Tähtikuvien formaatit ketjun eri vaiheessa

Aloittaja TuRe, 07.01.2008, 19:48:27

« edellinen - seuraava »

TuRe

Olen ymmärtänyt, että on ainakin pari koulukuntaa, jotka puhuvat eri kuvaformaateista lähtiessään kuvaamaan.
Toiset vannovat RAW- formaatin paremmuuteen ja toiset sanovat, ettei siinä ole suurtakaan eroa, jos kuvaa JPEG- muodossa. Olisi hyvä kuulla perusteluja kummastakin tapauksesta.
Entäs sitten, kun kuvat tallennetaan JPEG, BMP, RAW,TIFF, tai johonkin muuhun muotoon? Sitten tulee eteen kuvien säätö. Minusta tuntuu,että olen käyttänyt vääriä kuvia, kun olen yrittänyt säätää JPEG kuvia.
Kun kuvat on säädetty kuvan käsittelyssä, niin mihin muotoon ne on parasta tallentaa. Parhaat kuvat ja julkaisuihin tai nettiin tarkoitetut kuvat? Eri kuvamuotoja lienee ainakin 15-20 luokkaa ja tiedän vain, että
joitakin muotoja on hankala käsitellä eri tiedostoissa. Lisäinformaatiosta olisi todella paljon apua, ettei tekisi vuosia väärällä tavalla.

Tuomo


Tuomo Repo

Vesa Kankare

RAWin ja JPEGin merkittävin ero tulee siitä, että JPEG pakkaa kuvaa häviöllisesti, eli se hukkaa informaatiota, jolle silmä ei ole kovin herkkä. Tämä ei ole juurikaan merkityksellistä mummokuvissa, mutta tähtikuvaa ei voi kalibroida oikein, jollei se ole tasan muodossa, jossa kenno sen tallensi. Ja Nikonin NEF ei olekaan tästä syystä puhdas RAW sen ilkeän mediaanifiltterin takia.

Toinen RAW-formaatin (tms. kameran kennon raakakuvaformaatin - CCD:llä usein FITS) etu on myös se, että siinä on jäljellä kennon koko dynamiikka. Esim. Canonin digijärkkäreissä on 12-bittinen dynamiikka, ts. pikseli voi saada arvon väliltä 0-4095. JPEG kutistaa tämän epälineaarisella skaalauksella 8 bittiin (arvot 0-256). CCD kameroissa dynamiikka on tyypillisesti 16-bit (0-65535)

Kolmas RAW kuvien etu on värikameroissa se että bayerin interpolointia (ts. sen värifiltterimaskin häivyttäminen) ei ole raakakuvalle tehty. Värikameroiden kuvat pitää kalibroida ennen tuota interpolointia. Tämä pätee siis myös RAW vs. TIFF, vaikka TIFFiä ei pakkaisikaan ja käyttäisi 16bit formaattia.

Ketju lienee paras niin, että kameralla ottaa RAWia (tai FITSiä), kuvankäsittelyohjelmassa pitää koko käsittelyn ajan parhaassa sen tarjoamassa muodossa (usen myös FITS, Iriksellä kannattaa käyttää PIC muotoa) ja lopputuloksen tallentaa pinottuna raakakuvana ilman muuta käsittelyä FITSinä ja värikkään hienon lopputuloksen 16-bit TIFFinä, josta sitten tekee mm. Web versiot JPEGinä.

TIFF vs. PSD? Kannattaa käyttää avoimia tiedostomuotoja arkistointiin. Mutta jos kuvassa on jotain photarivääntöjä mitä haluaa jatkossakin säätää, kannattaa myös PSD tallentaa. Ei siihen kuitenkaan ihan loputtomasti kulu tilaa.

Tässä omia ideoitani. Lopputulos kannattaa tallentaa useassa formaatissa ja käsittelyn eri vaiheista sopivia välikappaleita, jos vaikka joskus tekee mieli kokeilla uutta kuvankäsittelymenetelmää vanhoihin kuviin. Itse arkistoin kaikki välivaiheet ja vähän muutakin. DVD:t ja kovalevy ei paljoa maksa. Rojua onkin kerääntynyt järkkärikuvailuista jo toistasataa gigaa.
Vesku
www.vkastronomy.com

Lauri Kangas

Kyllä 16-bittiset kuvat (tai 12-bittistä dataahan tuo mun kamera antaa) on todella paljon anteeksiantavampia jälkikäsittelyn suhteen kuin 8-bittiset. Olen muutaman kerran kokeillut käsittelyn nopeuttamiseksi tehdä raweista jpg:itä mutta takkiin tuli aina. Isot kovalevyt ja lyhyet yöunet on oikotie onnistuneeseen lopputulokseen. ;)

Timo Kantola

Käytin alkuun RAWia.. kun en kuitenkaan kalibroi kuviani - enkä huomannut valtavaa eroa RAW ja JPG kuvien suhteen Pinoan DS kuvissa yleensä 4-10 JPG kuvaa  Registax3:sella - talletan BMPnä ja  säädän Photoshopilla ja talletan BMPnä ja JPGnä.. Ja olen ollut ihan tyytyväinen.

