Kaukoputken säilytys ulkona 24/7

Aloittaja petteria, 15.09.2006, 18:29:05

« edellinen - seuraava »

Skiba

Tämä varmaan kuuluisi aloittelijat-osastolle, mutta kysympä täältä kun tähtitornien omistajilla on varmasti kokemusta.

Elikkä kiinnostaa miten kaukoputken säilytys ulkona onnistuu niin,
että linssit / peilit eivät ole jäässä tai huurussa sitten kun on aika käyttää niitä.
Suurin plussa tähtitornissa tietysti on ettei tarvitse joka
kerta kantaa välineitä ulos ja kuluttaa aikaa jalustan ja putken suuntaamiseen.

Eikö teleskooppi mene aika huonoon kuosiin jos se on pidemmän aikaa ulkoilman armoilla.
Itse olen kerran jättänyt putken vuorokaudeksi ulos ja heti oli peilit jäässä.


Mikko Päivinen

 Kaukoputki kerää melkoisesti kosteutta juuri silloin kun se tuodaan kylmästä lämpimään ja tällöin kastuu tietysti myös elektroniikka jos sellaista on. Tornissa tai ainakin omassani kosteus ei ole ongelma sillä laitteet pysyvät kuivina, ehkä juuri kupolin takia. Asiaan tietysti vaikuttaa osin myös tornissa oleva tietokone ja muu elektroniikka joka lämmittää hieman tornin sisäilmaa. Pidän aina kun luukut ovat auki päällä ilmankiertosysteemiä (yhteensä 8 kpl tuulettimia) jotta lämpö ei "pesi" yhteen kohtaan tornissa vaan jakautuu tasaisemmin jokapuolelle.

PS: MP-observatorion ensivalo tuli viimeyönä ja kaikki toimii nyt hienosti paitsi nähtävästi kuvaajan pää. Laitoin onnellisena laitteet kuvaamaan klo 01:00 ja tovin seurattuani kuvauksen etenemistä menin ja nukahdin. Aamulla kun heräsin 06:30 kauhuissani huomasin ilokseni unohtaneeni autosave kohdan ruksaamatta CCDsoft ohjelmassa ja yhtään kuvaa nukahtamiseni jälkeen ei ollut tallentunut viimeistä lukuunottamatta jonka sain aamulla talletettua  :D

Mikko
Kaukoputki: NexStar 11" GPS.
Kamera: SBIG ST-2000XM
Seuranta: SBIG AO-7
Filtterit: L=Baader IR/UVcut RGB suotimet standardit SBIG.
Filtteripyörä: SBIG CFW-8A

J-M

Kyllä putki kestää ulkoilmaa ihan hyvin, kun vähän suojautuu pahimmalta lumimyrskyltä. Kaikki putket kestävät erinomaisesti lämpötilanvaihteluita, mutta kun siihen lisätään kosteus, niin asia mutkistuu hieman.

Itse säilytän omaa putkeani kylmässä varastossa, joka tasaa tilannetta ihan mukavasti. Pelkkään pressuun en luottaisi (olen niinkin kuullut tehtävän), koska lumi on sellainen ikävä aine, että se tuiskuttaa avoimet rakenteet täyteen.

Mikko, kai se yksikin kuva on kuitenkin kehystetty...  ;)
Jari-Matti Auttila
Elämä on kuin golfpallo - ensin saa paljon iskuja ja sitten päätyy kuoppaan.

pesa


Mitenkähän tuollainen elektroniikalla varustettu verme vaikkapa HEQ5 Pro kestäisi pressun alla?
Kelithän on nyt olleet aikalailla elektroniikantappo sellaisia.

Noiden piirilevyjä varmaan voisi jotenkin suojalakata tmv. elleivät jo ole?

Mitenkähän noissa hienoissa suojissa, joita kaverit ovat rakennelleet - onko pelkästään vallitseva ilman lämpötila ja joku tuuletus?

T: Pena

AP

Lainaus käyttäjältä: pesa - 15.11.2008, 16:03:41
Mitenkähän tuollainen elektroniikalla varustettu verme vaikkapa HEQ5 Pro kestäisi pressun alla?
Kelithän on nyt olleet aikalailla elektroniikantappo sellaisia.


