuullisen hyviä, mutta loppuyön kuvat Uranuksesta ja NGC6934.stä olivat suurelta osin pilalla. Kuvissa näkyy selvästi
miten pääpeilin (tai apupeilin) reunat ovat kosteuden peitossa ja vain kuvien keskiosa on selvä. Loppuyöstä keskiosan kirkas alue pienenee koko ajan.

Toisaalta on todettava, että sää elokuun lopulla on ollut aivan poikkeuksellisen kostea. Viime viikon rajun ukonilman aikana satoi runsaassa tunnissa yli
30 milliä vettä! Eikä se ole ollut ainoa sade. Koko kesä on ollut niin märkä ja sateinen, että nyt maan pinta ja metsät ovat aivan litimärkiä. Kun illalla
sitten alkaa viilentyä, kosteus tietenkin tiivistyy linssien pinnalle.

Huurrelämmitin toki voisi olla hyvä (miten olisi naisten hiustenkuivaaja?), mutta ei tämä kosteus häivy ilman kunnollista auringonpaistetta.

Jorma M.
Kangasala

Vesa Kankare

Lainaus käyttäjältä: jmantyla - 26.08.2008, 19:17:09
Huurrelämmitin toki voisi olla hyvä (miten olisi naisten hiustenkuivaaja?), mutta ei tämä kosteus häivy ilman kunnollista auringonpaistetta.
Käytin hiustenkuivaajaa paljonkin silloin, kun ekoja kertoja linssien kanssa kuvatessa näitä ongelmia tuli. Kunhan ei pojota suoraan linssiin vaan putken sivusta linssin kehykseen tasaisesti joka puolelta ja riittävän kaukaa, niin kyllä se huurre lähtee. Linssiä kohtikin voi tietty puhaltaa, mutta jotenkin se tuntuu vähän riskaabelilta...

Muita miinuspuolia:

- Tähtitaivaasta on paljon mukavempi nauttia kun hiljaiset huurrelämmittimet työskentelevät taustalla vs. olet kokoajan kyttäämässä linssejä ja huudattamassa äänekästä kuivainta :)
- Kostealla säällä tuntuu hullulta pitää 230V hiustenkuivaajasta kiinni, varsinkin kun sen pintaan on ensin kerinnyt kosteus... Tulee mieleen klassinen kuivaaja kylpyammeessa tarina.

Suosittelen edelleen ylivoimaisesti parhaimpana ratkaisuna huurrelämmittimiä. Itse askartelemalla saa edulliset tai vaihtoehtoisesti kaupasta valmiit.

Kuka haluaisi kirjoittaa havaintovälinejaostolle simppelin rakenteluohjeen 12V huurrelämmittimistä?
Vesku
www.vkastronomy.com

Lauri Uusitalo

Lainaus käyttäjältä: Vesa Kankare - 26.08.2008, 22:07:16
- Kostealla säällä tuntuu hullulta pitää 230V hiustenkuivaajasta kiinni, varsinkin kun sen pintaan on ensin kerinnyt kosteus... Tulee mieleen klassinen kuivaaja kylpyammeessa tarina.

Kai nyt sentaan vikavirtasuojattuna?
Kaukoputket: 25cm F5.6 Newton, SW 80ED, Lidl 70/700
Kiikarit: TS 25x80, Olympus 15x50

einari

Vaikka tässä kaupunkiobservoinnissa joutuukin antamaan tasoitusta verrattuna maaseudun olosuhteisiin niin yhdessä suhteessa on sentään etuakin - harvemmin joutuu viidennen kerroksen parvekkeella taistelemaan kosteusongelman kanssa  ;)
___
Tapio

Timo Kuhmonen

Minun mielestä hiustenkuivaajien kanssa kannattaa muistaa se, että ne on suunniteltu käytettäväksi nimen omaan sisätiloissa (ja kuivissa sellasissa). Arveluttaisi käyttää tuollaista ulkona, varsinkin kostealla kelillä...

AP

Omissa putkissa on nykyään aina kiinni linssin edessä huurresuojat ja vastuslämmittimet joista huolimatta viime talvena kurahti pari kertaa linssit jäähän säänvaihteluiden oikein yllättäessä. Telescope
Serviceltä tilasin muistaessani muun ohessa 12v hiustenkuivaajan (25€) -- Ei sillä lehmänhenkäyksellä hiuksia kuivaa mutta kaukoputken etulinssin sulatukseen oiva peli... Ja vähemmän riskialtis kuin 230v vermeet  :D .
 

T:AP
Antti Paaso

Vesa Kankare

Lainaus käyttäjältä: Lauri Uusitalo - 27.08.2008, 18:50:28
Kai nyt sentaan vikavirtasuojattuna?
Joo tottakai... :)

Yhden kaks kertaa tota kokeilin ja päätin investoinda Kendrick V7:aan ja Dewnotin lämmittimeen. Yksi parhaimmista ostoksista mitä olen tehnyt. Lämmittimet on myös helppo rakentaa itse, jos yhtään pysyy työkalut käsissä.

Kannattaa unohtaa kaikenlaiset kuivaimet ja dew-zapperit ja laittaa kerralla paketti kuntoon.
Vesku
www.vkastronomy.com

jmantyla

Lainaus käyttäjältä: einari - 27.08.2008, 19:09:28
Vaikka tässä kaupunkiobservoinnissa joutuukin antamaan tasoitusta verrattuna maaseudun olosuhteisiin niin yhdessä suhteessa on sentään etuakin - harvemmin joutuu viidennen kerroksen parvekkeella taistelemaan kosteusongelman kanssa  ;)

Voit olla tyytyväinen, että asut viidennessä kerroksessa  :D
Aamulehti kertoo 29.8., että melko lähellä asuinpaikkaasi vesi oli tulvinut sisään ensimmäisen kerroksen asuntoihin:

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/102465.shtml
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/102518.shtml

Eilinen sade oli tosiaan aivan mieletön. Päivän aikana meillä satoi 50 milliä - sademittari oli lähes täynnä aamulla.
Tällaisella ilmalla ei taida Newtonistakaan olla paljon apua havainnoinnissa  :'(

Jorma M.
Kangasala

Lauri Uusitalo

Lainaus käyttäjältä: jmantyla - 29.08.2008, 12:16:25
Tällaisella ilmalla ei taida Newtonistakaan olla paljon apua havainnoinnissa  :'(

Kannattaa ainakin ottaa putken takaa mahdollinen kansi pois jotta vesi paasee valumaan.
Kaukoputket: 25cm F5.6 Newton, SW 80ED, Lidl 70/700
Kiikarit: TS 25x80, Olympus 15x50