Aurinko 2021

Aloittaja cmas, 03.03.2021, 16:57:54

« edellinen - seuraava »

cmas

Olin eilen aamulla vielä pikaisesti kuvaamassa AR12833:sta ja hakemassa asetuksia (eli suoraan sanottuna leikkimässä vähän liikaa, palaan tähän myöhemmin). Satuin ihan moukan tuurilla saamaan kennolle neljässä ottamassani videossa ilmeisesti flaren. Kuvasin videoni noin 7,5 minuutin aikana ja näistä koetin sitten vääntää animaatiota. Käytännössä tämän 4 ruudun animaation osakuvien välillä on kulunut aikaa siis noin 445 sekuntia. Ensimmäisen videon nappasin talteen klo 09:48:17 ja viimeisen klo 09:55:39 Suomen aikaa. Ruutuja noissa osakuvissa on taustalla 2541-3271 kappaletta, videosta toiseen vaihdellen.

Kun prosessoin dataa, katselin karkeasti skaaloja. Animaatioissa tuo sininen pikkuympyrä vastaa noin maan kokoa suhteessa aurinkoon. Päädyin mittailujen perusteella suurpiirteiseen arvioon, jossa purkaus on irronnut auringon näennäisestä pinnasta melkein 29 000 km korkeudelle ekassa ruudussa ja viimeisessä ruudussa kauimmaiset erottuvat osat ovat noin 111 000 km "korkeudella". Kun aika videoiden välillä tiedetään, saa tuosta arvioitua purkauksen etenemisnopeudeksi arvon, joka on noin 184 km/s luokkaa, jos en päätynyt laskemaan asioita jotenkin pieleen.

Ekassa animaatiossa auringon kiekko on ihan ok, mutta flare himmeä ja hankala havaita. Toisessa animaatiossa kiekko on taas vähän turhan kirkas, mutta purkauksen eteneminen näkyy paremmin. Viimeisenä on pino viimeisestä videosta hieman eri tavalla prosessoituna. Pahoittelut valtavista animaatioista, mutta kun gif-animaation pistää Flickriin on se saaminen toistumaan automaattisesti mahdollista vain originaalissa koossa eikä näitä esikatseluita voi siten pienentää toisin kuin yksittäisissä kuvissa.







Niin ja sitten se, mihin lupasin palata vielä. Koska säätelin asetuksia yms, niin lopputulos on se, että data on hirmuisen vaikeaa käsitellä. Flare on alussa niin kirkas ja lopussa niin himmeä, että ei tämmöisestä datasta meinaa saada millään leivottua yksittäistä asetussettiä, jota käyttää kaikissa ruuduissa - aina joku kohta palaa puhki tai alivalottuu rankasti. Tästä sessiosta ei pitänyt tulla mitään julkaisukelpoista, mutta kun ei tätä ilmiötä viitsi pöytälaatikkoonkaan piilottaa nyt oikein. Eli luovutan tässä vaiheessa kuvankäsittelyn ja ehkä palaan siihen joskus myöhemmin vielä. Nyt vilisee jo kaikki Photarin maskit yms silmissä niin, että ahdistaa  :grin:

Petrus

Kesäloman viimeisenä päivänä aurinko helli oikein urakalla. Kello viiden aikaan iltapäivällä seeing meni kohtalaisen hyvästä kamalaakin kamalammaksi. Sitä ennen ehti paahtamaan miltei viisi tuntia putkeen   : :grin:

Taas pientä kalustopäivitystä. Baaderin Solar Continuum suodatin.

White light with TS102ED f/11, Lacerta 2" Herschel Wedge, ND3 filter, polarisation filter, Baader solar continuum filter, Televue barlow lens 2.5x+5x. ZWO ASI174MM.



2.5x barlow.



Baader K-line suodatin. Kuvien orientaatio mitä nyt sattuu, kun kerran pääsi kuvaamaan koko kaluston voimin.



Ha Lunt60THa, ASI178MM/+ Televue Powermate barlow 2.5x.



Petrus Kurppa

cmas

Tänään tuntui taas olevan vähän vaikka mitä tarjolla. Kuvasin aamulla valkoisessa valossa ja iltapäivällä riipaisin Quarkin tulille. Tässä nippu materiaalia noin 6 minuutin aikavälin animaatioineen (vain 4 ruutua taas animaatiossa).










PetriKe

Aurinko tänään ennen puoltapäivää. Seeing oli kohtuullinen ja tässä ensimmäinen versio. Vielä on videoita läpikäymättä.

Skywatcher 200 Newton PDS + Komakorr + Astrosolar + ZWO 533MC Pro.

Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa

Disco Volante

2835 aamulla. On se melkoinen Mörö.

