Äänestys: minkä ikäisenä koet aloittaneesi tähtitieteen harrastamisen?

Aloittaja MarkoM, 25.02.2008, 15:33:20

« edellinen - seuraava »

MarkoM

Saamamme ehdotuksen mukaan kyselemme foorumilaisten tähtiharrastuksen aloitusikää, äänestys on voimassa 100 päivää (eli päättyy suunnilleen kesäkuun alussa).

Edit: Otsikkoa muokattu paremmin sopivaksi (niin ei tarvi halkoa hiuksia... ;))
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

Kaizu

#1
Milloin tähtiharrastus katsotaan aloitetun?

1. Illalla kätilöopistolta tullessa kun silmät ovat ensi kertaa auki.
2. Kun ensimmäisen kerran osoittaa taivaalle ja sanoo "kuu".
3. Kun lainaa kirjastosta ensimmäisen tähtitiedettä käsittelevän kirjan.
4. Kun liittyy alan yhdistykseen.
5. Kun huomaa aina ulos mennessään ensimmäisena vilkaisevansa taivaalle havaintokelien toivossa.

Kaizu

Jatketaan sitten

Ilmari Jäämaan Nuoren kokeilijan ja keksijän kirja sisälsi ohjeen yksinkertaisen linssiputken rakentamista varten. Sellaisen värkkäsin ollessan kansakoulun alaluokilla. Se toimi ja sillä näkyi värikkäitä tähtiä ja kuu. Siitä se lähti ja jatkuu yhä.
Kai Forssen

orion

Minun mielestäni ainakin silloin kun alkaa tähtitiede kiinnostamaan ja alkaa ottamaan selvää "universumin ihmeistä" tai ihan vaan katselee huvikseenkin vaan tähtiä kuuta ja sen sellasta..
Skywatcher Skymax - 102
Canon EOS 350D

weskuli

Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 25.02.2008, 21:44:53
Milloin tähtiharrastus katsotaan aloitetun?

1. Illalla kätilöopistolta tullessa kun silmät ovat ensi kertaa auki.
2. Kun ensimmäisen kerran osoittaa taivaalle ja sanoo "kuu".
3. Kun lainaa kirjastosta ensimmäisen tähtitiedettä käsittelevän kirjan.
4. Kun liittyy alan yhdistykseen.
5. Kun huomaa aina ulos mennessään ensimmäisena vilkaisevansa taivaalle havaintokelien toivossa.

Kannatan ehkä eniten kohtaa 2. Ykkösvaiheessa kaikki on uutta ja ihmeellistä, kolmosvaihe taas on sidottu lukutaidon omaksumiseen. Toisaalta, "harrastaminen" voitaisiin tietysti määritellä sitä kautta, että tekee jotakin ja aktiivisesti etsii siitä lisää tietoa, jolloin lukutaito olisi olennainen osa harrastusta. Mutta, omasta jälkikasvusta havainnoituna, kyllä alle lukutaitoikäiselläkin voi olla jatkuvaa ja määrätietoista toimintaa, jossa lisätietoa haetaan (iso)vanhemmilta kysymällä. Veteen piirretty viiva?

Anoppi oli nuorena tyttönä kätilöopistolla harjoittelijana, liekö siellä Kaizua kanniskellut...  :)

t. Vesa K.

AP

Offtopic: Toi Ilmari Jäämaan kirja oli muuten tosi rankkaa luettavaa, muistaakseni siinä askarreltiin jopa röntgenlaite kotikäyttöön.....
   

T:AP
Antti Paaso

Kaizu

Siellä oli myös kotikeksijän laboratorion rakennus ohjeet. Laboratorio muistutti kovasti salpalinjan komentokorsua,ehkä syystäkin. Jos
joku koe menee pielee niin ei lähde koko kylä.

