Raketti?

Aloittaja Jumusa, 10.09.2021, 09:00:42

« edellinen - seuraava »

Jumusa

Eilen tulin Sallaan ja illalla oli hieno tähtitaivas ja päätin ottaa siitä muutaman kuvan. Siinä kuvatessa yht äkkiä taivaalle ilmestyi aluksi meteoriitilta näyttävä kohde, liikkui kuitenkin hitaasti ja sen perässä oli kasvava huntu. Sitten se huntu kasvoi valtavan kokoiseksi ja rupesin epäilemään että olisiko kyseessä raketin tms. Laukaisu venäjän puolelta kun se sieltä idän suunnasta tuli. En nopealla googlettamisella löytänyt tietoa. Onko jollakin tietoa mikä tuo on?

Denniina

Sallatunturilla olin itse tuohon aikaan kasaamassa kuvauskalustoa ja yhtäkkiä huomasin sivusilmällä tuon. En ehtinyt saada mitään kunnon kuvaa siitä ennen kuin se katosi pilviverhon taakse pohjoiseen. Pelkän kämäisen videon otin. Kyllä oli sille hetkelle ihmeteltävää, aluksi kuvittelin pitkäkestoiseksi tulipalloksi. Mutta joo, rakettihan tuo.


jlahtonen