Bresser Messier AR-152L & AR-102S, Skywatcher AZ-EQ6 Pro, Bresser EXOS-2 Synscan EQ-5 Pro
RTL-SDR/VSRT, HOC 76.2 x 1250
ZWO ASI294MC Pro & ASI224MC, 2 x T7 (W2568A), EOS 600D

Ransu

Upea, tarkka ja yksityiskohtainen kuva. Tuossa on ollut myös seeing kohdallaan kun olet saanut granulaation noin hienosti esille. Tykkään :cool:
Rauno Päivinen
Imatra
C14, Meade10" LX200 OTA,Tal100RS, Vixen 81SD, EQ8.
http://pellervo-observatory.blogspot.com/

Disco Volante

Lainaus käyttäjältä: Ransu - 03.07.2021, 17:29:07
Upea, tarkka ja yksityiskohtainen kuva. Tuossa on ollut myös seeing kohdallaan kun olet saanut granulaation noin hienosti esille. Tykkään :cool:
Kiitos. Oli kohtalainen seeing. Kuvaan eteläparvekkeelta joten on hyvin pieni aikaikkuna mistä saa edes jotain toimivaa kuvaa. Aurinko on korkealla jo ja ilmassa on reilusti turbulenssia. Ainoa joka pelastaa on että käytän Autostakkert'issa ainoastan 3-5% videosta. On aivan turhaa lisätä muhjua joka pilaa kaiken. Laatua ennen määrää toimii tässäkin kuten DSO-kuvauksessa.
Bresser Messier AR-152L & AR-102S, Skywatcher AZ-EQ6 Pro, Bresser EXOS-2 Synscan EQ-5 Pro
RTL-SDR/VSRT, HOC 76.2 x 1250
ZWO ASI294MC Pro & ASI224MC, 2 x T7 (W2568A), EOS 600D

Petrus

TS102ED f/11, Lacerta 2" Herschel-kiila, ND3, polarisaatiosuodatin, Baader Continuum suodatin, Televue Powermate 5 barlow, ASI174MM.


Pilvinen päivä, mutta yritin kokeilla onneani. Peukaloiden pyörittelyyn meni suurin osa ajasta.
Petrus Kurppa

Timo Kantola

No nyt on tarkkoja VL kuvia!
Tässä 30.6 hieno protuberanssi.
Timo Kantola

Lithos

Pakkohan tuota on nyt kuvata kun on komeita pilkkuryhmiä ja vaaleita alueita tarjolla. Tässä tämän iltapäivän otos. SW150PDS ja Baaderin aurinkokalvo, kamerana ASI 120MC-S.

sun_04072021_Mika_S by lithos2k, on Flickr

Mika Suoperä
Peilikaukoputket:
Sky-Watcher Explorer 200P, TAL-2M, Sky-Watcher Explorer 130PM
Linssikaukoputket:
Bresser Messier r102l, Celetron NexStar 102 SLT, Celestron 80ED
Jalustat:
2x EQ5, AZ4, HEQ5 Pro

Petrus

Tätä ketjua on niin mukava tulla ihastelemaan, kun ei työn takia aina pysty eikä kykene ensiksi paahtamaan itseään auringossa. Kadehdittavan upeaa muotokieltä Timon protuberanssissa! Erinomainen pilkkukuva Lithokselta.

Sunnuntaina keli antoi lupaavan alun kuvaamisen kannalta, joskin herääminen keskipäivän aikaan ei sitä parhainta keliä enää tarjonnut. Seeing tuntuikin sahaavan edestakaisin todella huonon ja kohtalaisen välillä. Koko auringon kiekko oli kuin räiskäle lättypannulla välillä.





Petrus Kurppa

cmas

Hienoja kuvia etenkin nämä valkoisen valon lähiotokset. Ja Timon protu näyttää isolta näytöltä vielä hienommalta kuin kännykällä vilkaistuna!

Itse olen vääntänyt animaatioita tässä parina päivänä. Eilen 3.7. harjoittelin vähän, mutta huomasin, että pinnalla oli hieno flare juuri "tulilla" (noin klo 2 animaatiossa) ja otin 16 kpl 4000 ruudun videota talteen. Tänään naputin sitten ssd:n täyteen ja sain 41 videota (3000 ruutua per video) yhden minuutin välein kuvattuna. Läppärin ssd:lle olisi mahtunut vielä ehkä 3-4 videota ja sen lisäajan olisi varmaan akkukin kestänyt. Mutta ainakin tuon verran saa sitten napattua dataa talteen ilman turhia virtajohtoja pyörimässä jaloissa.

Rinkula vasemmassa yläkulmassa lienee noin Maan kokoinen, joten tuosta saa mittakaavat taas suunnilleen. Tarkemmat detailit löytyvät tuolta Flickristä, joten sieltä voi halutessaan onkia enemmän tietoa.

3.7.2021:



4.7.2021:


VeijoT

Kylläpä täällä on tosi hienoja Aurinko kuvia.

Laitetaan tähän pari pokkarilla otettua kuvaa vaihteeksi. Tein tuohon Nikoniin mylar kalvosta suotimen. Sikäli tuo on näppärä että voi zoomata yksittäiseen pilkkuun. Tuossa on cropattu 4K videosta yksi ruutu. Kun en laittanut seurantaa niin Aurinko lipui hiljalleen kuvassa.

Veijo T



DarkSide

Nyt on cmasilla huikeet videot  :cool: Kiitoos ja kumarrus. Nättiä jälkeä. Onnittelut!!

cmas

Lainaus käyttäjältä: DarkSide - 06.07.2021, 00:42:51
Nyt on cmasilla huikeet videot  :cool: Kiitoos ja kumarrus. Nättiä jälkeä. Onnittelut!!

Kiitokset!  :azn: Jonkun verran tuossa oli tekemistäkin, siinä mielessä ihan hyvä, että nyt on jokunen pilvisempi päivä  :grin: