No toistaiseksi homma on ollut jäissä, mutta yksi idea mikä on tullut mieleen voisi olla seuraavanlainen.
Minä tekisin vain kattomekaniikan jonka voisi sitten kukin laittaa haluamansa mökin päälle ja näin jokainen saisi siitä juuri sen näköisen kuin haluaa.
Kattomekaniikka voisi olla asennuksen helpottamiseksi sellainen, että katto aukeaa kahdessa osassa molempiin suuntiin sivuille ja näin pystyisin rakentamaan sen myös valmiiksi asti kotona.
Käytännössä minä siis hitsailisin 3x3 neliöprofiilista kehikon ym kattosysteemin liikuntakiskoineen ja kukin voisi sitten kattaa sen haluamallaan tavalla. Koko olisi sellainen joka sopisi 2x2 kokoiseen
rakennelmaan.
Olen miettinyt myös sitä, että samalla tekisin semmoisen, johon olisi mahdollista asentaa myös moottorit sulkemiseen ja avaamiseen jos niin haluaa.
Näillä ajatuksilla saisin pidettyä hinnan mahdollisimman alhaalla ja samalla tarjota niihin ongelmiin parhaan avun joihin sitä eniten tarvitaan, eli tässätapauksessa hitsaamiseen ja teräksen käsittelyyn.
Hinnan tiedän tarkalleen vasta kun teen yhden kappaleen koemielessä. Käytännössä hinta olisi noin materiaalit 50% ja siihen työ palkka noin 50% about

Mikko