Kaizu
Kai Forssen

Regulus

Nuorempana, kun ei vielä oikein ollut omia rahoja, joutui vanhemmat ostelemaan pelit ja pensselit jotka sitten inttiaikoina piti rahanpuutteen vuoksi myydä pois. Homma jäi sitten tauolle ja välineitä sai jälleen hankittua uuden työpaikan johdosta ihan omilla rahoilla. Tosin kiinnostus ei ikinä loppunut, mutta alkoi käytännössä nollapisteestä uudelleen vuosien jälkeen ja pidänkin itseäni ikuisena aloittelijana. Että räknää tuosta sitten "minkä ikäisenä aloitit tähtitieteen harrastamisen".

avanti

Se on vähän kuin veteen piirretty viiva tuo minkä ikäisenä olisin aloittanut tähtitieteen harrastamisen. Tähtitaivas on ikäni kiehtonut minua, ja jotenkin olen ollut tieteellinen ajatuksiltani. Lapsena mielikuvituskin teki tepposiaan, eikä tähtitiedettä osannut oikein harrastuksena ottaa, mutta äänestin tuota 15-20 vuosien haarukkaa. Joskus silloin ahmin alan kirjallisuutta, ja löysin Ursan.
Lammisen Matti
Galileoscope
Baader Planetarium 15 x 80 kiikari
7 x 50 kiikari
Omegon 2,1x42 kiikari

kimiza

Pitikin sutaista pari kertaa harhaan äänestysnappulan kanssa. Äänestin vahingossa alinta vaihtoehtoa.

Taivasta olen tuijotellut pitkin ikää, mutta varsinaisesti siinä 16-vuotiaana aloin myös opetella tähtikuvioita ja hankin itselleni kaukoputken. Katson harrastukseni alkaneen varsinaisesti vasta siitä kohtaa. ;D

weskuli

Ohuelti tähän liittyvänä voin mainita: Käytin tänään poikaa #2 neuvolassa, 7v-tarkastus, ja keskustelun yhdessä vaiheessa terveydenhoitaja tiedusteli pojalta: "Onkos sinulla joitakin harrastuksia?". Alle kouluikäisenkin voidaan siis ajatella harrastavan jotakin. Kysymys tuskin oli spontaani, vaan perustui jonkinlaiseen listaan tai kaavioon, jonka mukaan kussakin tarkastuksessa asioita selvitetään.

(Tässä tapauksessa vastaus ei ollut tähtiharrastus, vaan liikuntaleikkikoulu.)

t. Vesa K.

Meade-mad

On se Jäämaa minullakin innostajana ja viiskytluvun Satelliiteja ja tekokuita. Isopäinen serkkuni sai neljäkymmentä vuotta sitten silloin vielä pienen pääni pyörälle... R.I.P Hannu-sekku

jk
Sima (engl. mead) on käyttämällä valmistettava miedohko alkoholi- ja virvoitusjuoma, joka tehdään hunajasta, vedestä ja käytetään hiivalla (Wikipedia).

Terveisin  J armo   Kem pas

Celest1al Sphere

Määritelmästä riippuen joko vaihtoehto a) tai b). Tähdistä olen ollut kiinnostunut niin kauan kuin jaksan muistaa, mutta aktiivisemmin olen havainnut 12-13 vuotiaasta alkaen.

Tapanivi

Celestron C11-CF /Celestron CG-5 GoTo
JS-Dobson 200/1000 ekvat.seurantajalustalla
Royal 150/1300 Newton (eläkkeellä...)
Kiikarit 25 x 100 Astro Gigant
Nikon Coolpix 4500
Canon EOS 300 / 1000D

Sami

Alkukipinä tuli tietosanakirjojen avaruutta käsittelevistä artikkeleista. Onnekseni peruskoulussa yläasteella oli kurssi tähtitieteestä ja näin jäin lopullisesti koukkuun harrastukseen.

ispi

Joskus jo alle 10 vuotiaana tullut tutkittua vanhoja tietokirjoja, mutta enemmän paneutunut avaruuteen 10 vuoden toisella puoliskolla eli yli 10 vuotiaana. Ehkä siinä 12-13 vuoden hujakoilla, mutta ei tuollaista voi muistaa. :)
Canon EOS 1000D + CLS Clip-filter
EQ6 Pro SynScan + Orion SSAG + "Cabin ridge" observatorio
SW 80ED + SW Focal reducer & flattener.
Newtonian 203/1000 + Coma corrector