Ei ole mitenkään mahdotonta, että Big Bang teoria osoittautuu loppupeleissä virheelliseksi näkemykseksi (=punasiirtymille voi nimittäin löytyä jokin aivan muu selitys kuin pakonopeudet).
Laajeneva kosmos on yksinkertaisessa mallissa välttämättömyys, monimutkaisemmassa mahdollinen. Yksinkertainen malli on: alkurähdys > energian polttaminen loppuun fuusioreaktiossa > lämpökuolema
Monimutkainen on esimerkiksi multiversumi: paikallinen alkuräjähdys > paikallinen energian poltto >paikallinen lämpökuolema. Toki monimutkaisia malleja voi keksiä vaikka mitä.
Kuitenkin laajeneminen on ilmeistä, kaikissa suunnissa on samanlaista galaksia, lähellä pitkälle poltettuja ja kaukana vähän poltettuja siis koska kaukana olevat näkyvät meille miljardeja vuosia nuorempina.
Piti vielä lisätä, jos kosmos olisikin kuin jatkuvan kasvatuksen metsä jossa kaadetaan vanhat puut jotta nuorille tulee tilaa, tämä tarkoittaisi sitä että kaukana olevien galaksien spektroskooppiset arvot olisi samoja kuin lähellä olevien. Mutta näin ei ole, tämä malli ei toimi spektroskopian perusteella vaikka se toimisikin pimeän energian perusteella. Siis pimeä energia mahdollistaisi kyllä galaksien pysymisen aloillaan eli laajenemattoman avaruuden.