Olisko kellään laittaa kuvaa josta ,näkee paljonko enemmän irtoaa Canonin  RAW kuvasta , verratuna Canonin tuottamaan JPG kuvaan..
Kun niitä säädetään kunnon softalla.
Timo Kantola

Lauri Kangas

Mulla on yksi kuvapari joissa näkyy melkoinen ero, mutta ottakaa huomioon että jpg:istä tehty kuva oli sellainen pikainen testi nähdäkseni mitä kuvissa on, eivätkä kuvat ole välttämättä käyneet läpi identtistä jälkikäsittelyä.

8 bitin jpg:istä registaxilla pinottu ja registaxissa jpg:nä tallennettu kuva:


RAWeista iriksellä käsitelty kuva:


Seuraavalla käsittelykerralla voisin tehdä vähän objektiivisemman vertailun.. Vanhoja kuvia en kuitenkaan nyt jaksa ronkkia.

ajt

Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 08.01.2008, 19:17:23
Mulla on yksi kuvapari joissa näkyy melkoinen ero, mutta ottakaa huomioon että jpg:istä tehty kuva oli sellainen pikainen testi nähdäkseni mitä kuvissa on, eivätkä kuvat ole välttämättä käyneet läpi identtistä jälkikäsittelyä.

8 bitin jpg:istä registaxilla pinottu ja registaxissa jpg:nä tallennettu kuva:


RAWeista iriksellä käsitelty kuva:


Seuraavalla käsittelykerralla voisin tehdä vähän objektiivisemman vertailun.. Vanhoja kuvia en kuitenkaan nyt jaksa ronkkia.

Täytyypä itse siirtyä Pentaxin PEFiin (eli RAW) seuraavalla kuvauskerralla. Nuo JPG:n artefactit näyttävät juuri siltä mitä minun kuvissani on ollut ongelmana. Kuvaamisen aloittelijana en ole vielä asiaan ehtinyt perehtyä.

Registax ei PEF-fileitä ymmärrä, joten ilmeisesti kannattaa muuttaa kuvat ensin TIFfeiksi jatkokäsittelyä varten. TIFfeiksi saan nuo PEFfit muutettua Pentaxin omalla softalla. Olen tuota vältellyt toistaiseksi, kun kone menee juntturaan isoja kuvia Registaxilla käsitellessä. Ko TIFfien laadusta en tiedä, mutta varmaan kuitenkin parempi tie kuin tallennella originaalit JPGeinä. Pitänee nuo TIFfit kuitenkin ennen Registaxilla pinoamista pienentää tai hankkia parempi kone kuvankäsittelyyn.

jmantyla

Lainaus käyttäjältä: ajt - 17.01.2008, 20:27:14
Täytyypä itse siirtyä Pentaxin PEFiin (eli RAW) seuraavalla kuvauskerralla. Nuo JPG:n artefactit näyttävät juuri siltä mitä minun kuvissani on ollut ongelmana. Kuvaamisen aloittelijana en ole vielä asiaan ehtinyt perehtyä.
Registax ei PEF-fileitä ymmärrä, joten ilmeisesti kannattaa muuttaa kuvat ensin TIFfeiksi jatkokäsittelyä varten. TIFfeiksi saan nuo PEFfit muutettua Pentaxin omalla softalla.

Kokeilepa DeepSkyStacker -ohjelmaa.  Se avaa ja käsittelee myös Pentaxin pef-tiedostopäätteiset rawit.
Tämä ranskalainen pinoamissofta on osoittautunut yllättävän hyväksi ja se on maksutta ladattavissa täältä:

http://deepskystacker.free.fr/english/index.html

Jorma M.
Kangasala

hmanty

Lainaus käyttäjältä: jmantyla - 17.01.2008, 21:14:49
Kokeilepa DeepSkyStacker -ohjelmaa.  Se avaa ja käsittelee myös Pentaxin pef-tiedostopäätteiset rawit.

Myös Iris syö Pentaxin PEFit suoraan, mutta täytyykin kokeilla myös tällä. Tämä oli mukava tieto.
t- Harri
Harri Mänty
SkyWatcher 200/1200 - JS-jalusta - Pentax K5 - iOptron SmartStar-A GOTO

ajt

Lainaus käyttäjältä: hmanty - 17.01.2008, 22:06:33
Myös Iris syö Pentaxin PEFit suoraan, mutta täytyykin kokeilla myös tällä. Tämä oli mukava tieto.
t- Harri

Ok. Kiitoksia kummallekin tiedoista.