T: Pena

Tuo on kyllä askarruttanut minuakin, takapihan observatorion rakennus taitaa nimittäin olla ajankohtaista (ensi kesänä) , ja todellakin, olisi kiva tietää miten HEQ5 pro / EQ6 jalustat pelittävät kylmässä ja kosteassa pidemmän päälle.

Lähtisikö eristämään elektroniikkaa (moottorit) etukäteen vai antaako olla ihan sellaisenaan... Mikko Päivisellä taitaa olla tuo EQ6 Pro aina ulkona??

T:AP
Antti Paaso

Timo Kantola

#35
Minulla on putki ollut 5v pihalla pressun alla. Muutama kokemus:
Pakkaskelillä havainnoinnin aikana putken ja jalustan pinnalle kertyy kiva kuura, yön päätteeksi kun päälle heittää pressun niin kosteus on siellä tallessa. Seuraava päivä jos on aurinkoinen, kuura sulaa ja joistain kohtaa saattaa pressu jäätyä putkeen kiinni, mutta aina sen on saanut revittyä irti. Monesti oli aurinkoisen pakkaspäivän jäljiltä peilit huurussa, kun piti ruveta kuvaamaan.. silloin oli hiustenkuivaajalla töitä.
Pahimmat kosteus ongelmat syntyy pakkasten jälkeen jos tulee vesikelit - niitä on nykyään aika paljon. Silloin yleensä on läpikosteaa, niin että peilin pinnalle keryy kosteutta pisaroiksi jotka valuvat peilin pinnalla jättäen valumajälkiä. Pressun alapinnalle kertyy myös niin paljon kosteutta että pakkaskelillä onkin sitten irrottelemista. Fokusointilaitteeseen jouduin käyttämään lukkosulaa..

Putki kun on kototekoinen , niin rakensin sen sellaiseksi että se voi olla ilman suojaa vaikka vesisateessa ja on ollutkin. Eli minulla elektroniikka on IP54 koteloissa ja kortit on kauttaaltaan päällystetty suojalakalla - niiden kanssa ei ole ollut ongelmia.

RET 45 + eq3  oli talven pihalla jätesäkki suojahuppuna - putki ruostu paikoitellen sisäpinnalta. Moottorin ja ohjauskapulan säilytin sisällä.

Lainaus käyttäjältä: pesa - 15.11.2008, 16:03:41
Mitenkähän noissa hienoissa suojissa, joita kaverit ovat rakennelleet - onko pelkästään vallitseva ilman lämpötila ja joku tuuletus?
T: Pena
Mulla ei ole tuollaista hienoa, mutta suoja kuitenkin. Muutaman kuukauden kokemuksella näyttää hyvältä. Ensin ajattelin että koju pitäisi maalata vaaleaksi, jotta pysyy mahdollisimman viileänä, mutta nyt olen alkanut harkitsemaan sitä toiseltakantilta. Suoja on ulkoa tummanruskeaa peltiä ja sisäpinnalta vaalea/vakoinen, nyt olen "järkeillyt" asian niin että havaintoyön aikana kertynyt kosteus jää suojan sisälle, mutta seuraava (ehkä) aurinkoinen päivä lämmittää suojan hieman ulkoilmaa lämpimämmäksi, ja harvasta rakennuksesta kosteus menee lämmön mukana pihalle.
Toistaiseksi on toiminut mainiosti, välillä putkien päällä on niin paljon kastetta että se tippuu pisaroina, seuraavana iltapäivänä kaikki on täysin kuivaa. Sen huomasin myös että käyttämäni valokatteen alla on oltava joku aluskate (minulla on maahan tarkoitettua valkoista suodatin huopaa) koska katteen alapinnalle kertyy jatkuvasti vesipisaroita, aluskate estää tätä kasteen muodostumista tehokkaasti.
Timo Kantola

Kaizu

Cityobservatoriossa on 60W:n hehkulamppu jalustan alla pitämässä putkea ja jalustaa vähän kastepisteen yläpuolella.Tuuletus toimii reunojen ja lattian alta. Laitteet ovat pysyneet kuivana pari vuotta, lukuunottamatta paria päivää jolloin lamppu on ollut rikki.

Kaizu
Kai Forssen

AP

Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 15.11.2008, 19:30:33
Cityobservatoriossa on 60W:n hehkulamppu jalustan alla pitämässä putkea ja jalustaa vähän kastepisteen yläpuolella.Tuuletus toimii reunojen ja lattian alta. Laitteet ovat pysyneet kuivana pari vuotta, lukuunottamatta paria päivää jolloin lamppu on ollut rikki.

Kaizu

Kiitos!  Tuossa tuli aika hyvä vinkki  halpaan ja helppoon pakkasvahtiin!

T:AP
Antti Paaso

Mikko Päivinen

On ulkona aina ja en ole tehnyt jalustalle mitään erikoista. Minulla taitaa olla tornissa niin paljon muuntajia laitteineen, että varmasti riittää pitämään lämpötilan kastepisteen yläpuolella. Kun aloitan kuvaamisen käynnistän tornissa puhalluksen päälle jotta lämpöväreily ei haittaisi niin pahasti.

Mikko
Kaukoputki: NexStar 11" GPS.
Kamera: SBIG ST-2000XM
Seuranta: SBIG AO-7
Filtterit: L=Baader IR/UVcut RGB suotimet standardit SBIG.
Filtteripyörä: SBIG CFW-8A

TuRe

Omassa havaintosuojassani on puolen metrin itsesäätyvä kaapelinpätkä kiinnitettynä keskustoppaan. Pidän sitä päällä pakkasten- ja pitkän sadekauden aikana. Putken päällä on vanha keittiön pöydän vahakangas, joten lämpö kerääntyy sen alle. Vahakankaassa on nukkapinta sisäpuolella, eikä siihen kompensoidu kosteutta. Suojassa on hyvä tuuletus. Ei ole ollut kosteutta, eikä huurretta. 
Tuomo Repo

J-P

Hei,

Putki ollut viisi vuotta ulkona, LX200GPS 12".
Kesäisin perushuolto ja putsaus. Piirilevyt RC-suihkekylpyyn myös.
Huppu on kaksiosainen, sisähuppu valkeaa puuvillaflanelia ja
ulkohuppu hopeanväristä, vedenpitävää, kangasta.
Sisähuppu imee mahdollisen tiivistymisveden.

Teleskoopissa on huurrelämiitimet, ne ovat aina päällä,
kosteusongelmia ei ole ollut.

J-P

jarikankaanpää

Minulla on samanlainen kaapeli teipattuna mountin ympärille. (meaden haarukkajalusta). Lisäksi olen rakentanut 3cm paksusta styrofoamista
väljän laatikon johon koko putki haarukoineen mahtuu.  Vastuksen päälläolon säädän ajastimella. Seurantakin toimii paremmin,kun koneisto ei ole
kylmänkohmea. (Putki on tornissa).
Jari Kankaanpää

Kaizu

Tänään oli taas lampunvaihtopäivä. Eilen johonkin aikaan oli lamppu sammunut ja kaukoputken suojapussin päälle oli katosta jo tippunut muutama tippa kondenssivettä. Uskomattoman iso vaikutus on yhdellä pienellä hehkulampulla.

Kaizu
Kai Forssen

AP

Lainaus käyttäjältä: Ture - 16.11.2008, 08:15:06
Omassa havaintosuojassani on puolen metrin itsesäätyvä kaapelinpätkä kiinnitettynä keskustoppaan.  

Tässä on tullut jo todella paljon vinkkejä jalustan elektroniikan (ja suojan) kosteudenehkäisyä varten, kiitos kaikille! Tuosta Turen kirjoituksesta jäi epäselväksi mitä tavaraa tuo "itsesäätyvä kaapelinpätkä" on-- Ilmeisesti kyseessä on jokin lämmitinelementti-- Millainen? Samanlainen on kai Jarillakin?

T:AP
Antti Paaso

TuRe

#44
Se itsesäätyvä kaapeli on normaalia lämmityskaapelia 220 V (kalliimpi tyyppi). Kaapelissa on itsessään "termostaatti", ettei se ylikuumene. Siitä tehtävä pätkä maadoitettuine pistokkeineen on paras antaa ammattimiesten tehtäväksi, ettei siitä aiheudu vaaraa.

Kaapelia löytyy esim. 15, 30, 45 ja  60 W/m. Koko nippua ei kannata  ostaa, joten kysy asennusliikkeeltä, onko heillä pätkiä.,                                                                         
Tuomo Repo